Maximilian Daublebsky von Sterneck

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maximilian Daublebsky von Sterneck
Josef Kriehuberin litografia Daublebsky von Sterneckistä vuodelta 1866
Josef Kriehuberin litografia Daublebsky von Sterneckistä vuodelta 1866
Henkilötiedot
Syntynyt14. helmikuuta 1829
Klagenfurt, Itävalta-Unkari
Kuollut5. joulukuuta 1897 (68 vuotta)
Wien, Itävalta-Unkari
Ammatti sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusvuodet 1847–1897
Taistelut ja sodat Italian ensimmäinen itsenäisyyssota
toinen Saksan–Tanskan sota
Preussin–Itävallan sota
Sotilasarvo amiraali
Kunniamerkit Maria Teresan sotilasritarikunnan jäsenyys[1]
Ylennykset kontra-amiraali (1872)
vara-amiraali (1883)
amiraali (1888)
Joukko-osasto Itävalta-Unkarin laivasto

Maximilian (Max) Freiherr Daublebsky von Sterneck (14. helmikuuta 1829 Klagenfurt5. joulukuuta 1897 Wien) oli itävaltalainen meriupseeri. Hän toimi Itävalta-Unkarin laivaston komentajana vuodet 1883–1897. Sotilaallisesti hän oli Jeune École -ajattelun kannattaja.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maximilian Daublebsky von Sterneckin vanhemmat olivat Joseph von Sterneck und Ehrenstein ja Franziska von Kaiserstein. Hän oli pariskunnan nuorin poika.[2]

Daublebsky von Sterneck valmistui Venetsian laivastoakatemiasta vuonna 1847, ja hänestä tuli aliluutnantti seuraavana vuonna. Hän osallistui Venetsian saartoon Italian ensimmäisessä itsenäisyyssodassa samana vuonna. Vuonna 1853 hän yleni luutnantiksi, vuonna 1859 komentajakapteeniksi ja vuonna 1861 komentajaksi.[2][3]

Toisessa Saksan–Tanskan sodassa 1864 Daublebsky von Sterneck toimi SMS Schwarzenbergin kapteenina ja osallistui Helgolandin taisteluun. Preussin–Itävallan sodassa 1866 hän toimi amiraali Wilhelm von Tegetthoffin lippulaivan SMS Erzherzog Ferdinand Maxin kapteenina ja upotti Lissan taistelussa panssarilaiva RN Re d’Italian[3] törmäämällä siihen.[2]

Vuosina 1869–1873 Daublebsky von Sterneck toimi Pulan sotilassataman päällikkönä. Hänet ylennettiin vuonna 1872 lippueamiraaliksi. Hän osallistui samana vuonna kreivi Johannes Wilczekin arktiselle alueelle suunnatulle tutkimusmatkalle, jonka tarkoituksena oli valmistella Itävalta-Unkarin Pohjoisnavan-matkaa.[2][3] Tämän jälkeen hän toimi kahdeksan vuoden ajan Pulan laivastoarsenaalin päällikkönä.[4]

Laivaston komentajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävalta-Unkarin laivaston komentaja Friedrich von Pöck sai ylirasittuneena ja stressaantuneena hermoromahduksen marraskuun alussa 1883, ja hänet pakotettiin eroamaan. Daublebsky von Sterneck kutsuttiin Hofburgin palatsiin keisari Frans Joosef I:n puheille 13. marraskuuta ja nimitettiin uudeksi laivaston komentajaksi. Hän oli komentajaksi tullessaan suhteellisen vanha.[4] Hän sai myös ylennyksen vara-amiraaliksi.[3]

Daublebsky von Sterneck pyrki komentajana kohottamaan laivastossa palvelevien moraalia. Hänen ensimmäisen komentajuusvuotensa aikana upseerikokelaiden palveluksesta jättäytyminen aleni puolella verrattuna von Pöckin aikaiseen. Hän yritti myös murtaa laivaston upseeristossa vallinnutta klikkiytymistä antamalla ylennyksiä puhtaasti vanhemmuuteen perustuen, tosin hän järjesti silti joillekin läheisille upseereilleen ylennyksiä ja parempia asemia – esimerkiksi entisen alaisensa kapteeni Hermann von Spaunin hän siirsi pois arkkiherttua Kaarle Stefanin adjutantin asemasta parhaisiin merikomennuksiin. Hän antoi kesällä 1884 lisäksi suosituksensa laivaston komentoketjun uusimisesta, minkä keisari hyväksyi elokuussa 1885.[5]

Siinä missä von Pöckin komentajuuden aikana laivastolla oli usein ollut käytössä vain yksi panssarilaiva kerrallaan, Daublebsky von Sterneckin aikana laivasto alkoi suorittaa säännöllisiä harjoituksia Adrianmerellä kesäkuukausina.[6] Laivaston alukset alkoivat myös tehdä merkittävästi laivastovierailuja – pelkästään vuonna 1885 Pulasta lähti laivastovierailuille neljä alusta, jotka palasivat seuraavana vuonna.[7] Laivastolle varattiin lisäksi yksinoikeus rannikkoalueen asevelvollisiin, ja vuonna 1889 perustettiin Seewehr-reservi vastineeksi armeijan Landwehrille ja Honvédille.[6] Daublebsky von Sterneck itse ylennettiin amiraaliksi lokakuussa 1888.[8]

Erityistä huomiota Daublebsky von Sterneck antoi Jeune École (suom. nuori koulukunta) -aatteen kannattajana laivaston pienemmille aluksille. Hänen aikanaan laivaston palvelukseen otettiin sen ensimmäiset kymmenen torpedovenettä ja kaksi puskuriristeilijää. Syyskuussa 1891 hän esitteli laivasto-ohjelman, johon olisi kuulunut muiden alusten ohella 72 torpedovenettä[9], mutta jota ei lopulta otettu käyttöön.[10] Viimeisinä vuosinaan hänen uskonsa Jeune Écoleen alkoi vähetä.[11]

Daublebsky von Sterneck kuoli edelleen laivaston komentajana toimiessaan 68-vuotiaana 5. joulukuuta 1897 Wienissä.[3] Häntä seurasi laivaston komentajana Hermann von Spaun.[12] Von Spaunia vuonna 1904 puolestaan seurannut Rudolf Montecuccoli alkoi vähitellen korvata Daublebsky von Sterneckin Jeune École -pohjaista laivastoa todellisella valtamerille soveltuvalla laivastolla.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vego, Milan: Maritime Strategy and Sea Denial: Theory and Practice. Routledge, 2018. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Sondhaus, Lawrence: The Naval Policy of Austria-Hungary, 1867-1918: Navalism, Industrial Development, and the Politics of Dualism. West Lafayette, Indiana: Purdue University Press, 1994. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sondhaus 1994, s. 7
  2. a b c d Biographisches Lexikon des Kaiserthums Oesterreich, s. 301. Band 38. Kaiserlich-königliche Hof- und Staatsdruckerei, 1879. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  3. a b c d e Daublebsky von Sterneck, Maximilian Frh. biographien.ac.at. Viitattu 23.10.2020. (saksaksi)
  4. a b Sondhaus 1994, s. 80
  5. Sondhaus 1994, s. 80-81
  6. a b Sondhaus 1994, s. 81-82
  7. Sondhaus 1994, s. 83
  8. Sondhaus 1994, s. 89
  9. Sondhaus 1994, s. 102
  10. Sondhaus 1994, s. 103
  11. a b Vego 2018
  12. Sondhaus 1994, s. 385
Austria-Hungary-flag-1869-1914-naval-1786-1869-merchant.svg Edeltäjä:
Friedrich von Pöck
Itävalta-Unkarin laivaston komentaja
13. marraskuuta 1883 – 5. joulukuuta 1897
Seuraaja:
Hermann von Spaun