Linotype

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Linotype-latomakone

Linotype on saksalais-amerikkalaisen Ottmar Mergenthalerin kehittämä ensimmäinen automatisoitu ladontamenetelmä eli latomakone.

Latomakoneen myötä kirjapainotaidossa tapahtui suuri mullistus. Siihen asti latojat olivat kirjapainossa laittaneet kirjakkeet eli kirjasimet yksitellen käsin painolevyihin, mikä oli hyvin hidasta ja työlästä. Mergenthaler esitteli koneensa New York Tribunen kustantajille 1886. Kone teki seitsemän ammattitaitoisen latojan työn kooten painolevylle näppäinkomentojen avulla kirjakkeista muodostuvan tekstirivin, "a line o' types". Tästä menetelmä sai nimen Linotype.

Latojat vastustivat aluksi kiihkeästi latomakoneita, mikä hidasti Linotypen yleistymistä. Kehitys ei kuitenkaan ollut pysäytettävissä. Latomakone teki mahdolliseksi muutaman kolikon hintaiset sanomalehdet ja tavallisten ihmisten ostettavissa olevat kirjat ja edisti näin merkittävästi lukutaidon kehittymistä.[1]

Syntyhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun kirjoituskone oli 1870-luvulla tullut markkinoille, syntyi ajatuksia painokoneen painolaattojen latomisesta samoin menetelmin. Näin tekivät James O. Clephane (1842–1910) ja Charles T. Moore (1847–1910), jotka kehittivät konetta oikeuden pöytäkirjojen painatuksen nopeuttamiseksi. Heidän koneensa toteutus oli kuitenkin varsin alkeellinen, ja he pyysivät apua kellosepän koulutusta saaneelta Mergenthalerilta. Häneltä kului kahdeksan vuotta muuttaa prototyyppi toimivaksi koneeksi, jossa kirjoitinnäppäimistö oli yhdistetty kirjasinrivin tuottavaan metallivalukoneistoon. Mergenthaler patentoi koneen vuonna 1884.[2]

Toimintatapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linotype-latomakoneessa kirjasinmerkkejä kutsutaan matriiseiksi. (Termiä ei pidä sekoittaa niin ikään kohopainossa käytettyihin pahvimatriiseihin, ks. Stereotypia.) Kirjainmatriiseja on koneen päällä makasiinissa omissa lokeroissaan. Tekstirivi kootaan merkki merkiltä pudottamalla makasiinin lokeroista matriiseja, jotka liukuvat peräkkäiseksi jonoksi. Kirjoitusmerkkien valinta tehdään kirjoituskoneen qwerty-näppäimistöstä poikkeavan näppäimistön avulla, jossa kirjasimet ovat esiintymistiheytensä mukaisessa järjestyksessä englannin kielen mukaan (ETAOINSHRDLU). Näppäimen painallus avaa kyseisen merkin matriiseja sisältävän lokeron pohjassa olevan portin niin, että yksi matriisi pääsee putoamaan ohjauskanavaan ja etenemään tekstirivin jatkoksi.

Välilyönnin kohdalla riviin syötetään erikoinen pala joka koostuu kahdesta vastakkaisesta kiilasta. Kone puristaa nämä mahdollisimman mataliksi kun rivi syötetään muottiin. Tällöin välilyönnit leviävät paisuttamaan rivin muotin mittaiseksi ja koko rivin välit yhtä leveiksi. Jos pelkät välilyönnit eivät riitä, riviä pitää täydentää käsin asetettavilla täydennyspaloilla. Jos muottiin syötetään liian lyhyt rivi, tapahtuu "ruiskaus" jossa sulaa valumetallia pääsee karkaamaan muotista. Tämä aiheuttaa usein suhteellisen pitkän katkoksen toimintaan sillä jäljet on siivottava huolellisesti, mm. estettävä valumetallin rippeiden joutuminen matriisikanaviin. Myös koneen käyttäjä on silloin vaarassa saada palovammoja.

Myös erikoismerkit ladottiin riviin käsin.

Matriisirivin valmistuttua kone valaa lyijy, tinan ja antimonin seoksesta (ns. kirjasinmetalli) metallipalikan, jonka yhdellä sivulla on matriisirivin käänteiskuvana syntynyt kohokuva tekstirivistä. Näitä palikoita kootaan allekkain jatkuvaksi tekstiksi. Yhtä valettua riviä voidaan käyttää noin 300 000 suuruiseen painokseen painolaadun kärsimättä.[3]

Ladotuista riveistä voidaan myös painaa puolikovaan pahviin negatiivinen jäljennös, johon voidaan jälleen valaa kirjasinmetallista ohut kerros. Tämän tyyppistä painolaattaa voidaan käyttää sekä laaka - että rumpupainokoneissa. Kopioita saatetaan tehdä näin useita jolloin samaa työtä voidaan painaa useammassa koneessa yhtäaikaisesti. Käytetyt rivit ja laatat sulatetaan ja käytetään uusien kappaleiden valamiseen.

Linotype-kone myös purkaa matriisirivit ja palauttaa matriisit makasiiniin omiin lokeroihinsa. Tämän mahdollistaa matriisien toisessa päässä oleva hammastus, josta kukin matriisi tunnistetaan. Hihnakuljetin nostaa matriisit yksi kerrallaan purettavasta rivistä koneen yläosaan, jossa ruuvikuljetin kuljettaa matriiseja vaakasuunnassa uurrettua tankoa pitkin. Tangon uurteissa on katkoksia ja matriisin hampaissa vastaavia aukkoja, joiden osuessa kohdakkoin matriisi putoaa alla olevaan kanavaan. Erikoismerkit ovat täysin hammastettuja ja tulevat koko tangon pituudelta makasiinin yli, pudoten omaan lokeroonsa. Kone kerää myös välilyöntipalat erikseen, venyttää ne lähtöpituuteen ja pudottaa omaan laatikkoonsa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Popp, Georg (toim.): Hengen jättiläiset. WSOY, Helsinki, 1960.
  2. Chaline, sivu 48
  3. Chaline, sivu 50
  4. Chaline, sivu 51

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]