Li Bai

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Li Po)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Li Bai
李白
Perinteinen kiinalainen maalaus Li Baista.
Perinteinen kiinalainen maalaus Li Baista.
Henkilötiedot
Syntynyt701
Keski-Aasia
Kuollut762
Dangtu, Anhui
Ammatti runoilija

Li Bai (kiin. 李白, Lǐ Bó tai Lǐ Bái, usein myös muodossa Li Po, 701762) oli Kiinan klassisen runouden kultakauden, Tang-kauden, tunnetuimpia runoilijoita. Li Bai tunnetaan erityisesti boheemeista, taolaishenkisistä luonnonkuvauksista ja juomalauluista. Hänen mainettaan ovat kasvattaneet myös monet häneen liittyvät legendat. Tunnetuimman legendan mukaan Li Bai hukkui pudottuaan veneestä yrittäessään juovuspäissään tavoitella kuun kuvajaista.

Ainoa tunnettu säilynyt ote Li Bain itse tekemästä kalligrafiasta.

Li Bai syntyi vuonna 701 Keski-Aasiassa ja sai kohteliaisuusnimen (zi) Taibai Venuksen mukaan hänen äitinsä nähtyä planeetan unessa hieman ennen Lin syntymää. Joissain yhteyksissä on esitetty, että Li ei olisi ollut taustaltaan han-kiinalainen, vaan olisi kuulunut johonkin toiseen etniseen ryhmään Keski-Aasiassa syntyneenä. Valtanäkemyksen mukaan Lin isoisä oli kuitenkin muuttanut alueelle Kiinan sydänmailta. Lin isä muutti poikansa syntymän jälkeen perheineen Shun eli nykyisen Sichuanin alueelle, jota Li piti sittemmin kotiseutunaan. Li kiinnostui taolaisesta kuolemattomuudesta, mutta haaveili toisaalta myös kungfutselaisuudelle tyypillisestä urasta hovissa. Eri vaikutteiden johdosta Li kiinnostui nuoruudessaan monista eri aiheista, kuten kungfutselaisista klassikoista, filosofisista tutkielmista, miekkailusta ja jousiammunnasta.[1]

Li vietti suuren osan elämästään matkaillen. Hän lähti kotiseuduiltaan Sichuanista 26-vuotiaana purjehtien alas Jangtsejoen vartta viettäen huoletonta elämää juopotellen ja tavaten aikansa julkisuuden henkilöitä kehitellen samalla pakkomielteisen runoilijan persoonaansa. 41-vuotiaana Li värvättiin Chang’anin eli nykyisen Xi’anin Hanlin-akatemiaan taolaisen ystävänsä Wu Yunin suosituksesta. Hänestä tuli nopeasti tunnettu, kun runoilija He Zhizhang kuvaili eräästä hänen runoaan The Road to Shu Is Harsh? ylistävään sävyyn. Kuitenkin vain hieman myöhemmin Li loukkasi joitakin vaikuttavia virkamiehiä ja menetti virkansa akatemiassa viettäen loppuelämänsä vaellellen paikasta toiseen.[1] Li poikkesi muista Tang-kauden suurista runoilijoista siinä, ettei hän koskaan suorittanut virkatutkintoa eikä hänellä ollut akatemiauransa jälkeen virallista asemaa[2] Vuonna 756 Li liittyi keisarin 16:ta pojan prinssi Lin johtamien joukkoihin runoilijana. Hieman myöhemmin prinssi Litä syytettiin pyrkimyksestä perustaa oma valtiona ja hänet teloitettiin. Li Bai joutui vangiksi Jiujiangissa, josta hänet karkotettiin Yelangiin. Ennen hänen sinne saapumistaan annettiin kuitenkin käsky yleistä armahduksesta, jonka ansiosta Li saattoi palata Itä-Kiinaan. Li kuoli tiettävästi sukulaisensa luona vuonna 762 Dangtussa Anhuin maakunnassa, joskin tunnetun legendan mukaan hän hukkui pudottuaan veneestä yrittäessään juovuspäissään tavoitella kuun kuvajaista.[3]

Ei viini viiniä, vaan tuoksua se lie.
Ma laulan tuulesta, mi huminoi.
Tie taivaan vasta minut hautaan vie,
kun aamu kyyhkyn lailla kaukaa soi.
Ma teidät juotan juopumuksein hurmiolla!
Myös kierto juopunut on maalla, auringolla.

– Ote runosta Maatalo, suom. Vala, Katri 1934: Paluu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.

Li Baita pidetään yhtenä Tang-dynastian ajan merkittävimmistä kirjallisuuden vaikuttajista[1] jääden vain hieman Kiinan parhaana pidetyn runoilija Du Fun varjoon[3]. Li Bailta on säilynyt noin tuhat runoa.[2] Hän kirjoitti perinteisten runomuotojen mukaan, mutta teki myös merkittäviä muutoksia esimerkiksi runomittoihin ja rytmiin. Monissa Lin runoissa heijastuu katkeruus keisaria kohtaan, jolta Li olisi kaivannut tunnustusta runouttaan kohtaan.[1] Toisaalta Lin runouteen heijastuu hänen romanttinen elämänkatsomuksensa ja ehkäpä yhtenä Kiinan tunnetuimmista viininystävistä runoudessa esiintyy usein myös juomisen riemu. Muita Lin runouden teemoja ovat esimerkiksi ystävyys, yksinäisyys ja ajankulu.[3]

  1. a b c d Cheng, Linsun ja Brown, Kerry: Berkshire Encyclopedia of China, s. 1309-1310. Berkshire Publishing Group, 2009. ISBN 0-9770159-4-7 (englanniksi)
  2. a b Tero Liukkonen: Pertti Niemisen suomennosvalikoima on ainutlaatuinen otos Kiinan tunnetuimman runoilijan Li Pon tuotannosta Li Po haluaa syleillä elämää Helsingin Sanomat. 1992. Viitattu 11.6.2017.
  3. a b c Li Bai Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.6.2017.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Li Po: Taivaanrantaan pitkä matka: Li Pon runoutta. (Suomentanut Pertti Nieminen) Helsingissä: Otava, 1992. ISBN 951-1-12407-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]