Leena Virtanen
Ulkoasu
Leena Virtanen (s. 1960 Helsinki[1]) on suomalainen taiteen lisensiaatti, käsikirjoittaja ja dramaturgi. Hän on käsikirjoittanut muun muassa Pekka Karjalaisen ohjaaman elokuvan Vähän kunnioitusta (2010) ja syksyllä 2016 ensi-iltansa saaneen elokuvan Tulen morsian yhdessä sen ohjaajan Saara Cantellin kanssa[2]. Jälkimmäinen elokuva kertoo noitavainoista Ahvenanmaalla 1600-luvulla. Virtanen on kirjoittanut aiheesta myös tietokirjan Noitanaisen älä anna elää – tosikertomus noitavainosta Suomessa 1666–1671 (WSOY, 2013).
Virtanen on kirjoittanut sekä tehnyt sovituksia sekä televisiolle että Radioteatterille. Hän on työskennellyt dramaturgina Yle Draamassa vuodesta 2004 lähtien.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Virtanen, Leena (Leena Kristiina), 1960- finto.fi. Viitattu 1.4.2026.
- ↑ Pyrhönen, Kari: Julmista noitavainoista harvinainen suomalaiselokuva – aihe ”vainosi” ohjaajaa vuosia MTV. 21.9.2015. Arkistoitu 17.12.2015. Viitattu 22.5.2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Leena Virtanen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Leena Virtanen Elonetissä.