Lauttalaituri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauttalaituri tai lauttapaikka [1] on lautan tai lossin kiinnittymispaikka tauon ajaksi tai ajoneuvojen lastauksen tai purkamisen ajaksi. Pienillä lautoilla eli losseilla laituria voidaan kutsua lossilaituriksi. Lautta ja lossi eroavat määritelmänsä mukaan vain ohjausvaijerin osalta: Lossi liikennöi pääasiassa vaijerinsa ohjaamana ja lautta on vapaasti liikkuva ja ohjattava vesialus [2]. Lauttarannassa voi olla useitakin lauttalaitureita. Näin on usein suurien järvien rannoissa ja merenrannikolla. Lauttarantaa käytetään silloin useiden lauttareittien pysähtymispaikkana ja rannassa voi olla lähtöänsä odottamassa samaan aikaan useita lauttoja. Laivalaiturin erottaa lauttalaiturista sen liikennöinti-idea: laivat lastaavat tavaransa nosturien avulla ruumaansa ja lautat lastataan ajamalla kuormat ajoneuvoineen ajoliuskaa pitkin lautan keulasta, perästä tai kyljestä sisälle. Lastaajana käytetään trukkia tai kuorma-ajoneuvoja. Kuljetettavana on useimmin henkilöautoja, kuorma-autoja ja junia. Irtolastin kuljetus ilman ajoneuvoa on harvinaisempaa. Toisinaan laiturin liikenne tarvitsee ohjausta ja palveluita, joiden järjestämiseksi tarvitaan lauttaterminaali. Lauttalaiturille tai -rannalle autoilijoita ohjataan ja siitä varoitetaan etukäteen liikennemerkillä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lauttapaikka, Erikoisalojen sanastojen ja sanakirjojen kokoelma, Sanastokeskus, 1985, viitattu 9.5.2021
  2. Minkä vesi erottaa, sen lautta yhdistää, 2021, viitattu 9.5.2021
Tämä laivoihin tai muuhun vesiliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.