Lauri Gulin
Lauri Johannes Gulin (31. tammikuuta 1890 Lemi – 20. syyskuuta 1970) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat rovasti Arthur Lorenz Gulin ja Bertha Kristina Sarlin, ja hänen veljiään olivat Eelis Gulin ja Lennart Pinomaa. Lauri Gulin vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Martta Maria Kannon kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gulin kirjoitti ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta vuonna 1908 ja liittyi Savolaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1908–1914. Sotakorkeakoulun yleisen osaston hän suoritti vuosina 1924–1926.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gulin liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 2. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Hän sai kesäkuussa vuonna 1915 komennuksen Berliiniin Wetterhoffin toimistoon, mistä hänet lähetettiin helmikuussa 1916 kapteeni Heldtin toimistoon Tukholmaan ja sieltä edelleen toukokuussa 1916 erikoistehtäviin Suomeen. Suomesta hän palasi takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon syksyllä 1916 ja siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 1. marraskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahden rannikkoasemissa, josta hänet siirrettiin takaisin täydennysjoukkoon 23. heinäkuuta 1917 ja komennettiin etappitehtäviin Hampuriin.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Lauri Gulin saapui helmikuun alkupuolella 1918 Tornioon, astui Suomen armeijan palvelukseen vääpelinä ja toimi aluksi alipäällystön kouluttajana Suomen tasavallan vartiostossa Seinäjoella. Hänet määrättiin 21. helmikuuta 1918 Mikkelin 2. pataljoonan 4. komppanian päälliköksi ja toimi sen päällikkönä edelleen myöhemmin muodostetussa Etelä-Savon rykmentissä. Hän otti osaa taisteluihin Suomen sisällissodassa Hillosensalmella, Mouhussa, Paljakalassa, Huhdasjärvellä, Mäkelässä, Oravalassa ja Voikkaalla.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan jälkeen Gulin palveli 5. komppanian päällikkönä edelleen Etelä-Savon rykmentissä, josta hänet määrättiin 2. elokuuta 1918 Mikkelin läänin kutsuntapiirin apulaissotakomissaariksi ja 28. huhtikuuta 1919 alkaen jalkaväen tarkastajan adjutantiksi. Adjutantin tehtävistä hänet siirrettiin 10. maaliskuuta 1920 Savon jääkärirykmentin adjutantiksi, Komppanianpäällikkyyksiä hänellä oli Savon jääkärirykmentissä vuosina 1920–1922 useissa komppanioissa. Keski-Suomen rykmenttiin 1. komppanian päälliköksi hänet siirrettiin 3. joulukuuta 1924, josta hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi 33. pataljoonaan 15. syyskuuta 1926. Rykmentin komentajan apulaiseksi hänet siirrettiin 29. kesäkuuta 1928, josta hänet komennettiin 9. joulukuuta 1931 alkaen 3. Divisioonan esikuntapäälliköksi ja edelleen 20. tammikuuta 1936 Viipurin rykmentin komentajan apulaiseksi, josta hänet komennettiin Hämeenlinnan sotilaspiirin päälliköksi, missä tehtävässä hän toimi talvisodan syttymiseen saakka. Hän on hoitanut myös Keski-Suomen rykmentin komentajan tehtäviä 9. syyskuuta 1929 – 22. toukokuuta 1930.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talvisotaan Gulin osallistui Jalkaväkirykmentti 15:n komentajana ja osallistui Summan taisteluihin. Epäonnekseen hän loukkaantui auto-onnettomuudessa, ja hänet siirrettiin kotijoukkoihin. Onnettomuudesta toivuttuaan hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 2:n päälliköksi. Välirauhan aikana hän suoritti väestönsuojeluvalmisteluja Hämeen lääninhallituksessa ja toimi myöhemmin läänin väestönsuojelutarkastajana. Jatkosodan syttyessä hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 11:n komentajaksi, josta hänet määrättiin vuonna 1942 Päämajan Linnoitusosastolle sotavankikomppanioiden tarkastajaksi, josta hänet vielä samana vuonna komennettiin IV armeijakunnan Täydennysrykmentin komentajaksi. Seuraavana vuonna hänet siirrettiin Yhteysesikunta Roihin Taka-Lapin ilmasuojelu komentajaksi. Vuonna 1944 hänet siirrettiin Itä-Karjalan sotilashallinnon esikuntaan ilmasuojelukomentajaksi ja edelleen III armeijakunnan esikuntaan samoihin tehtäviin. Armeijasta hän erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen.[2]
Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotien jälkeen Lauri Gulin siirtyi Vakuutusyhtiö Pohjolan palvelukseen, kunnes vuonna 1947 siirtyi sisäasiainministeriöön jaostopäälliköksi väestönsuojeluasiainosastolle, mistä tehtävästä hän jäi viran lakkauttamisen johdosta eläkkeelle vuonna 1954. Hänet haudattiin Helsingin Kaartin hautausmaahan.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gulin toimi Viipurin rykmentin kunnianeuvoston puheenjohtajana vuonna 1937 ja 3. divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1938. Hän toimi Suomen Väestönsuojelujärjestön hallituksen jäsenenä vuosina 1952–1957 ja Väestönsuojelusäätiössä vuosina 1952–1970. Hän toimi myös Helsingin Suomalaisen klubin isäntänä sekä Jääkäriliiton sihteerinä vuosina 1965–1967 ja johtokunnan jäsenenä vuosina 1965–1970.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
        |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomalainen, J. – Sundvall, J. – Olsoni, E. – Jaatinen A.: Suomen jääkärit I–II. Osakeyhtiö Sotakuvia, Kuopio 1933.
- Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY Porvoo 1938.
- Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.