Laina (nimi)
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Laina | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | 8. helmikuuta |
– ruotsinkielinen | – |
– ortodoksinen | 8. lokakuuta |
Muunnelmia | Lainukka |
Vastineita eri kielissä | Láidná, Laine |
Nimen alkuperä | sana laina |
Laina on suomalainen naisen etunimi.
Laina on 1800-luvulla suomalaisuusaatteen vaikutuksesta syntynyt nimi. Nimestä kuvastuu ajatus lapsesta Jumalan lahjana, mutta siihen samalla sisältyy kasvatusvastuu. Laina tunnetaan myös Virossa.
Nimeä ehdotettiin ristimänimeksi jo 1865 ja se esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882. Suomen almanakassa Laina on ollut vuodesta 1908. Suosituimmillaan nimi oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Vuosina 1964–2019 Laina oli väestötietojärjestelmän mukaan nimenä 10 480 naisella. Suurin osa heistä on syntynyt 1900-luvun alkupuolella.[1]
Tunnettuja Lainoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Laina Laine (1890–1962), näyttelijä
- Laina Rinne (1917–2007), kansakoulunopettaja ja nuortenkirjailija
- Laina Vehanen (1893–1989), agronomi ja ylilehtori
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4.
- Vilkuna, Kustaa (toim. Mikkonen, Pirjo): Etunimet. Otava, 2005. ISBN 951-1-18892-5.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 8.2.2020.