L. A. Puntila
Lauri Aadolf (L. A.) Puntila (24. elokuuta 1907 Hattula [1]– 24. toukokuuta 1988 Helsinki) oli suomalainen politiikan ja historian tutkija, joka osallistui myös itse poliittiseen toimintaan.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puntilan vanhemmat olivat maanviljelijä Eevert Puntila ja Iida Vilhelmiina Oskarintytär Puntila. Hän pääsi ylioppilaaksi 1926 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1932 ja lisensiaatin tutkinnon 1944. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1950.[1]
Talvisodan aikana Puntila oli Valtion tiedotuskeskuksen sihteerinä 1939–1940 ja toukokuusta 1940 lähtien sen päällikkönä. Vuonna 1940 hänestä tuli myös pääministeri Risto Rytin sihteeri ja hän jatkoi tässä tehtävässä vuoteen 1943 saakka. Jatkosodan aikana kapteenin arvon saanut Puntila toimi Valtion tiedotuslaitoksen VTL:n apulaispäällikkönä vastaten sodanaikaisesta propagandasta ja sensuurista. Puntilan mukaan nimettiin myös niin sanottu puntilismi, joka oli erään ruotsalaisen määritelmän mukaan ”keinotekoisesti luotua yksimielisyyttä ja koko sitä korostettua isänmaallista aatesuuntaa, jota jatkosodan käynti valloituksineen ja uusine laitoksineen vaati”.[2]
Puntila oli Helsingin yliopiston poliittisen historian professorina 1952–1971. Hän oli mukana perustamassa Suomen Kulttuurirahastoa 1937 ja toimi rahaston yliasiamiehenä 1937–1954. Kun Kulttuurirahasto sai lahjoituksena enemmistöosuuden Huhtamäki-yhtymän osakkeista, Puntilasta tuli myös Huhtamäki-yhtymän hallituksen puheenjohtaja.
Ennen sotia Puntila samaistui lähinnä aitosuomalaisuuteen ja AKS:stä Mäntsälän kapinan takia eronneisiin maalaisliittolaisiin. Sodan jälkeen Puntilaa pyydettiin useaan otteeseen kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaaksi, mutta puolue oli hänestä väärä. Puntila liittyi 1965 sosialidemokraattiseen puolueeseen. Puntilan poliittinen ura jäi yhteen kansanedustajakauteen vuosina 1966–1970.
Puntilan väitöskirja Ruotsalaisuus Suomessa (1944) käsittelee suomenruotsalaisten kansallistunnetta ja rotuoppeja.
Joulukuussa 1972 Puntila oli yhtenä allekirjoittajana professori Göran von Bonsdorffin alulle panemassa, presidentti Urho Kekkoselle osoitetussa kirjelmässä, jolla vastustettiin presidentin toimikauden pidentämistä poikkeuslailla.[3]
L. A. Puntila sai elämäntyöstään Jenny ja Antti Wihurin rahaston 20 000 markan tunnustuspalkinnon vuonna 1978.
Puntila on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon Helsinkiin.[4]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomalaisuuden arvostelusta Ruotsin sanomalehdistössä 1840-luvulla, eripainos albumista Suomalainen Suomi 15. Porvoo 1932.
- Ruotsalaisuus Suomessa: aatesuunnan synty. Otava 1944. (Ilmestyi samana vuonna myös tekijän kustantamana väitöskirjana nimellä Suomen ruotsalaisuuden liikkeen synty: aatehistoriallinen tutkimus.)
- Keskisuomalainen 7/1 1871 – 7/1 1946. Keskisuomalainen, Jyväskylä 1946.
- Bismarckin Ranskan-politiikka 1. Raudalla ja verellä. Otava 1947.
- Suomen kulttuurirahasto 1939–1949. Toimittaneet L. A. Puntila, Paavo G. Waris ja Salama Simonen. Suomen kulttuurirahasto, Helsinki 1949.
- Bismarckin Ranskan-politiikka. Otava 1952.
- Suomen puolueolojen kehitys. Kansainvälinen kulttuuriasiain toimikunta, Helsinki 1952.
- The evolution of the political parties in Finland. Kansainvälinen kulttuuriasiain toimikunta, Helsinki 1953.
- Suomen tasavallan presidentit ja presidentin vaalit. Helsinki 1955.
- Risto Rytin valtiomiehentyö. Vapauden akateeminen liitto, Helsinki 1956.
- Väinö Tanner itsenäisyyden lujittajana ja puolustajana. Tekijä, Helsinki 1956.
- J. K. Paasikiven linja. Hämäläis-osakunta, Helsinki 1957.
- Kriisistä kriisiin. Vapauden akateeminen liitto, Helsinki 1957.
- Suomen poliittinen historia 1809–1955. Otava 1963, 3. painos 1964, 4. painos 1967, 5. uud. ja täyd. painos nimellä Suomen poliittinen historia 1809–1966 1971, 6. painos 1977, 7. painos 1982.
- Kolkuttajan osa: puheita ja esitelmiä 1948–1964. Otava 1965.
- Kenttäpostia 1944. Kartat piirt. Sirkka Honkanen. Tammi 1972.
- Suomen itsenäisyyden aika Moskovan horisontista: reunamerkintöjä Juri Komissarovin kirjaan Suomi löytää linjansa. Otava 1975.
- Puheita ja esitelmiä 1962–1975. Otava 1977.
- Huomautin hyvin täsmällisesti...: tuokiokuvia L. A. Puntilan Suomesta. Toimittanut Kauko I. Rumpunen. Otava 1996.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- L. A. Puntila Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kuka kukin on 1982, s. 773. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06659-5.
- ↑ Mies "puntilismin" takana - L. A. Puntila yle.fi. 8.9.2006. Viitattu 2.1.2024.
- ↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 308. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
- ↑ Lauri Aadolf Puntila 1907-1988 Hautahaku. Viitattu 29.11.2023.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hyvämäki, Lauri & Pesonen, Pertti & Eskola, Seikko & Salonen,Erkki (toim.): Oman ajan historia ja politiikan tutkimus. Omistetaan professori L. A. Puntilalle hänen 60-vuotispäivänään 24.8.1967. Helsinki: Otava, 1967.
- Jukka Tarkka: Kansallinen kolkuttaja. L. A. Puntilan yhteiskunnallinen elämäntyö. WSOY 2004
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tarkka, Jukka: Humanisti yritysjohtajana (Osastolla: Sunnuntai. ISSN 0356-133X) ts.fi, Turun Sanomien verkkojulkaisu. 12.9.2004. Turku: Turun Sanomat Oy.
- Eskola, Seikko: Puntila, Lauri Aadolf (1907–1988). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Itse asiassa kuultuna, tv-haastattelu vuodelta 1979, 102 min, Yle Areena.
| ||||||||||||||||||||||
