Göran von Bonsdorff
Göran Edvard von Bonsdorff (18. maaliskuuta 1918 Helsinki – 18. lokakuuta 2009 Helsinki) oli suomalainen politiikan tutkija ja valtio-opin professori.[1] Hän oli myös tunnettu pasifisti.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Göran von Bonsdorff kuului Bonsdorffin tunnettuun suomenruotsalaiseen kulttuurisukuun ja hänen vanhempansa olivat lääketieteen lisensiaatti Paul von Bonsdorff sekä Nadine Blomqvist. Von Bonsdorff kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Svenska Normallyceumista 1935, valmistui filosofian kandidaatiksi 1940 ja väitteli toisena Suomessa valtiotieteen tohtoriksi vuonna 1950. Jatkosodan aikana hän toimi tiedotusupseerina ja työskenteli vuosina 1947–1949 ylimääräisenä amanuenssina Valtionarkistossa. Von Bonsdorff oli Helsingin yliopistossa yleisen valtio-opin apulaisprofessorina 1952–1968, ylimääräisenä professorina 1968–1976 ja professorina 1976–1981 sekä dosenttina 1981–1988.[1]
Tutkijana von Bonsdorff oli laaja-alainen ja perehtyi niin ruotsinkieliseen aatehistoriaan kuin kansainväliseen politiikkaan. Useat hänen teoksistaan olivat kansantajuisia. Väitöskirjan (Självstyrelsetanken i finlandssvensk politik 1917–1923, 1950) aiheena olivat suomenruotsalaisten historialliset itsehallintopyrkimykset; Pohjoismaista liberalismia käsittelevän vertailevan tutkimuksen Studier rörande de modernaliberalismen i de nordiska länderna (1954) on sanottu olleen ensimmäinen systemaattis-empiirinen vertaileva tutkimus pohjoismaisen valtio-opin alalla. Von Bonsdorffin pääteokseksi on sanottu kansainvälistä politiikkaa käsittelevää tutkimusta Världspolitik i teknikens tidsålder (1961).[1] Hänet palkittiin valtion tiedonjulkistamispalkinnolla sekä kahdesti Svenska Litteratursällskapet i Finlandin palkinnolla.[2]
Von Bonsdorffilla oli paljon luottamustoimia kansalaisjärjestöissä. Hän liittyi porvarillisesta maailmankatsomuksestaan huolimatta Suomi–Neuvostoliitto-Seuraan (SNS) pian sen perustamisen jälkeen ja toimi seuran varapuheenjohtajana 1953–1960 sekä puheenjohtajana 1961–1974. Yksi von Bonsdorffin monipuolisen toiminnan alue oli kansainvälinen rauhanliike. Hän oli Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja 1979–1988 ja 1992–1993, Genevessä toimivan Kansainvälisen rauhantoimiston varapresidentti vuodesta 1982 sekä kuului Wienissä toimivan Kansainvälisen rauhaninstituutin puheenjohtajistoon 1984–1986. Hän kirjoitti useita rauhankysymystä käsitteleviä teoksia. Von Bonsdorff toimi lisäksi puheenjohtajana Neuvostoinstituutin hallituksessa vuosina 1952–1968, ruotsinkielisessä Utrikespolitiska samfundet i Finlandissa 1953–1965, Valtiotieteellisessä yhdistyksessä 1976–1980 sekä valtion yhteiskuntatieteellisessä toimikunnassa 1978–1979. Hän oli myös Helsingin yliopiston kehitysmaainstituutin esimiehenä 1974–1981 ja kuului Suomen YK-liiton hallitukseen 1957–1968 sekä Suomen Pugwash-komiteaan vuodesta 1974.[1]
Von Bonsdorff ei ollut koskaan varsinaisesti poliitikko, mutta hän toimi 1930-luvulta alkaen Ruotsalaisessa Kansanpuolueessa (RKP) ja oli 1972–1974 sen Helsingin osaston puheenjohtajana sekä samanaikaisesti puolueen keskushallituksen jäsenenä. Arvostettuna tiedemiehenä hän sai äänensä kuuluviin puolueessa, vaikka toimikin politiikan ulkopuolella. Hän oli myös 1978–1981 Svenska Finlands folktingin puheenjohtaja. Vuonna 1972 von Bonsdorff allekirjoitti kolmenkymmenen muun kanssa tasavallan presidentti Urho Kekkoselle osoitetun avoimen kirjelmän, jolla vastustettiin Kekkosen uudelleenvalintaa presidentiksi poikkeuslailla ilman valtiosäännön mukaisia vaaleja. Kekkonen vastasi kirjoittajille myllykirjeellä.[1] Lisäksi von Bonsdorff yritettiin painostaa eroamaan SNS:n johdosta, mistä hän kuitenkin kieltäytyi.[2] Vuonna 1977 julkaisemassaan kirjassa Finland i blickpunkten hän kuitenkin ilmoitti kannattavansa Kekkosen uudelleenvalintaa seuraavissa vaaleissa.[1]
Vuoden 1988 presidentinvaaleissa von Bonsdorff oli keskustapuolueen Paavo Väyrysen valitsijamiesehdokkaana.[1] Hän jatkoi myöhemminkin aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja esiintyi 1990-luvulla mahdollisen Suomen Nato-jäsenyyden vastustajana sekä YK-toiminnan kannattajana.[2]
Göran von Bonsdorffin ensimmäinen vaimo oli filosofian maisteri Marie-Lousie Molander ja toinen vuodesta 1955 arkkitehti Birgitta Donner, kielentutkija ja aktivisti Kai Donnerin tytär – ja äitinsä puolelta myös von Bonsdorff -sukua. Heidän tyttärensä on Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen professori Pauline von Bonsdorff.[1][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Ekberg, Henrik: ”Bonsdorff, Göran von (1918–2009)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 730–731. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Göran von Bonsdorffin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- ↑ Autio, Veli-Matti: ”Bonsdorff (1600–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 720–722. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Levomäki, Solveig: Vårt jordklot behöver en global fred. Kontakt, 2008, nro 1, s. 4. Helsinki: Suomi–Venäjä-Seura. ISSN 1238-1365. Artikkelin verkkoversio (PDF). (ruotsiksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bonsdorff, Göran von hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| ||||||||||||||||||
