Kutsuohjattu joukkoliikenne

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kutsuohjattu joukkoliikenne tarkoittaa asiakastarpeen mukaan reitittyvää julkista joukkoliikennettä. Perinteisesti on bussien aikataulut suunniteltu kulkemaan tiettyä reittiä pitkin ja tiettynä aikana riippumatta siitä oliko bussissa asiakkaita vai ei. Kutsuohjattu joukkoliikenne sen sijaan toimii nimenomaan asiakkaiden matkustustarpeiden pohjalta, kuljettaen matkustajat heille sopivina aikoina paikasta A paikkaan B, ollen näin reittiliikenteen ja taksin välimaastoon sijoittuva liikennöintimuoto.

Matkustaja soittaa tilauskeskukseen ennen matkan alkua ja kertoo tiedot matkan päätepisteistä ja ajankohdasta sekä saa sitten tietää, että milloin auto tulee noutamaan. Kyydissä voi olla samanaikaisesti useita matkustajia. Tilauskeskus hoitaa vain puheluihin vastaamisen ja asiakaspalvelun, automaattinen tietokoneohjelmisto hoitaa loput ja yhdistelee tilaukset. Jokaisessa autossa on ns. ajoneuvotietokone eli kännykkäverkon kautta keskustietokoneelle yhteydessä oleva tietokone, joka ohjeistaa kuljettajaa ja kertoo ajoreitin. Ajoneuvotietokone on koko ajan yhteydessä keskuspalvelimen kanssa, joten järjestelmä tietää koko ajan auton sijainnin, aikataulussa pysymisen sekä muut tarvittavat tiedot.

Suurimman kohderyhmän muodostavat kaupunkien maksamat vanhusten ja vammaisten matkat. Nämä matkat on organisoitu Matkapalvelukeskusten kautta. Esimerkiksi Helsingissä palvelee kaupunki erityisryhmiään Matkapalvelukeskuksella. Sen kautta voivat palveluun oikeutetut yli 12 000 helsinkiläistä tilata matkansa. Näitä matkoja tehdään päivittäin noin 2000 kpl ja määrä on jo pitkään ollut kasvussa. Invavarustuksella varustettuja pikkubusseja on pelkästään tätä palvelua varten varattu 60 kpl, joiden lisäksi saman verran autoja on käytettävissä muiden ajojensa ohella.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]