Kuninkaantuomio

Kuninkaantuomio (ruots. konungens domsrätt) oli Ruotsin kuninkaan itsensä antama tai hänen valtuuttamanaan kuninkaan nimissä annettu oikeudenkäyntiasian ratkaisu. Menettely vastasi ylintä oikeusastetta Ruotsi-Suomessa.

Keskiajalla kuninkaat alkoivat varsinaisten tuomioistuinten rinnalla käyttää tuomitsemisvaltaa. Alkuaikoina kuningas itse ratkaisi asiat neuvoston avustamana tai hänen ollessaan estyneenä neuvosto tuomitsi yksinään.

Maanlaki määräsi, että kuninkaantuomio annettiin niin sanotuilla tutkinto- ja oikaisukäräjillä. Käräjiä pitivät alkuaikoina kuningas tai kuninkaan määräämät henkilöt. Myöhemmin myös kuninkaan lautakunta piti käräjiä.

Suomea varten Eerik XIII perusti 1407 Turkuun maanoikeuden, joka antoi tuomioita kuninkaan nimissä. Se kokoontui aina kesäisin ja sen jäseniä olivat piispa, Suomen laamanni, muutamat tuomiokapitulin jäsenet, kaikki maassa oleskelevat valtaneuvokset ja kaikki kihlakunnantuomarit. Maanoikeus ratkaisi yleensä vain asioita, joista kihlakunnan- ja laamanninoikeus olivat jo antaneet tuomionsa. Oikeutta haluavat kävivät edelleen myös kuninkaan luona Ruotsissa ja maanoikeus oli muutenkin epäkäytännöllinen järjestely. Niinpä sen käyttö vähitellen loppui.

Korkeinta tuomiovaltaa käyttämään perustettiin 1614 Svean hovioikeus Tukholmaan. Se antoi tuomionsa kuninkaan nimissä, eikä sen päätöksiin sallittu muutoksenhakua. Siitä huolimatta tapa kääntyä kuninkaan puoleen säilyi. Maahan perustettiin useita muitakin hovioikeuksia, muun muassa Turkuun 1623. Tarvittiin jälleen yksi ylin tuomioistuin, jollaisena vuodesta 1669 toimi revisiokanslia. Se sai 1789 nimekseen kuninkaan korkein tuomioistuin.

Suomen ylimpänä oikeusasteena toimi Venäjän vallan aikana senaatin oikeusosasto, joka sai ohjesääntönsä 1809. Vuonna 1918 perustettiin korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus, joka on ylin oikeusaste hallintoasioissa. Tietyissä asioissa ainoana oikeusasteena toimii valtakunnanoikeus.

Lähteet

• Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1913
• Iso tietosanakirja, Otava 1934