Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki
La misteriosa fiamma della regina Loana
Loana.jpeg
Alkuperäisteos
Kirjailija Umberto Eco
Kieli italia
Genre kaunokirjallisuus
Kustantaja Bompiani
Julkaistu 2004
Sivumäärä 451
ISBN 88-452-1425-7
Suomennos
Suomentaja Helinä Kangas
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2005
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 458
ISBN 951-0-30714-9
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki (La misteriosa fiamma della regina Loana) on Umberto Econ kaunokirjallinen teos vuodelta 2004. Sen on suomentanut Helinä Kangas, ja suomennoksen on julkaissut WSOY vuonna 2005. Teos kertoo italialaisesta miehestä, joka kokee aivohalvauksen seurauksena osittaisen muistinmenetyksen ja koettaa rekonstruoida koko aiemman elämänsä 1900-luvun Italiassa. Kirjassa on Econ oma runsas kuvitus.

Teoksen alkuperäinen nimi on peräisin sarjakuvan Tim Tyler erään jakson otsikosta. Eco sanoo, että otsikko oli valmiina jo ennen kuin hän oli alkanut kirjoittaa kirjaa. Hän olettaa että se on kiehtonut häntä jo lapsena, sillä hän muisti otsikon mutta ei itse sisältöä. Liekki viittaa siihen, että teoksen päähenkilö Yambo kokee muistamisen hetket liekin leimahduksena. Sarjakuvan otsikko on puolestaan peräisin Rider Haggardin teoksesta She, joka vuorostaan on plagiaatti Pierre Benoit'n teoksesta Atlantide. Benoit'a taas on syytetty siitä, että hän oli kopioinut sen Haggardilta.[1]

Kirjan päähenkilön nimi viittaa 1813 kuolleeseen italialaiseen kirjanpainajaan ja typografiin Giambattista Bodoniin.[2]

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antikvaarinen kirjakauppias Giambattista "Yambo" Bodoni menettää yllättäen muistinsa. Hän ei tiedä omaa nimeään, hänen muistonsa menneisyydestä ovat kadonneet. Hän ei tunnista vaimoaan, ei lapsiaan, ei kotikaupunkiaan. Kaikki mitä hän muistaa, on peräisin kirjoista ja muista julkisista tietolähteistä. Hän alkaa rakentaa itselleen uutta minuutta kirjojen kautta. Lapsuudenkotinsa ullakolla hän uppoutuu nuoruutensa kirjoihin. Hän yrittää ankarasti mutta turhaan löytää yhteyttä julkisen tiedon kautta yksityisiin muistoihin. Hän kuvailee elämäänsä "elämäksi tietosanakirjana".[3]

Bodoni pystyy lukemansa ja löytämänsä suvun kirjallisen aineiston avulla rakentamaan uudelleen menneisyyttä, mutta olennainen puuttuu: tunne ja yhteys entiseen minään. Kiihkeä lukeminen vie kuitenkin voimat, ja Bodoni saa uuden sairauskohtauksen. Hän vaipuu koomaan, mutta siitä toipuessaan hän alkaa muistaa entisiä asioita, ja hän ymmärtää sellaistakin, mikä aiemmin on ollut käsittämätöntä, esimerkiksi miksi hän on karttanut lapsuudenkotiaan. Hän muistaa myös nuoruuden saavuttamattoman rakkauden, jonka unohtuneita kasvoja hän yrittää pinnistää mieleensä. Tämä ponnistelu tuottaa kuitenkin tulokseksi vain muistikuvia lapsuudessa luetuista kirjoista, ja kirjallisuuden ystävä kokee traagisen kohtalon. Teoksesta löytyvät monet jo Ruusun nimestä tutut aiheet, arvoitukset ja ongelmanratkaisut.[3]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toni Brantberg kirjoittaa Kirkko ja kaupunki -lehdessä: "Romaanissa pohditaan kulttuurin ja muistin merkitystä. Mikä minussa on pelkästään minua ja mikä yhteistä? Mitä voin muistaa ja miten?" Hän pitää fasismin ja katolisuuden varjossa elävää Italian populaarikulttuuria kuvaavaa kirjaa kiinnostavana ja monipuolisena.[4]

Helsingin yliopiston tutkijat Tarja Knuuttila ja Max Ryynänen toteavat Econ teosta käsittelevässä artikkelissaan, että se on samalla Econ matka omaan kirjahyllyynsä, niin lukijana, kirjailijana kuin tutkijanakin. Hän on saanut siihen omasta työstään teemoja, joista yksi on tietosanakirja, toinen sarjakuvat, joita hän on aikoinaan tutkinut. Myöhemmin Eco siirtyi tutkimaan mieltä, tietoisuutta ja havainnointia, ja hän on saanut kirjaan keskeisiä aineksia juuri näistä tutkimuskohteistaan. Kirja on muistin kysymyksiin perehtyneen tutkijan ajatuskoe, kuten Knuuttila ja Ryynänen kirjoittavat.[3]

Eco on pohtinut tarinan ja todellisuuden suhdetta aiemmissa teoksissaan Edellisen päivän saari ja Baudolino. Knuuttila ja Ryynänen kirjoittavat, että Kuningatar Loanassa Eco menee kuitenkin suoraan minuuteen, siihen miten ihminen rakentaa tarinoiden avulla itselleen kulissin, joka voi olla hyvin vieras niiden luojalle itselleenkin.[3]

Teos sisältää runsaasti kirjallisia viittauksia, ja Eco hyödyntää siinä myös omaa elämäänsä, lapsuuttaan Mussolinin aikana, katolista kasvatusta, syyllisyyttä, aikansa populaarikulttuuria. "Suurin osa noiden aikojen muistoista on omia henkilökohtaisia muistojani, ja kaikki lehtikuvat, äänilevyt ja sarjakuvat kuuluvat minun muistini kuvastoon", hän sanoo haastattelussa. Tosin ne eivät ole omaelämäkerrallisia, hän huomauttaa, vaan koko sukupolven muistoja. Viittaukset sumuun muistin menettämisen yhteydessä pohjautuvat myös hänen omiin kokemuksiinsa. Hän on syntynyt sumun keskellä, ja hän rakastaa sumua jopa niin paljon, että on koonnut antologian sumua käsittelevistä teksteistä.[1]

Peter van der Kamp nostaa arviossaan esiin teoksen yhteydet James Joyceen, tämän Dublinilaisiin ja Taiteilijan omakuvaan nuoruuden vuosilta, mikä ei ole sattumaa, sillä Eco on eräässä teoksessaan käsitellyt Joycen kiitollisuudenvelkaa keskiajan skolastiikalle, joka hänelle itselleen, Ecolle, on läpikotaisin tuttua keskiajan tutkijana.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Umberto Econ haastattelu, Harcourt
  2. Mitrik, Robert M., Jr., D.A., Literary Semiotics as a Philosophy of Language in the Novels of Umberto Eco, Idano State University, 2009 s. 56 (Google Books)
  3. a b c d Knuuttila ja Ryynänen WIP 07 lokakuu 2005 s. 4–6
  4. Kuka minä olen? Valomerkki / Kirkko ja kaupunki. 15.11.2005. Viitattu 24.2.2016.
  5. Peter van der Kamp, Taking the Mickey out of the Mouse, Independent.ie 7.8.2005, viitattu 1.3.2016