Kromidioksidi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kromidioksidi
Rutile structure.png
Tunnisteet
CAS-numero 12018-01-8
Ominaisuudet
Molekyylikaava CrO2
Moolimassa 84,0
Ulkomuoto Musta kiteinen aine[1]
Sulamispiste 350 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 4,89 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Ei liukene veteen

Kromidioksidi eli kromi(IV)oksidi (CrO2) on epäorgaaninen yhdiste ja eräs kromin oksideista. Yhdistettä käytetään sen magneettisten ominaisuuksien vuoksi muun muassa videokaseteissa ja muissa magneettisissa tallennusvälineissä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa kromidioksidi on ruskehtavan mustaa veteen liukenematonta kiteistä ainetta. Kromidioksidi liukenee kuitenkin väkevään rikkihappoon ja väkeviin emäsliuoksiin. Kuumennettaessa noin 350 °C;n lämpötilaan se hajoaa muodostaen dikromitrioksidia ja happea. Magneettisilta ominaisuuksiltaan yhdiste on ferromagneettinen ja sen Curie-lämpötila on 120 °C. Kromidioksidi on sähkönjohde ja sen resistiivisyys on 2,5·10-4–4·10-2 Ω·cm. Kiderakenteeltaan kromidioksidin rakenne on rutiilin kaltainen.[1][2][3][4][5]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran kromidioksidia valmisti Friedrich Wöhler vuonna 1859 kromyylikloridista. Muita tapoja ovat eräiden kromi(III)yhdisteiden kuten kromi(III)kromaatin, hapetus hapen, vetyperoksidin tai kromaattien avulla tai kromitrioksidin hajotus korkeassa lämpötilassa. Nykyään yhdistettä valmistetaan teollisesti pääasiassa prosessilla, jossa dikromitrioksidin ja kromitrioksidin seosta kuumennettaan veden läsnä ollessa 250–500 °C:n lämpötilaan.[1][2][4][5]

Magneettisten ominaisuuksiensa vuoksi kromidioksidia käytetään magneettisten tallennusvälineiden kuten videokasettien nauhoissa. Kromidioksidia käyttämällä saadaan usein resoluutioltaan korkeampia nauhoja kuin rauta(III)oksidista valmistamalla.[1][2][4][3][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Gerd Anger, Jost Halstenberg, Klaus Hochgeschwender, Christoph Scherhag, Ulrich Korallus, Herbert Knopf, Petr Schmidt & Manfred Ohlinger: Chromium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 22.9.2014
  2. a b c Billie J. Page & Gary W. Loar: Chromium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004. Viitattu 22.9.2014
  3. a b N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1007. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
  4. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 225. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.9.2014). (englanniksi)
  5. a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1373. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.9.2014). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]