Kristiina Komulainen
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Kristiina Komulainen (s. 28. marraskuuta 1978[1]) on suomalainen radio- ja televisiojuontaja sekä tuottaja, toimittaja ja poliisi. Komulainen on juontanut muun muassa Kuorosotaa, Luukusta lukaalia sekä NRJ:n Aamushow’ta. Komulainen on kotoisin Siilinjärven Pöljältä.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Työt media-alalla Komulainen aloitti paikallislehti Uutis-Jousen toimittajana, josta hän siirtyi Radio NRJ:n palvelukseen vuonna 1999. Vuoteen 2002 asti Komulainen juonsi kanavan päivälähetyksiä ja siirtyi tämän jälkeen Aamushow’n juontajaksi/tuotantoon. Hän jatkoi Aamushow'n parissa vuoteen 2006, jolloin hän siirtyi The Voicen palvelukseen juontamaan, tuottamaan ja käsikirjoittamaan KomulainenPaasonenSaukko-ohjelmaa.
Ennen The Voicelle siirtymistä Komulainen ehti juontaa ja käsikirjoittaa useita eri tv-ohjelmia muun muassa Neloselle ja Subille. Hän on juontanut muun muassa ohjelmia Piinapenkki, NRJ Top 10, Video: Impossible sekä useita kymmeniä NRJ:n järjestämien konserttien tv-taltiointeja.
The Voicella Komulainen on sittemmin toiminut muun muassa kanavan tuottajana ja juontajana sekä radion että television Suomen virallinen latauslista-ohjelmassa. Hän on vuosina 2006–2010 juontanut myös muille tv-kanaville eri tuotantoja: Kuorosota, Luukusta lukaali, Unelmakoti sekä Päivä ennen kuolemaa, joka oli myös ehdolla Venla Gaalassa vuoden 2009 parhaaksi talk show-/keskusteluohjelmaksi. Komulainen siirtyi juontamaan Radio Aallon keskipäiviä vuonna 2011 ja sen jälkeen hän siirtyi juontamaan Loopin päivää vuonna 2013. Tammikuussa 2019 Komulainen alkoi opiskella poliisiksi.[2]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Komulainen on opiskellut muun muassa tuottamista, mainontaa sekä psykologiaa. Hän on valmistunut Helsingin ammattikorkeakoulusta tuottajaksi. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Kuopion musiikkilukiosta vuonna 1997.[3]
Komulainen on entinen Jehovan todistaja.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- http://www.juontajat.fi/43/Kristiina+Komulainen/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/paivittaiset-ohjelmanostot/venla-ehdokkaat[vanhentunut linkki]
- http://areena-beta.yle.fi/video/677934[vanhentunut linkki]
- http://www.savonsanomat.fi/viihde/viihdeuutiset/p%C3%B6lj%C3%A4lt%C3%A4-parrasvaloihin/362036[vanhentunut linkki]
- http://www.telvis.fi/sarjaopas/index.jsp?view=serie&id=2175&o=35
- http://www.iltalehti.fi/teevee/2009113010621436_tv.shtml
- http://www.stara.fi/2006/10/09/heikki-idols-paasonen-palaa-ruutuun/
- http://plaza.fi/ellit/muoti-ja-kauneus/anna/tyyli/paljonko-paalla/kristiina-komulainen-paljonko-paalla (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbsprogram&tmpl=program&cid=7 (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hannikainen, Sari: Imarteleeko pususuosio, Kristiina Komulainen?. Iltalehti/Vvaihde-liite, 13.3.2010, s. 24.
- ↑ Kristiina Komulainen opiskelee poliisiksi 16.1.2019. Iltalehti. Viitattu 10.3.2019.
- ↑ Kuopion yhteiskoulun musiikkilukion entiset opiskelijat Kuopion yhteiskoulun musiikkilukio. Arkistoitu 24.1.2007. Viitattu 3.6.2010.
- ↑ Kristiina Komulainen jätti Jehovan todistajat Me Naiset. Viitattu 17.11.2016.
|