Krista Pöllänen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Krista Pöllänen (o.s. Ylönen, s. 10. kesäkuuta 1973 Lahti) on suomalainen keilaaja.[1][2]

Pöllänen saavutti keilailun EM-kultaa masters-kisasta 2010 Latvian Riiassa. Finaalissa hän kukisti ruotsalaisen Sandra Anderssonin sarjavoitoin 2–1. Finaalivastustaja Anderssonin Pöllänen kukisti 249–215-lukemin. Pölläsen mestaruus oli ensimmäinen suomalaisnaisen voittama henkilökohtainen Euroopan-mestaruus sitten 1993 kultaan yltäneen Pauliina Aallon.[3]

Pöllänen sai 2010 EM-kisoista mestaruuden ohella myös parikilpailusta hopeaa yhdessä Piritta Kantolan kanssa ja triokisasta pronssia joukkueella, johon kuuluivat Pöllänen, Kantola ja Hannele Impola. Hän sai myös pronssia henkilökohtaisesta all events -kisasta ja oli siten mukana kaikissa Suomen saavuttamissa kisamitaleissa.[3]

Vuonna 2009 Pöllänen saavutti MM-pronssia mastersissa.[1]

Pöllänen on voittanut henkilökohtaisen Suomen-mestaruuden kahdeksan kertaa, vuosina 2001, 2002, 2004, 2008, 2010, 2011, 2012 ja 2015.[1] Hän on edustanut lahtelaisseura Sirkkuja vuodesta 1995.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Krista Pöllänen Suomen Keilailuliitto – pelaajaesittelyt, viitattu 7.12.2016
  2. a b http://personal.inet.fi/urheilu/sirkut/historia.html
  3. a b Krista Pöllänen kaatoi EM-kultaa 19.6.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.10.2010.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.