Kriittinen rationalismi

Kriittinen rationalismi on tietoteoreettinen kanta, jonka muotoilijana tunnetaan Karl Popper. Popper kirjoitti kriittisestä rationalismista teoksissaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (1945) ja Arvauksia ja kumoamisia (1963).

Kriittiset rationalistit katsovat, että tieteellisiä teorioita tai muita tietoväitteitä voidaan ja pitää kritisoida rationaalisesti, ja jos niillä on empiiristä sisältöä, ne voidaan ja tulee alistaa testeille, jotka voivat falsifioida ne eli osoittaa ne vääräksi. Näin kaikkia tietoväitteitä voidaan arvioida. Ne joko ovat falsifioitavissa ja näin empiirisiä (hyvin laajasti otettuna), tai eivät ole falsifioitavissa eivätkä ole empiirisiä.

Ne tietoväitteet, jotka on mahdollista falsifioida, voidaan tämän jälkeen ottaa osaksi empiiristä tiedettä, ja erotella sen mukaan, ovatko ne vielä päteviä vai todella falsifioitu. Jos tietoväitteet ovat päteviä, ne voidaan edelleen erotella sen mukaan, kuinka paljolle kritiikille ne ovat olleet alistettuina, kuinka vakavaa kritiikki on ollut, ja kuinka todennäköinen teoria on. Teorioista, joita ei vielä ole falsifioitu, tulee suosia sitä, joka on kaikkein epätodennäköisin. Se, että kriittisessä rationalismissa valitaan suosittavaksi nimenomaan epätodennäköisin teoria, erottaa kannan perinteisistä tiedenäkemyksistä, joiden mukaan tulisi hyväksyä kaikkein todennäköisin teoria.

Kriittisen rationalismin mukaan tieto ja totuus ovat objektiivisia, ja se asettuu näin relativismia, postmodernismia ja sosiaalista konstruktionismia vastaan. Kriittinen rationalismi eroaa kuitenkin perinteisemmistä näkemyksistä, jotka myös pitävät tietoa objektiivisena. Näihin kuuluvat vahva rationalismi; loogisen empirismin verifikationismi; sekä induktiiviseen päättelyyn perustuvat lähestymistavat tieteeseen, jotka kriittiset rationalistit David Humen tavoin hylkäävät. Kriittisen rationalismin mukaan kritiikki on ainoa asia, mitä on tehtävissä erilaisia tietoväitteitä kohdatessa. Järki on kritiikin työkalu teorioiden kumoamisessa, ei tietoväitteiden tuki väitteiden todistamiseksi. Mikään oletettu todistusaineisto ei tue tai todista väitettä, käsitystä tai teoriaa.

Kritiikkiä, ei tukea

Kriittinen rationalismi kääntää normaalin käsityksen rationalismista tai realismista päälaelleen. Erityisesti se ajatus, että teoria on sitä parempi mitä epätodennäköisemmin se on tosi, on suoraan päinvastainen perinteisen empiristisen näkemyksen kanssa, jonka mukaan tulisi etsiä teorioita, jotka ovat mahdollisimman todennäköisiä. Popper itse muistutti Arthur Schopenhauerin huomautuksesta, jonka mukaan ongelman ratkaisu vaikuttaa usein aluksi paradoksaaliselta ja myöhemmin itsestäänselvyydeltä.

Kriittinen rationalismi hylkää samalla perinteisen näkemyksen tiedosta hyvin perusteltuna totena käsityksenä. Sen sijaan se hyväksyy päinvastaisen: yleensä tieto on perustelematon epätosi epäkäsitys. Tieto on perustelematonta, koska hyviä perusteita ei ole olemassa. Se on epätotta, koska se sisältää yleensä virheitä, joita ei aina huomata satoihin vuosiin. Kysymyksessä ei myöskään ole käsitys, koska tieteellinen tieto ei sijoitu kenenkään henkilön mieleen. Se on saatavilla vain kirjoissa.

Justifikationismin hylkääminen

William Warren Bartley vertaili kriittistä rationalismia ”justifikationismiksi” kutsumaansa näkemykseen tiedosta. Hänen mukaansa suurin osa justifikationisteista ei tiedä olevansa justifikationisteja. Justifikationismi on kanta, jollaista Popper kutsui ”subjektivistiseksi” näkemykseksi totuudesta: siinä kysymys siitä, onko jokin väittämä totta, sekoitetaan kysymykseen siitä, voidaanko se oikeuttaa (todistaa) jollakin tavalla.

Bartleyn mukaan jotkut justifikationistit myöntävät tämän. He ovat naiiveja rationalisteja ja ajattelevat, että tieto voidaan todellakin oikeuttaa sekä osoittaa jossain määrin varmaksi ja järkiperäiseksi. Jotkut justifikationistit puolestaan kieltävät virheen. He ovat tietoteoreettisia relativisteja, ja ajattelevat (kriittisen rationalismin näkökulmasta oikein), ettei totuutta voida löytää eikä tietoteoreettiselle absolutismille ole lähdettä. He kuitenkin päättelevät (kriittisen rationalismin näkökulmasta väärin), ettei tämän vuoksi ole olemassa rationaalisuutta, eikä toden ja epätoden välille voida tehdä objektiivista eroa.

Kriittinen rationalismi purkaa justifikationismin itsensä ja suhtautuu tietoon, järkeen ja tieteeseen ei sen enempää fundamentalistisena tai erehtymättömänäkään kuin relativistisestikaan. Tieto ja totuus ovat olemassa, mutta eivät sellaisina kuin aiemmin ajattelimme.

Positivismin hylkääminen

Positivistisen lähestymistavan hylkääminen perustuu eräisiin sudenkuoppiin, joihin positivismi kriittisen rationalismin näkökulmasta putoaa:

1. Induktion ongelma. Hume osoitti induktiivisen päättelyn naiivin empirismin epäloogiseksi. Tuhat havaintoa siitä, että jokin tapahtuma A sattuu yhtä aikaa tapahtuman B kanssa ei mahdollista loogista päätelmää siitä, että kaikki tapahtumat tyyppiä A sattuvat yhtä aikaa tapahtumien tyyppiä B kanssa. Kriittisten rationalistien mukaan uudet havainnoista johdetut teoriat eivät ole havainnoista johdettuja, ja saattavat olla vääriä.

2. Popper ja David Miller osoittivat vuonna 1983 että todistusaineisto, jonka olisi tarkoitus osittain tukea jotakin hypoteesia, voi olla vain neutraalia tai itse asiassa toimia todistuksena hypoteesia vastaan.

3. Edelliseen liittyen Miller hyökkäsi ”hyvien perusteiden” käyttämistä vastaan yleensä, mukaan lukien todistusaineiston käyttäminen hypoteesien tukemiseen. Hän katsoo, etteivät hyvät perusteet ole saavutettavissa eivätkä edes tavoiteltavia. Hänen mukaansa argumentit ovat joko kehämäisiä tai epäpäteviä. Jos joku tarjoaa väitteensä tueksi pätevän deduktiivisen argumentin joka etenee premisseistä johtopäätökseen, tällöin väitteen sisällön tulee joko sisältyä argumentin premisseihin, tai muutoin väitteeseen lisätään jotain ja se on näin epäpätevä.

Katso myös

• Kriittinen realismi
• Kriittinen tieteellinen realismi

Kirjallisuutta

• Niemann, Hans-Joachim: Lexikon des Kritischen Rationalismus. Tübingen: Mohr Siebeck, 2004. ISBN 3-16-148395-2. (saksaksi) – Opiskelijapainos 2006, ISBN 3-16-149158-0.
• Palonen, Kari: Kriittinen rationalismi kerettiläisyyden näkökulmasta. Jyväskylä: Gummerus, 1974. ISBN 951-20-0773-8.
• Popper, Karl: Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. (The Open Society and its Enemies, 1945.) Suomentanut Paavo Löppönen. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01593-1.
• Popper, Karl: Arvauksia ja kumoamisia. (Conjectures and Refutations. The Growth of Scientific Knowledge, 1963.) Suomentanut Eero Eerola. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-625-4.

Aiheesta muualla

• Burnham, Richard (toim.): Critical Rationalism: a personal account. (Arkistoitu – Internet Archive)