Koulutusvienti
Koulutusvienti (education export) tai koulutusosaamisen vienti on ulkomaankauppaa, jossa tuotteina ovat erilaiset opetus- ja koulutuspalvelut. Koulutusviennissä vienti viittaa siihen, että liiketoiminnan asiakkaat, jotka voivat olla yksityishenkilöitä, yksityisten tai julkisten sektoreiden edustajia tai järjestöjä, ovat ulkomailla, mutta itse koulutuksen ei tarvitse tapahtua Suomen ulkopuolella, sillä koulutusviennin yksi muoto on myös tilaus- tai muun koulutuksen järjestäminen Suomessa ulkomaalaisen maksajan tai asiakkaan laskuun[1]. Kansantalouden kannalta koulutusmaksujen lisäksi tuloja ovat myös ulkomaalaisten kulutusmenot Suomessa. opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan[1] koulutusvienti-käsite pitää ymmärtää laajana kaikkeen koulutuksen viemiseen liittyvänä yleisterminä.
Koulutusvienti on maailmalla kasvava toimiala, jossa suurimpia toimijoita ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Uusi-Seelanti sekä Australia.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koulutusviennin taustalla olevia ilmiöitä ovat globalisaatio, vapaakaupan laajeneminen koulutuspalvelusektoriin (ks. GATS) ja korkeakoulujen kiihtyvä kansainvälistyminen sekä globaalin opiskelijaliikkuvuuden kasvaminen. Vuonna 2025 maailmassa on noin 100 miljoonaa opiskelijaa, jotka liikkuvat globaalisti ja ylittävät erilaisia koulutuksen rajoja.[2] Suomalainen koulutusvienti on syntynyt yleisen kansainvälisen kehityksen kautta sekä kilpailukykyvaltio-käsitteen hengessä 2000-luvun lopun finanssikriisin jälkeisessä Suomessa, jolloin talouskasvulle oli löydettävä uusia mahdollisuuksia. Kansallisena erityispiirteenä voidaan todeta peruskoulun menestys PISA-tutkimusohjelmassa, ja sen seurauksena syntynyt laaja kansainvälinen kiinnostus suomalaista koulutusjärjestelmää, erityisesti peruskoulua kohtaan.[3] Koulutusviennin kansalliseen käynnistämiseen löytyi laajaa kannatusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä ulkoasiainministeriöstä. Koulutusviennin käynnistämisessä ovat olleet mukana myös valtiolliset instituutiot (esimerkiksi TEKES), korkeakoulut, yritykset sekä elinkeinoelämän vaikuttajat.
Koulutusviennin käynnistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2009 tammikuussa julkaistussa Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiassa 2009–2015[4] todetaan opiskelijaliikkuvuuden voimakkaan lisääntymisen ohessa koulutusviennin potentiaali uutena vientituotteena, jonka mahdollisuuksia tulee selvittää. Valtioneuvosto päätti keväällä 2009 globaalin talouskriisin aikana Matti Vanhasen (kesk.) II hallituksen puoliväliarvioinnin yhteydessä käynnistää hankkeen koulutuksen ja suomalaisen osaamisen viennin edistämiseksi ja yritysklusterin perustamiseksi alalle.[1] Opetusministerinä toiminut Henna Virkkunen (kok.) perusti tätä varten työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia kansallinen koulutusviennin strategia vuoden 2009 loppuun mennessä. Opetusministeriö järjesti 27.11.2009 "Koulutusosaamisen vienti" -seminaarin Helsingin Säätytalossa[5], jossa osana vientistrategian valmistelua opetusministeriö järjesti kutsuseminaarin, johon pyrittiin kokoamaan laaja edustus koulutusviennin parissa toimivista yrityksistä, koulutuslaitoksista ja muista koulutusalan toimijoista. Virkkusen asettaman työryhmän lopullinen raportti luovutettiin helmikuussa 2010 ja sen nimeksi tuli ”Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi – Suomen koulutusviennin strategiset linjaukset” ja se on valtioneuvoston periaatepäätös.[1]
Kevään 2009 aikana valtiollinen viennin edistämiskeskus Finpro käynnisti uuden hankkeen Future Learning Finland (FLF), jonka tarkoituksena oli tehdä tarvekartoituksia ja tutkia lähtökohtaa koulutusviennin laajemmalle käynnistämiselle ja varsinaisen yritysklusterin perustamiselle.[1] Finpron näkemys klusterin luomisesta perustuu Viennin ja kansainvälistymisen edistämisen kansalliseen strategiaan (vke-strategia), jossa painotetaan palveluntarjoajien verkostoitumista ja kyseisellä vientialalla toimivien laajempaa yhteistyötä ja siirtymistä yhden luukun periaatteeseen, jolloin yritykset ja toimijat voivat tarjota palvelujaan kohdennetummin ulkomaisille asiakkaille. FLF–ohjelma keräsi klusteriin suomalaiset korkeakoulut, yritykset sekä muut toimijat.
Maabrändi ja koulutusvienti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2008 ulkoasiainministeri Alexander Stubb (kok.) asetti työryhmän nimellä ”Maabrändivaltuuskunta”, jonka tehtävänä oli luoda perusta Suomi-brändille.[6] Puheenjohtajaksi valittiin Nokian ja Shellin puheenjohtaja Jorma Ollila.[7] Maabrändivaltuuskunnan loppuraportti julkaistiin Helsingissä 25.11.2010 ja se käsittelee Suomea vuonna 2030, jossa Suomi on maailman ongelmanratkaisija. [8] Raportti tiivistää Suomen vahvuudet kolmeen teemaan: vahva innovaatiokulttuuri, vesi- sekä koulutusosaaminen. Raportissa tuodaan esille, että Suomen tulisi perustaa ”opetuksenturvajoukot”, jotka toimisivat kansainvälisissä kriisipesäkkeissä peruskoulutuksen ensiapujoukkoina.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi - Suomen koulutusvientistrategia. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Web Archive 2016. Sivut 7 ja 10. PDF.
- ↑ Knight, J. 2006. Higher Education Crossing Borders. Ranska: UNESCO, sivu 7.[vanhentunut linkki]
- ↑ Ulkomaiden median reaktioita Pisa-tutkimukseen Ulkoministeriö: Ajankohtaista. 23.12.2004. Arkistoitu 12.4.2018. Viitattu 12.04.2018.
- ↑ Opetus- ja kulttuuriministeriö: Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009–2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Opetus- ja kulttuuriministeriö: Koulutusosaamisen vienti -seminaari 27.11.2009 (Arkistoitu – Internet Archive).
- ↑ Alexander Stubbin blogi. 17.9.2008: Suomi ja brändi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Jorma Ollila luomaan Suomelle maabrändiä Ulkoministeriö: Ajankohtaista. 16.9.2008. Viitattu 12.04.2018.
- ↑ Ulkoasiainministeriö 2010: Maabrändivaltuuskunnan loppuraportti 25.10.2010[vanhentunut linkki], 4.