Globalisaatio

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Kansainvälistyminen)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maapallon läntinen pallonpuolisko.

Globalisaatio eli globaalistuminen, globalisoituminen tai maapalloistuminen[1] tarkoittaa maailmanlaajuista verkottumista.

Käsite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Globalisaatio on käytöltään hyvin moniulotteinen termi. Karkeasti määritellen se tarkoittaa yhteiskunnallista muutosta, joka ilmenee lisääntyvinä mannertenvälisinä yhteyksinä ihmisten välillä. Globalisaatio on siis maailmanlaajuista verkottumista.

Monesti globalisaatiota tarkastellaan vain taloudellisena ilmiönä. Globalisaatio tosin voidaan ymmärtää myös kulttuurin, informaation, politiikan, ympäristön ja hallinnon tasolla, näiden globalisoitumisprosessina. Asiayhteydestä riippuen globalisaatio on siis joko ihmisten lähentymistä toisiaan kohti, markkinoiden lähentymistä toisiaan kohti tai jopa globaalia hallintoa. Joissain määrittelyissä globalisaatio-termi korostaa kansallisvaltioiden rajojen hämärtymistä ja etenemistä kohti tietynlaista maailmankansalaisuutta. Globalisaatio käsittää siis lähes kaiken ihmisten välisen toiminnan.

Globalisaation taloudellisten ja kapitalististen piirteiden ylikorostamisesta, muut globalisaation ulottuvuudet huomiotta jättäen, käytetään käsitettä globalismi.[2]

Globalisaation teorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs globalisaation teoria on Marshall McLuhanin maailmankylä-teoria, jossa maailma vähitellen, tekniikan kehityksen kautta, kutistuu kuin yhdeksi pieneksi kyläksi, jossa ihmiset ovat yhtä lähellä kuin heimossa ihmiset kylän keskusaukiolla. Tekniikka on tässä tapauksessa poistanut välimatkat.

Darren J. O’Byrne ja Alexander Hensby määrittelivät teoksessaan Theorizing Global Studies (2011) globalisaation kahdeksan eri mallia. Ne olivat:

  1. globalisaatio, johon kuuluu ajatus yhdestä maailmasta
  2. liberalisaatio, jossa kansallisvaltioiden rajat rapautuvat
  3. polarisaatio, jossa maailma jakaantuu rikkaisiin ja köyhiin
  4. amerikkalaistuminen, jossa Yhdysvallat on kovan ja pehmeän vallan avulla imperiumi
  5. McDonaldsaatio, jossa maailman kulttuurit muuttuvat samanlaisiksi
  6. kreolisaatio, jossa alueellisten virtausten myötä tapahtuu jatkuvia paikallisia muutoksia
  7. transnationalisaatio, jossa syntyy ylikansallinen hallinto
  8. balkanisaatio, jossa maailma jakaantuu keskenään ristiriitaisiin kulttuuripiireihin.

Immanuel Wallersteinin maailmanjärjestysmalli pitää 1500-luvulta kehittynyttä globaalia kapitalismia maailman talousjärjestelmänä. Wallertein pitää sitä laajenevana järjestelmänä, johon on sisäänrakennettu keskuksen ja periferian vastakkainasettelu. Hänen mukaansa se ei pysty laajenemaan ikuisesti, minkä vuoksi se tulee romahtamaan.

Globalisaation vaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin kieltä osaavien osuus eri maissa vuonna 2013.

Toisen maailmansodan jälkeen globalisaatio on yleisesti liitetty tiettyihin kehityssuuntiin, kuten tavaroiden vapaampaan liikkumiseen maailmanmarkkinoilla, ihmisten liikkuvuuteen ja tiedonkulkuun.

  • yleensä globalisaatioon liitetään:
  • tavaroiden vapaampi kulku
    • kansainvälisen kaupan kehitys
    • pääoman lisääntyminen suorina ulkomaisina sijoituksina
    • kansallisvaltioiden rajojen yli tapahtuvan viestintätekniikan kehitys
    • suurempi kansainvälinen kulttuurivaihto (esimerkiksi amerikkalainen kulutuskulttuuri, idän eksotiikka yms.)
    • kulttuurisen monimuotoisuuden vähentyminen (länsimaistuminen, amerikkalaistuminen yms.)
    • valtioiden suvereniteetin vähentyminen
      • vallan siirtyminen ylikansallisille organisaatioille
      • poliittisen vallan katoaminen kokonaan tietyillä osa-alueilla
    • matkailun laajeneminen
    • siirtolaisuuden (laillisen ja laittoman) lisääntyminen
    • maailmanlaajuisen dataliikenteen kehitys
    • maailmanlaajuisten rahamarkkinoiden kehitys
    • kansainvälisten yhtiöiden suurentuva asema maailmanmarkkinoilla
    • rahaliikenteeseen sitoutuvien organisaatioiden (WTO, IMF jne.) vallan kasvu
    • standardoituminen (lait, yksiköt yms.), joista tulee globaalin yhteistoiminnan mukana tärkeitä.
Maailman tulliliitot.

Vuodesta 1945 kansainvälisen kaupan tiellä olevia esteitä on purettu sopimusteitse, esimerkiksi GATT-sopimuksen (General Agreement on Tariffs and Trade) kautta.

  • Älyllisen pääoman turvaaminen
    • tekijänoikeuslakien standardoiminen
      • "tekijänoikeus" -käsitteen ja -lakien laajentuminen uusille osa-alueille ja lainsäädännön tiukentuminen
    • patenttien maailmanlaajuinen tunnustaminen
      • geenien, ohjelmistojen ym. tiedon siirtyminen patenttijärjestelmän piiriin

Globalisaatio vaikuttaa keskeisimmin tiedon, esimerkiksi globaalin median ja globaalin informaatiotekniikan alueella. Tiedosta ja sen liikkeistä tulee globaalia. Toiseksi se vaikuttaa erikoistumisen kautta tavaroiden tuotannossa. Sen sijaan globalisaatio ei vaikuta suoraan niinkään paljon palveluihin, joissa ihmisen täytyy olla paikalla, eli esimerkiksi syöminen, parturi, hieronta jne. Jälkimmäisimmissä toimii lokalisaatio.

Globalisaatio ja kehitysmaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinassa valmistetut piraattisandaalit.

»Jokainen 1900-luvun onnistunut esimerkki taloudellisesta kehityksestä – joka tapaus, jossa köyhä valtio on työstänyt tiensä kohtuulliseen tai ainakin dramaattisesti parempaan elintasoon – on tapahtunut globalisaation kautta, tuottamalla maailmanmarkkinoille pikemmin kuin pyrkimällä omavaraisuuteen.»
(Taloustieteilijä Paul Krugman.[3])

Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman raportin mukaan inhimillisen kehityksen mittarit osoittavat huomattavaa paranemista 2000-luvulla. Syynä tähän on kaupan kasvu. Globalisaatio on vähentänyt kaupan esteitä ja levittänyt tuotantoketjuja valtionrajojen yli. Tämä on kiihdyttänyt köyhien maiden talouskasvua. Niiden osuus maailmankaupasta kolminkertaistui 1980–2011.[4]

Globalisaatio ja teollisuusmaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajemmat viestinsiirtokanavat ovat mahdollistaneet toimintojen hajauttamisen ja muun muassa toimintojen siirtämisen teollisuusmaista halvemman tuotantokustannuksen maihin kuten Kiinaan ja Intiaan.

Globalisaation historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

All Red Line, Britannian maailmanlaajuinen lennätinkaapeliverkko 1902.

Globalisaatiota kaupassa ja ihmisten välisenä siirtymisenä rajoitti vuosituhansia sopivan infrastruktuurin puute. Ei osattu navigoida valtamerillä eikä kuljetuskapasiteetti ollut merkittävä. Ensimmäisiä globalisaatioita lienee ollut nykyihmisen levittäytyminen maapallolla.

Roland Robertson jakoi teoksessaan Globalization – social theory and global culture (1992) globalisaation vaiheet neljään aaltoon. Ensimmäinen aalto kesti 1500-luvun alusta 1800-luvulle. Sitä luonnehti kartoituksen kehitys, uusien alueiden tuleminen markkinoiden piiriin ja kolonialismi. Globalisaation toinen vaihe kesti 1800-luvun puolestavälistä 1940-luvulle. Siihen kuuluivat imperialismi, teollinen vallankumous, kansainvälisyys ja maailmansodat. Kolmas aalto kesti 1940-luvulta 1990-luvulle ja sitä Robertson piti amerikkalaisen globalismin (Pax Americana) kautena. Neljännen aallon hän ajoitti 1990-luvun alkuun, jolloin maailmanpolitiikka muuttui epävarmaksi ja sen kaksinapaisuus päättyi sekä Aasia nousi.

Globalisaatiokritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smash ASEM -mielenosoitus Helsingissä vuonna 2006.
Naomi Klein Occupy Wall Street -tapahtumassa vuonna 2011.

Globalisaatiokritiikillä viitataan globalisaation ja siihen liittyvien ilmiöiden arvosteluun. Usein puhutaan ”globalisaation vastustajista”, mutta tämä on katsottu usein harhaanjohtavaksi, koska monet globalisaatiokriittiset tahot eivät vastusta globalisaatiota sinänsä.

Kyseisten ryhmien toimintatavat ja järjestäytyminen on myös usein hyvin globaalia. Globalisaatiokriittiset ryhmät näkevät globalisaatiokehityksen nykyiset taloudelliset hallintamekanismit puutteelliseksi tai muuten ongelmalliseksi. Erityisesti on arvosteltu vaikutusvaltaisimpien kansainvälisten talousorganisaatioiden, kuten WTO:n ja IMF:n toimintaa ja demokratiavajetta. Globalisaatiokriittiset tahot ovat pyrkineet edistämään reilua kauppaa ja vastustaneet globaalin kapitalismin aiheuttamaksi katsomaansa epätasaista tulonjakoa sekä kansallisvaltioiden sisällä että maailmanlaajuisesti.

Liikettä on mahdotonta määritellä yksiselitteisesti, mutta osanottajaryhmiin kuuluu lukuisia kansalaisliikkeitä, vihreitä liikkeitä, anarkisteja ja muita. Kaikki globalisaation vastustajat eivät ole kansainvälisen kaupan tai kapitalismin vastustajia, vaan protestoivat epädemokraattiseksi kokemaansa maailmankaupan koneistoa vastaan. Usein vastustus suuntautuu ”uusliberalismiin” ja sitä edustavaksi katsottuihin organisaatioihin. Myös monet nationalistit vastustavat globalisaatiota.

Globalisaatiokriittisen liikkeen kannattamat asiat ovat moninaisia. He ajavat muun muassa ihmisoikeuksia, ympäristönsuojelua, feminismiä, luomumaataloutta sekä kulttuuridiversiteetin suojelua ja alkuperäiskansojen oikeuksia.

Liikkeen protestoinnin kohteena ovat usein kansainväliset yritykset, joiden katsotaan operoivan demokraattisten elimien yli ja olevan hallitsemattomia voimia toimiessaan pelkästään voiton maksimointi tavoitteenaan, piittaamatta kulttuurillisista, ympäristöllisistä tai humanitaarisista arvoista. Kansainvälisten yritysten väitetään kadottaneen yhteiskunnallisen vastuunsa, ja niitä vartioimaan on asetettu globalisaatiokriitikkojen mielestä vain uusliberalistisia talousorganisaatioita. Kielteistä julkisuutta ovat keränneet esimerkiksi Nike, joka on käyttänyt kehitysmaissa lapsityövoimaa, ja Nestlé, jonka äidinmaidonkorvikkeita käyttäneitä lapsia on kuollut kehitysmaissa.

Yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä Benjamin R. Barber kritisoi vapaita markkinoita ja hallitsematonta kapitalismia, jotka hän näkee ne osana globalisaatiota. Hänen mielestään hallitsemattomat markkinavoimat aiheuttavat yhtä suuren uhan demokratialle, kuin tiukka kontrolli ja hallinta joissain ääriuskonnollisissa/nationalistisissa maissa. Australialainen kirjailija-toimittaja John Pilger kritisoi globalisaation eriarvoistavia vaikutuksia monissa kirjoituksissaan ja elokuvissaan War By Other Means (1992) ja The New Rulers Of The World (2001). Myös kanadalainen journalisti Naomi Klein on tunnettu globalisaatiokriitikko. Hänen tunnetuimmat aihetta käsitteleävät teoksensa ovat No Logo ja Tuhokapitalismin nousu.

Suomalaiset eivät ole kyselyiden mukaan erityisen globalisaatiovastaisia. Kevään 2012 Eurobarometrissä 51 % vastanneista näki globalisaation enemmän mahdollisuutena kuin uhkana yrityksille ja taloudelle (EU-27 keskiarvo: 40 %), ja 64 % piti ilmiötä mahdollisuutena talouskasvuun (keskiarvo: 49 %). Globalisaatiokriittisimpiä kansoja Euroopassa ovat saman kyselyn mukaan kreikkalaiset, kyproslaiset ja italialaiset, ja myönteisten joukkoon kuuluvat suomalaisten lisäksi muun muassa tanskalaiset, ruotsalaiset ja hollantilaiset.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Beck, U. 2004: Cosmopolitical realism: on the distinction between cosmopolitanism in philosophy and the social sciences. Global Networks 4, 2 (2004), 131-156.
  • Arto Lindholmin väitöskirjan Maailman parantajat. Globalisaatiokriittinen liike Suomessa Helsingin yliopisto/Viestintäosasto, 26.10.2005, lehdistötiedote

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. YSA: globalisaatio Finto. 16.12.2008. Kansalliskirjasto, opetus- ja kulttuuriministeriö ja valtiovarainministeriö. Viitattu 13.2.2016.
  2. Beck 2004, 135-136.
  3. Paul Krugman, The Great Unraveling: Losing Our Way in the New Century (ISBN 0393058506)lähde tarkemmin?
  4. Kauppa nostaa kehitysmaita köyhyydestä, Helsingin Sanomat 15.3.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barber, Benjamin: Jihad vs. McMaailma. (Jihad vs. McWorld: How globalism and tribalism are reshaping the world, 1995.) Suomennos: Kaisa Kujanpää. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-019-6.
  • Beck, Ulrich: Mitä globalisaatio on? Virhekäsityksiä ja poliittisia vastauksia. Suom. Tapani Hietaniemi. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-768-057-0.
  • In Defense of Globalization, Jagdish Bhagwati (Oxford University Press, 2004)
  • Hardt, Michael & Negri, Antonio: Imperiumi. (Empire, 2000.) Suomentaneet Arto Häilä ym. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-29364-4.
  • Held, David & McGrew, Anthony: Globalisaatio: Puolesta ja vastaan. (Globalization / anti-globalization: Beyond the great divide, 2002, 2007.) Suomentanut Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-149-6.
  • Kettunen, Pauli: Globalisaatio ja kansallinen me: Kansallisen katseen historiallinen kritiikki. Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-221-3.
  • Kultalahti, Jukka; Karppi, Ilari, Kultalahti, Olli; Todisco, Enrico (toim.): Globalisation - challenges to research and governance. East West Books, 2009.
  • Niiniluoto, Ilkka & Sihvola, Juha (toim.): Nykyajan etiikka: Keskusteluja ihmisestä ja yhteisöstä. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-939-3.
  • Martin, Hans-Peter & Schumann, Harald: Globalisaatioloukku: Hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan. (Die Globalisierungsfalle: Der Angriff auf Demokratie und Wohlstand, 1996.) Suomentanut Margit Heinämäki. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-030-9.
  • Rodnik, Dani: Globaalisaatioparadoksi. (The globalization paradox, 2011.) Suomentanut Antti Immonen. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2013. ISBN 978-952-5503-62-3.
  • Stiglitz, Joseph E.: Globalisaation sivutuotteet. (Globalization and its discontents, 2002.) Suomennos: Juhani Yli-Vakkuri. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-430-2.
  • Wood, Ellen Meiksins: Pääoman imperiumi. (Empire of capital, 2003.) Suomentanut Juha Koivisto. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-151-8.
  • Väyrynen, Raimo: Globalisaatiokritiikki ja kansalaisliikkeet. Sitra 239. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-826-5.
  • Therborn Göran: Maailma: Aloittelijan opas (Vastapaino, 2012)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]