Kotiutuskilpailu
Kotiutuskilpailu on menetelmä, jota käytetään pesäpallo-ottelun ratkaisemiseen tilanteessa, jossa molemmat joukkueet ovat voittaneet yhden jakson tai molemmat jaksot ovat päättyneet tasan ja supervuoropari on päättynyt tasan tai sitä ei ole pelattu. Hutunkeiton voittanut joukkue valitsee, aloittaako se kotiutuskilpailun ja mahdollisen sitä edeltävän supervuoroparin sisä- vai ulkovuorolla.[1]
Joukkueilla on kotiutuskilpailun ensimmäisellä kierroksella käytettävissään viisi lyöjä-etenijäparia, joissa kukin lyöjä voi yrittää valmiina kolmospesällä olevan etenijän kotiuttamista enintään kolmella lyönnillä. Seuraava pari siirtyy vuoroon välittömästi etenijän päästyä lopulliseen ratkaisuun ja pallon palauduttua kotipesään. Lyöjä saa yrittää kotiutuskilpailussa kunniajuoksua, mutta ei voi edetä harhaheitolla kotipesään.[1]
Mikäli molemmat joukkueet ovat tehneet viidellä parilla yhtä monta juoksua, jatketaan kotiutuskilpailua kolmen parin kierroksilla ratkaisuun saakka.[1]
Kaudesta 2024 lähtien Superpesiksen, Ykköspesiksen ja nuorten Superpesiksen runkosarjaotteluissa ei ole pelattu supervuoroparia, vaan tasatilanteessa on siirrytty suoraan kotiutuskilpailuun.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Pelisäännöt Pesäpalloliitto. Viitattu 10.7.2024.
- ↑ anttikallio: Supervuoro jää historiaan pesäpallon ylimpien sarjatasojen runkosarjaotteluissa Pesäpalloliitto. 13.12.2023. Viitattu 10.7.2024.