Kolttien perinnetalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nuõrttsaaʹmi Äʹrbbvuõttpõrtt
Kolttien perinnetalo
Kolttien perinnetalo
Kolttien perinnetalo
Tyyppi museo
Sijainti Sevettijärvi, Inari
Kotisivut Kolttien perinnetalo

Kolttien perinnetalo (kolttasaameksi Nuõrttsaaʹmi Äʹrbbvuõttpõrtt) on Inarin Sevettijärven kylässä sijaitseva museo, joka kertoo kolttasaamelaisten historiasta ja perinteistä. Se toimii saamelaismuseo Siidan alaisuudessa.

Rakennuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinnetalo on vanha kolttatalo. Petsamon kolttaväestön jouduttua evakkoon sotien vuoksi menetetyiltä kotiseuduiltaan rakennutti valtio Inarin kunnan itäosiin heille useita vastaavantyyppisiä taloja 1940-luvun lopulla. Sevettijärven kylään sijoitettiin pääasiassa Suonikylän kolttia, ja heille rakennettiin yhteensä 52 kolttatilaa. Alun perin Kirakkajärvelle rakennettu Perinnetalo on yksi näistä sodanjälkeisistä tyyppitaloista, joiden suunnittelussa huomioitiin myös kolttien rakennusperinnettä. Sen yhteyteen kuului myös varastorakennus. Tila jäi kuitenkin asuttamatta. Tyhjillään ollut tuparakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen 1990-luvun alussa.[1]

Museotoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinnetalon perusnäyttelyyn kuuluvat esineet, filmit, valokuvat ja tekstit kertovat Sevettijärvi-Näätämö -alueen kolttien historiaa.[1] Perinnetalossa on myös museomyymälä, jossa myydään kolttasaamelaisia käsitöitä sekä kirjallisuutta.[2]

Perinnetalon yhteydessä toimii myös ulkomuseo, jonka saamelaismuseo Siida on pystyttänyt talon pihapiiriin. Siinä on rekonstruoitu Suonikylän aikainen kolttien kesäpaikka tupineen ja niliaittoineen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kolttien perinnetalo (Arkistolinkki) Metsähallitus. Arkistoitu 19.5.2018. Viitattu 31.5.2018.
  2. Kolttien perinnetalo (Arkistolinkki) Lapin museot. Arkistoitu 12.10.2017. Viitattu 31.5.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]