Kognitiivinen dissonanssi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kognitiivisen dissonanssin teorian mukaan yksilö pyrkii ylläpitämään eri kognitioidensa (kuten ajatusten, käytöksen, asenteiden, arvojen ja uskomusten) välistä johdonmukaisuutta muuttamalla yhtä kognitiota silloin kun kognitioiden välinen epäjohdonmukaisuus on aiheuttanut epämiellyttävän tunteen (dissonanssi eli riitasointu).[1]

Teorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dissonanssin on eri teorioissa selitetty johtuvan epäjohdonmukaisista kognitioista, uhatusta minäkäsityksestä, minäkuvan suojelun tarpeesta tai yhteisön normien rikkomisesta. Eri teorioiden olemassaolo on aiheuttanut erimielisyyttä dissonanssin syystä, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan jokainen esitetty syy voi tietyssä tilanteessa aiheuttaa dissonanssia.[1]

Kognitiivisen dissonanssin teoria perustuu Fritz Heiderin vuonna 1946 esittelemään tasapainoteoriaan, jonka mukaan ihminen pyrkii säätämään kaikki suhteensa ympäristöön tasapainoisen johdonmukaisiksi ja rationaalisiksi. Leon Festinger laajensi tätä teoriaa vuonna 1957 koskemaan myös ihmisen oman sisäisen maailman havainnointia. Hänen teoriansa mukaan tasapainoon pyrkimisen aiheuttajana on se, että ihminen kokee epäjohdonmukaiset kognitiot jännitteisinä ja epämiellyttävinä, ja että kognitioiden muuttaminen helpottaa tätä jännitystä ja palauttaa tasapainon.[1]

Elliot Aronson esitteli vuonna 1969 minäkäsityksen teorian, jonka mukaan ihmistä motivoi epäjohdonmukaisten kognitioiden aiheuttama uhka minäkäsitykselleen. Ristiriitaiset kognitiot aiheuttavat epämiellyttävän tunteen, joka uhkaa henkilön minäkäsitystä. Tämän korjatakseen henkilö sitten pyrkii vaihtamaan tai heikentämään kielteistä kognitiota, minkä ansiosta kyseinen uhka minäkäsitykselle heikkenee.[1]

Steelen ja Liun (1983) mukaan dissonanssista seuraava asenteen muutos ei olekaan seurausta kongitiivisen johdonmukaisuuden tarpeesta vaan myönteisen minäkuvan tarpeesta. Ihminen lievittääkin dissonanssin aiheuttamaa epämukavuutta vahvistamalla arvostamaansa puolta itsessä, vaikka tämä puoli ei liittyisikään kyseisiin kognitioihin. Esimerkki tästä on ravintolan asiakas, joka kertoo kokille pitäneensä ruoasta, josta hän ei oikeasti pitänytkään. Tämän aiheuttaman epämiellyttävän ja minäkuvaa uhkaavan dissonanssin henkilö sitten korjaa esimerkiksi antamalla samana iltana jalosti rahaa hyväntekeväisyyteen, vaikka asioilla ei olekaan yhteyttä toisiinsa.[1]

Cooperin ja Fazion (1984) mukaan dissonanssi syntyy, kun ihminen loukkaa yhteisön normia. Epämiellyttävä tunne saa ihmisen oikeuttamaan epäjohdonmukaisuuden tulkitsemalla lopputuloksen myönteisemmin. Tässä dissonanssin teoriassa minää ja itsetuntoa ei pidetä merkittävinä.[1]

Lievittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Festingerin mukaan kognitiivista dissonanssia voi yrittää lievittää eri tavoin. Yksi tapa on muuttaa yhtä tai useampaa kognitiota, jotta kaikki kognitiot olisivat tasapainossa. Toinen tapa on ottaa käyttöön uusia kognitioita tai käytöksiä, jotka vahvistavat toivottua kognitiota epätoivotun kustannuksella. Kolmas tapa on vähentää epäjohdonmukaisuudelle annettua merkitystä, vaikkakaan ei epäjohdonmukaisuutta sinänsä.[1]

Valinnan jälkeistä dissonanssia voi esiintyä kun ihminen on tehnyt valinnan kahden yhtä hyvän vaihtoehdon välillä. Perustellakseen valintansa oikeutusta ihminen alkaa vakuutella itselleen valitsemansa vaihtoehdon olleen parempi kuin hylkäämänsä.[1]

Jos ihminen on sitoutunut uskomukseen, joka osoittautuu myöhemmin virheelliseksi, hän voi kokemaansa dissonanssia lievittääkseen alkaa yrittää taivutella muita ihmisiä tukemaan kyseistä uskomusta ja näin saamaan oman uskomuksensa ja yleisen mielipiteen johdonmukaisiksi keskenään.[1]

Sovellukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kognitiivisen dissonanssin teoriaa on sovellettu esimerkiksi terveystieteissä tapauksiin, joissa ihminen toimii tavoilla jotka tietää itselleen epäterveellisiksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Miller, Monica K. & Jehle, Alayna (toim. Ritzer, George): ”cognitive dissonance theory (Festinger)”, The Blackwell Encyclopedia of Sociology, s. 562–565. Blackwell, 2007. ISBN 978-1-4051-2433-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]