Kloorimonofluoridi
| Kloorimonofluoridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | ClF |
| Moolimassa | 54,45 g/mol |
| Ulkomuoto | Väritön kaasu |
| Sulamispiste | –155,6 °C[1] |
| Kiehumispiste | –100,1 °C[1] |
| Tiheys | 1,62 (–100 °C)[1] |
Kloorimonofluoridi tai kloorifluoridi (ClF) on kloorin ja fluorin muodostama molekyyliyhdiste, niin kutsuttu interhalogeeniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää fluorausreagenssina.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa kloorimonofluoridi on ilmaa raskaampaa väritöntä kaasua. Nestemäisenä se on kellertävää ja kiinteänä valkoista. Yhdiste on hyvin reaktiivinen ja reagoi voimakkaasti esimerkiksi veden kanssa muodostaen vetyfluoridia ja hypokloorihapoketta. Monet orgaaniset yhdisteet voivat jopa syttyä palamaan aineen vaikutuksesta. Kloorimonofluoridi on voimakkaasti fluoraava reagenssi, joka reagoi esimerkiksi eteenin kanssa fluorikloorietaaniksi, volframin kanssa volframiheksafluoridiksi, hiilimonoksidin kanssa karbonyylifluoridiksi ja rikkitrioksidin kanssa fluoririkkihapoksi. Kloorimonofluoridi esiintyy kemiallisessa tasapainossa klooritrifluoridin ja fluorin kanssa.[1][2][3]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kloorimonofluoridia voidaan valmistaa kloorin ja fluorin välisellä reaktiolla noin 250 °C:n lämpötilassa kuparilastujen toimiessa katalyyttinä. Yhdistettä voidaan valmistaa myös kuumentamalla klooritrifluoridia ja klooria 300 °C:n lämpötilaan[1][2][3].
- Cl2 + F2 → 2 ClF
- Cl2 + ClF3 → 3 ClF
Kloorimonofluoridia voidaan käyttää fluoraavana reagenssina.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Webb I. Bailey & Andrew J. Woytek: Halogen Fluorides, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004. Viitattu 6.3.2016
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 434. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2016). (englanniksi)
- ↑ a b N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 825–829. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ Christopher G. Morris: Academic Press dictionary of science and technology, s. 419. Academic Press, 1992. ISBN 978-0-12-200400-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2016). (englanniksi)