Hypokloorihapoke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hypokloorihapoke

Hypochlorous-acid-2D-dimensions.pngHypochlorous-acid-3D-vdW.png

Tunnisteet
CAS-numero 7790-92-3
Ominaisuudet
Molekyylikaava HClO
Moolimassa 52,458
Ulkomuoto Väritön tai kellertävä liuos[1]

Hypokloorihapoke (HClO) on yksi kloorin neljästä happi­haposta. Sitä ei ole kyetty eristämään puhtaana, vaan se tunnetaan ainoastaan liuoksina. Happamuudeltaan kloorihapokkeen liuokset ovat heikkoja. Yhdisteen suolat ovat hypokloriitteja.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hypokloorihapoke on heikko happo (pKa =7,54) ja dissosioituu vesiliuoksissa vain osittain hypokloriitti-ioneiksi.[1][2][3][4][5]

HClO + H2O \rightleftharpoons ClO- + H3O+

Laimeat hypokloorihapokkeen liuokset ovat väriltään kirkkaita, mutta väkevät liuokset ovat kellertäviä. Väri johtuu dikloorioksidista, jota muodostuu väkeviin liuoksiin. Hypokloorihapoke voi hajota valon vaikutuksesta vetykloridiksi, happikaasuksi ja klooriksi. Hajoamisen arvellaan tapahtuvan kloori- ja hydroksyylireadikaalien muodostumisen kautta. Hajoamista nopeuttavat katalyytti, kuten koboltin, kuparin ja nikkelin oksidit. Yhdiste hajoaa myös lämmitettäessä kloorihapoksi, ja suolahapoksi. Noin yksiprosenttinen hypokloorihapoke säilyy tummassa pullossa pitkiäkin aikoja, mutta esimerkiksi 30-prosenttinen liuos täytyy säilyttää -21°C lämpötilassa.[1][6][5][4]

2 HClO (aq) → 2HCl + O2
3 HClO → 2 HCl + HClO3

Hypokloorihapoke on vahva hapetin ja pelkistyy itse kloorikaasuksi. Se kykenee hapettamaan sulfiitit ja sulfidit sulfaateiksi, nitriitit nitraateiksi, syanidit syanaateiksi, kloridit klooriksi, bromidit bromaateiksi ja sekundääriset alkoholit ketoneiksi.[3][6][4]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kloridipitoista hypokloorihapoketta valmistetaan liuottamalla kloorikaasua veteen, jossa kloori disproportioituu vetykloridiksi ja hypokloorihapokkeeksi. Reaktion tasapainon siirtämiseksi tuotteiden puolelle käytetään kloridi-ionien kanssa niukkaliukoisia suoloja muodostavia tai neutraloivia yhdisteitä kuten hopeaoksidia, elohopea(II)oksidia, kalsiumkarbonaattia tai natriumkarbonaattia.[1][3][6][2][4][5]

Cl2 + H2O \rightleftharpoons HClO + HCl

Yhdistettä muodostuu myös, jos klooria johdetaan emäsliuokseen, esimerkiksi natrium- tai kalsiumhydroksidiin tai natriumvetykarbonaattiin. Käytettäessä vahvoja emäksiä tapahtuu reaktio kahdessa vaiheessa hypokloriittianionin kautta.[1][2][4]

Cl2 + OH- → ClO- + Cl- + H2O + Cl2 → 2 HClO + 2 Cl-

Hypokloorihappoketta voidaan tuottaa myös kloridittomana. Tällöin se tehdään yleensä liuottamalla dikloorioksidia veteen.[2][6][4]

Cl2O + H2O → 2 HClO

Kloriditonta hypokloorihapokeliuosta voidaan myös tuottaa klorideja sisältävästä liuoksesta uuttamalla hypokloorihapoke jollain polaarisella orgaanisella liuottimella kuten ketoneilla, estereillä tai nitriileillä tai käyttämällä puoliläpäiseviä kalvoja ja elektrodialyysiä.[2][4]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hypokloorihapoketta käytetään hydratsiinin valmistuksessa ja orgaanisen kemian synteeseissä valmistettaessa kloorihydriinejä ja muita kloorattuja yhdisteitä. Sitä käytetään myös veden desinfiontiin ja on vaikuttava aine kun vettä käsitellään kloorilla, hypokloriiteilla tai kloori-isosyanuraateilla. Aineella on käyttöä myös myrkyllisten tai ei toivottujen sivutuotteiden hävittämiseen hapettamalla.[2][5][4]

Reaktiot biomolekyylien kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hypokloorihapoke reagoi monien biomolekyylien kanssa. Aminohappojen kanssa se reagoi muodostaen epästabiileja kloramiineja ja niitä se muodostaa myös DNA:n ja RNA:n puriini- ja pyrimidiiniemästen kanssa. Osa näistä on stabiileja ja voivat johtaa mutaatioihin. Metioniinin ja kysteiinin kanssa hypokloorihapoke reagoi hyvin nopeasti hapettaen tioliryhmät sulfonihapporyhmiksi. Hypokloorihapoke vaikuttaa myös lipideihin. Osa näistä reaktioista biomolekyylien kanssa voivat tuottaa erilaisia radikaaleja, jotka ovat erittäin reaktiivisia ja voivat muun muassa inaktivoida entsyymejä.[7]

Hypokloorihapoke on myös osa ihmisen puolustusjärjestelmää. Sitä muodostuu vetyperoksidista ja kloridi-ioneista myeloperoksidaasientsyymin katalysoimana neutrofiili- ja monosyyttisoluissa bakteerihyökkäyksen aikana.[7] Hypokloorihapoke saa bakteerein proteiinit koaguloitumaan, jolloin ne takertuvat toisiinsa ja bakteeri kuolee. Näin tapahtuu myös lämpökäsittelyssä ja bakteerit reagoivat hypokloorihapokkeeseen samoin kuin korkeaan lämpötilaan, erittämällä niin kutsuttuihin kaperoneihin eli kaitsijaproteiineihin kuuluvaa HSp33:a, joka pyrkii estämään koaguloitumisen.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 121. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c d e f N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 857-860. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
  3. a b c Geoff Rayner-Canham & Tina Overton: Descriptive Inorganic Chemistry, s. 472. 5th Edition. W. H. Freeman and Company, 2006. ISBN 978-1-4292-2434-5. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h John A. Wojtowicz: Dichlorine Monoxide, Hypochlorous Acid, and Hypochlorites, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 02.05.2011
  5. a b c d Helmut Vogt, Jan Balej, John E Bennett, Peter Wintzer, Saeed Akhbar Sheikh, Patrizio Gallone, Subramanyan Vasudevan & Kalle Pelin: , Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 02.05.2011
  6. a b c d Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 442-443. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 02.05.2011). (englanniksi)
  7. a b Claus Jacob,Paul G. Winyard: Redox signaling and regulation in biology and medicine, s. 85-88. Wiley-VCH, 2009. ISBN 978-3527319251. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 01.05.2011). (englanniksi)
  8. Miten kloriitti desinfioi? Yle. Viitattu 2.5.2011.