Klemetti (etunimi)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klemetti
Nimipäivä  
– suomenkielinen 23. marraskuuta vuoteen 1994 asti.
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 23. tammikuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Clement, Klemens
Nimen alkuperä Clemens

Klemetti on suomalainen etunimi. Se on mukaelma Klemens-nimestä, joka on ollut muun muassa useilla paaveilla.

Väestörekisterikeskuksen mukaan vuoden 2016 loppuun mennessä nimen on saanut Suomessa alle 67 ihmistä[1]. Useiden muiden vanhojen etunimien tapaan Klemetti esiintyy Suomessa myös sukunimenä. Vuonna 2017 se oli sukunimenä 1274 suomalaisella[1].

Klemetin nimipäivä oli Suomessa vuoteen 1994 saakka 23. marraskuuta, Pyhän Klemensin eli varhaiskristillisen paavi Klemens I:n muistopäivänä. Vuonna 1994 tämä harvinaiseksi jäänyt nimi kuitenkin poistettiin almanakasta, jolloin samasta päivästä tuli Ismon nimipäivä.

Tunnettuja Klemettejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi ja sen muunnelmat sukunimissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Klemetti esiintyy myös suomenkielisenä sukunimenä. Muita etunimestä Klemetti tai Klemens johtuvia suomenkielisiä sukunimiä ovat muiden muassa Klemettilä, Klemelä, Klemola ja Kleemola.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 23.1.2017.
Tämä etunimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.