Siirry sisältöön

Kivimetsän Druidi

Wikipediasta
Kivimetsän Druidi
Tiedot
Toiminnassa 2002–2017
Tyylilaji sinfoninen metalli
folk metal
black metal
Kotipaikka Kouvola, Suomi
Laulukieli englanti, suomi
Jäsenet
  • Antti Rinkinen, kitara
  • Leeni-Maria Hovila, laulu
Levy-yhtiö
Aiheesta muualla
Kotisivut

Kivimetsän Druidi (joskus lyhennetty KmD) oli Kouvolasta lähtöisin oleva sinfonista fantasia- ja folk-metallia soittava yhtye. Yhtyeen perustivat veljekset Antti ja Joni Koskinen vuonna 2002. Vuonna 2008 yhtye solmi levytyssopimuksen Century Median kanssa.

Antti (koskettimet) ja Joni (kitara & laulu) olivat yhtyeen ainoat jäsenet vuoteen 2004 asti, jolloin mukaan liittyivät Antti Rinkinen (kitara), Lukas Pearsall (koskettimet), Jani Rämä (rummut) ja Jouni Riihelä (basso). Myöhemmin samana vuonna jo ensimmäisten keikkojen aikana kokoonpanoa saapui täyttämään vielä Annika Laaksonen (laulu). Vuoden lopussa Kivimetsän Druidi nauhoitti ensimmäisen demonsa nimeltä "Taival".

Jani Rämä siirtyi rumpalista yhtyeen teknikoksi. Uudeksi rumpaliksi Ville Ryöti. "Taival"-demo myytiin loppuun Ryötin ensimmäisellä keikalla vuoden lopussa, jonka jälkeen ruvettiin nauhoittamaan toinen omakustanne-ep.

"Mustan Valtikan Aika"-ep ilmestyi tammikuussa. Yhtye tuli koko ajan tunnetummaksi. Uuden ep:n kolmas raita, "Pedon Loitsu", valittiin suomalaisella mikseri.net -sivustolla "Viikon biisivalinnaksi". Kappale oli Mikserin listan ykköspaikalla viiden perättäisen viikon ajan pysyen koko Top 40-listalla yhdentoista perättäisen viikon ajan.

Jouni Riihelä erosi toukokuussa. Tilalle tuli Simo Lehtonen. Myös Annika Laaksonen ilmoitti jättävänsä yhtyeen pari kuukautta myöhemmin . Useiden kokeilujen jälkeen yhtye elokuun alussa Jevgenia Onishkosta tuli Kivimetsän Druidin uusi naissolisti. Tämän jälkeen yhtye keikkaili enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuoden loppuun sisältyy muun muassa minikiertue Korpiklaanin kanssa.

Tammikuussa Kivimetsän Druidi ryhtyi nauhoittamaan uudenlaista ep:tä. "The New Chapter" on nimensä mukaisesti täysin uusi vaihe yhtyeen musiikissa. Jevgenia Onishkon koerkealta äänialalta lauletut osuudet ja Joni Koskisen kehittynyt laulutekniikka toivat musiikkiin täysin uudenlaisia elementtejä. Sävellykset ovat muuttuneet monimutkaisemmiksi, mutta pitävät edelleen yhtyeelle ominaisen ilmeen. Mukana oli myös ensimmäistä kertaa kaksi täysin uutta englanniksi laulettua kappaletta.

Nauhoitusten jälkeen Ville Ryöti jätti yhtyeen keskittyäkseen "Devilhorn"-projektiinsa. Myös kosketinsoittaja Lukas Pearsall lopetti yhtyeessä. Ryötiä korvaamaan tuli Atte Marttinen, mutta toista kosketinsoittajaa ei enää haettu.

Elokuussa Korpiklaani pyytää Kivimetsän Druidia mukaansa 14 maata ja yli 20 keikkaa käsittävälle Euroopan kiertueelleen. Kiertue lisäsi kouvolalaisyhtyeen tunnettavuutta maailmalla. Heti marraskuussa kiertueelta palannut yhtye siirtyi Turun NoiseCamp-studiolle nauhoittamaan kehittyneen soittotaidon ja kokemuksen terävöittämää ep:tä. "Taottu"-niminen julkaisu sisälsi jälleen täysin uuden ilmeen. Kappaleet olivat huomattavasti edeltäjiään nopeampia, ja mukana on tällä kertaa kaksi täysin uutta kappaletta niin englanniksi kuin suomeksikin laulettuna.

Vuoden alussa MySpace-sivustolla julkaistiin "Taottu"-ep:n kaksi täysin uutta kappaletta (Blacksmith ja Jäässä Varttunut). Helmikuussa Kivimetsän Druidi ilmoitti, että Jevgenia Onishko jättää yhtyeen. Onishkon seuraajaksi saatiin pian suomalaisen Exsecratus-yhtyeen Leeni-Maria Hovila, joka esiintyi yhtyeen kanssa ensimmäisen kerran Helsingin Curium Metal Festissa 13.3.

Kesäkuun 6. päivä Kivimetsän Druidi julkisti kotisivuillaan tiedon saksalaisen Century Median kanssa solmitusta, maailmanlaajuisesta levytyssopimuksesta. Shadowheartiksi ristitty esikoisalbumi julkaistiin suomalaiselle yleisölle lokakuun 15. päivä ja lopulle Euroopalle myöhemmin saman kuukauden aikana.

Marraskuussa Kivimetsän Druidi lähti noin kuukauden kestävälle Finnish Fire Tour -kiertueelle kolmen muun suomalaisen yhtyeen, Korpiklaanin, Battleloren ja Falchionin kanssa.

Kivimetsän Druidi ilmoitti elokuussa 2017 Facebook-sivuillaan, että yhtye lopettaa toimintansa.[1]

Entiset jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ville Ryöti – rummut (2005–2007)
  • Jani Rämä – rummut (2004–2005) (myöhemmin yhtyeen teknikko)
  • Jouni Riihelä – basso (2004–2006)
  • Annika Laaksonen – laulu (2004–2006)
  • Lukas Pearsall – kosketinsoittimet (2004–2007)
  • Jevgenia Onishko – laulu (2006–2008)

Studioalbumit

EP:t

  • Taival (2004)
  • Mustan valtikan aika (2006)
  • The New Chapter (2007)
  • Taottu (2008)
  • The Lost Captains (2016)

Epäviralliset julkaisut

  • Kristallivuoren Maa (2003)

Kristallivuoren Maa -demoa ei lueta Kivimetsän Druidin viralliseksi julkaisuksi, koska demo äänitettiin Koskisten veljesten kotioloissa. Antti ja Joni olivat myös yhtyeen ainoat jäsenet.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]