Kivikin kuninkaanhauta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kivikin kuninkaanhauta
Bredarör eli
Kungagraven i Kivik
The Kings Graves.jpg
Sijainti

Kivikin kuninkaanhauta
Koordinaatit 55°40′57.64″N, 14°14′2.20″E
Valtio Ruotsi
Historia
Tyyppi hiidenkiuas
Huippukausi Pronssikausi
Kulttuuri Skandinavian pronssikausi
Merkitys Ruotsin suurin röykkiöhauta

Kivikin kuninkaanhauta (ruots. Bredarör, Kiviksgraven) on Skandinavian pronssikulttuurin hautaröykkiö, joka sijaitsee Kivikissä Etelä-Mellbyn pitäjässä Simrishamnin kunnassa Skånessa. Hautaröykkiö on historiansa aikana sekä ryöstetty että tuhottu ja lopuksi ennallistettu nykyiseen muotoonsa, joka ei vastaa sen alkuperäistä rakennetta. Ennallistetussa muodossaan sen halkaisija on 75 metriä ja korkeus noin 3,5 metriä. Sen keskellä on hautakammio, jossa sijaitsee noin 3,5 metriä pitkä ja metrin leveä paasiarkku. Hautaus on kuuluisa nimenomaan paasien kaiverruksista. Se on Ruotsin suurin hautaröykkiö, joka ajoitetaan vanhemmalle Skandinaviselle pronssikaudelle, mikä tarkoittaa Monteliuksen periodeja I–III (1700–1100 eaa.) Kuninkaanhauta on erittäin suosittu matkailukohde, jossa vierailee noin 40 000 kävijää vuosittain.[1][2][3]

Nimi Bredarör tulee sanoista ruots. bred + rör (bred = leveä ja rör = raunio tai kiviröykkiö). Yllä mainittujen nimien lisäksi siitä käytetään muitakin nimityksiä, kuten esimerkiksi Kivikröset, Kungagraven, Penninge-graven, Familjegraven, Monumentet tai Södra Mellby RAÄ 42.[4]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaanhauta sijaitsee Skånen itärannalla Kivikin taajaman eteläpuolella. Paikalle pääsee kääntymällä valtatieltä 9 Kivikiin ja ajamalla Bredarörsvägeniä pitkin hautaröykkiölle. Paikalle johtaa opastus Kungagraven. [5][6]

Tutkimushistoria ja haudan ennallistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssikaudella rakennettu suuri röykkiöhauta ilmoitettiin "tieteelle" vuonna 1748 sen jälkeen, kun talonpojat Lasse Pärsson ja Anders Sahlberg olivat sitä ensin tutkineet. Poimiessaan kiviä aitoihinsa he huomasivat kivipaadet. Kuvitettuista paasista kertovat huhut kiinnittivät viranomaisten huomion ja heidät pidätettiin syytettyinä muinaismuiston ryöstöstä. He myönsivät nähneensä pronssiesineitä, mutta niitä ei saatu enää takaisin. Todisteiden puuttuessa heidät vapautetiin kolmen kuukauden kuluttua syytteistä. Hautaröykkiöllä kävi seuraavana kesänä Carl von Linné, joka näki röykkiön pinnalla muutaman paaden. Paasia oli nosteltu sijoiltansa jo tuolloin. Ensimmäiset piirrokset paasista teki parooni Christian Barnekow vuonna 1752 tai 1753, mutta hänen piirroksensa ovat hävinneet. Vanhimmat säilyneet piirrokset teki Gustaf Fiedrich Felds vuonna 1756. Kuvioita dokumentoitiin myös vuosina 1764 (Nils Reinhold Brocman) ja 1775 (G.G.Hilfeling). Vuonna 1800 paikalla käynnyt Nils Henrik Sjöborg huomasi kolmen paaden hävinneen. Palattuaan paikalle vuonna 1814, hän etsi ja löysi kahden paaden kappaleita sisäänmuurattuina erään vänrikin viinapannun kylkeen. Näistä paasista saatiin talteen vain osia, mutta kolmas paasi jäi kadoksiin. Sen osia löydettiin vasta 1915, kun läheisen myllyn perustuksia purettiin. Löydetyistä osista voitiin koota vain kolmasosa viimeisestä padesta. Sittemmin yksi paasi katosi uudelleen. Kuninkaanhaudan paadet suojeltiin vuonna 1814.[7][2][8][9][10]

Kansatieteilijä Carl Sydow vieraili haudalla vuonna 1922. Silloin hautaa ja paasia suojasi ikkunaluukut.

Hajonneet paadet muurattiin yhteen sementillä vuonna 1861 samalla kun maahan pystytettyjen paasien ympärille valettiin betonikehikko (viereinen kuva). Kehikon ylle rakennettiin aluksi olkikatto, mutta lehmät söivät sen. Olkikatto korvattiin tämän jälkeen pärekatolla. Vuonna 1888 tai 1895 korvattiin aikaisempi katos uudella. Vuonna 1905 otettiin paasista kipsivalokset, jotta kopiot voitiin asettaa Statens historiska museumiin näytteille. Vuonna 1911 kauppias Anders Holmi vaihdatti ränsistyneen pärekaton sinkkipäällysteiseen katokseen.[8][4]

Gustaf Hallström tutki hautaa yhdessä J.E. Forssanderin kanssa kuuden viikon ajan vuonna 1931. Tutkimuksen pääkohde oli haudan keskikohta, missä paadet sijaitsivat, mutta samalla kiviröykkiötä myllättiin laajalta alueelta. Lopuksi paadet irroitettiin paikaltaan, kun niiden alusmaa tutkittiin. Viimeisenä päivänä saatiin tästä aluskerroksesta talteen ihmisten ja eläinten luita sekä ihmishampaita. Kaivauksien saalista olivat myös eräät pienet pronssiesineiden kappaleeet.[11][12]

Sigurd Curmanin johdolla röykkiön ennallistaminen aloitettiin valaamalla ensin betonista huone Kuninkaanhaudan suojaksi. Huoneesta tehtiin niin suuri, että kävijät pystyivät kiertämään haudan ja katselemaan paasien kuvioita. Kammion oviaukko rakennettiin muotoiluista kivistä ja aukon sulki suuri kuparinen ovi. Kokonaisuutta kutsutaan "Leijonan portiksi" (engl. Lion Gate). Röykkiön kivet kasattiin niin, että sen halkaisijaksi tuli alkuperäinen 75 metriä. Kiviä riitti vain 2−3 metrin vahvuuteen, sillä niitä ei voitu kustannussyistä johtuen kerätä kovin paljon lisää. Tiedetään kuitenkin, että kiviä tuotiin ympäröiviltä maatiloilta noin 3000 autokuormallista. Röykkiön reunalta rakennettiin maantasainen käytävä, joka johti kivettynä röykkiön keskelle. Sitä pitkin ihmiset kulkivat, kun hauta avattiin yleisölle 20.6.1933. Samana vuonna ympäröivät alueet ostettiin valtion omistukseen ja nykyään niitä hallinnoi Riksantikvarieämbetet. Ennallistuksen kustannukset olivat 40 000 kruunua ja siitä tuli Ruotsin kallein ennallistamishanke ennen toista maailmansotaa.[11][9][4][13]

Kuninkaanhauta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallströmin kaivauksissa talteen otettujen löydösten mukaan näyttää siltä, että Kuninkaanhauta olisi sijoitettu muinaisen asuinpaikan päälle. Aiemmin esitettiin, että Kuninkaanhauta olisi ollut paikallisen kuninkaan tai shamaanin leposija, mutta nykyään tämä käsitys ei saa enää kovin suurta kannatusta. Vuoden 1931 kaivauksissa löydettiin luunkappaleita ja hampaita, jotka ovat kuuluneet ainakin viidelle eri henkilölle. Niiden radiohiiliajoitukset todistavat neljästä vuosien 1500−1100 eaa. aikana tehdystä hautauksesta. Nämä ihmiset olivat teini-ikäisiä. Näiden lisäksi haudattiin viides vainaja noin 900−800 eaa.. Hän oli ainoa aikuinen vainaja. Osa vainajista oli polttohaudattu ja osa oli haudattu ruumiina. Kuninkaanhautaa on luulöytöjen mukaan käytetty ainakin 600 vuotta.[6][14][15]

Röykkiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Röykkiön pohja on ympyrän muotoinen ja halkaisijaltaan 75 metriä. Se on kasattu keskimäärin 0,3−0,5 metrin kokoisista kivistä, jotka on ladottu röykkiötä kiertävän matalan reunavallin sisälle. Suurimmat kivet löytyvät sisäänmenokäytävän varrelta. Röykkiön profiili on matala ja sen reunat ovat loivia. Kivet ladottiin röykkiöön niin, että vaikutelmaksi jää huoliteltu asetelma. Löydettäessä röykkiö oli jo myllätty ja ryöstetty ja sen huoliteltu ulkonäkö syntyi vasta vuoden 1932 ennallistamisen yhteydessä.[1]

Kaakkoispuolelta röykkiön keskelle johtaa kaareva ja 34 metriä pitkä käytävä, missä sijaitsee hautakammion suuaukko. Käytävä on keskimäärin 2−3 metriä leveä ja se on kivetty. Hautakammion pohjan mitat ovat 6,75×4,0 metriä ja korkeus 2,15 metriä. Kammion oviaukon sulkee suuri kuparinen ovi (1,2×2 metriä).[1]

Vaikka hautakammio rauhoitettiin vuonna 1814, salli Sjöborg paikallisväestön kerätä röykkiöstä kiviä kaikkialta muualta paitsi paasien kohdalta. Kun vuonna 1821 rannalle rakennettiin kalastajakylässä uusia rakennuksia, vedettiin röykkiön ja rakennustyömaan välille väliaikainen rautatie, jolla kivet kuljetettiin kohteisiinsa. Ennallistuksessa röykkiöön lisättiin autokuormittain kiviä, jotka silloisen perimätiedon mukaan olisi aikanaan haettu röykkiöstä. Nämä kivet kasvattivat röykkiön kokoa, mutta ne tuskin korjasivat kokonaan aikaisemmin aiheutettua vajetta. Kun Kivikin hautaröykkiötä on verrattu suuriin etelä-ruotsalaisiin ja tanskalaisiin hautaröykkiöihin, tulisi Kuninkaanhaudan olla mittasuhteidensa mukaisesti noin 7−15 metriä korkea. Noin 10 metriä korkeana röykkiö olisi sisältänyt 25 000 kuutiometriä kiveä.[6][13][16]

Hautakammio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautakammio on ollut kymmenellä paadella erotettu kammio. Paadet muodostivat niin sanotun paasiarkun, jonka pohjois-eteläsuuntaiset sivut olivat noin 3,5−4 metriä pitkiä. Kumpikin sivu oli rakennettu neljästä paadesta. Haudan päätyihin oli sijoitettu yksi paasi kumpaankin päähän, jolloin paasiarkun ulkomitta oli noin 1,5 metriä leveä. Kahdeksassa paadessa oli piirroksia, jotka oli hakattu kiveen. Nykyään näistä kahdeksasta kuvapaadesta on jäljellä seitsemän, joista kaksi on koottu muuraamalla yhteen hajoneista kappaleista. Vuoden 1932 ennallistuksessa näiden kahden paaden ja kadonneen tilalle laitettiin niiden kopiot.[6][13]

Vainajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallström löysi paasiarkun sisältä ja sen ympäriltä ihmisten luita ja hampaita sekä eläinten luita. Ihmisten luut ja hampaat tutkittiin vuonna 2009 ja niiden todettiin kuuluneen viidelle eri henkilölle. Löytöjä tehtiin kolmesta eri kohtaa arkun sisältä ja kahdesta kohtaa arkun ulkopuolelta. Yhdenkään ihmisen sukupuolta ei ole kyetty määrittämään.[15]

Arkun eteläpuolelta löytyi kaksi hammasta (A1 ja A2), jotka kuuluivat eri ihmiselle. Toinen vainaja oli ollut 14−15 ja toinen 13−14 vuotias. Arkun keskeltä löytyi palaneen vainajan kallonkappale ja polttamattoman vainajan varvasluu (näytteet B1 ja B2). Kallo oli kuulunut nuorelle henkilölle ja varvas alle 15 vuotiaalle henkilölle. Arkun pohjoispään läheltä löytyi kolme polttamatonta hammasta (C1, C2 ja C3). Hampaat olivat kuuluneet 15−17, 25−35 ja 13−14 vuotiaille henkilöille. Arkun ulkopuolelta ja sen pohjoispuolelta löytyi keskittymä eläinten ja ihmisen poltettuja luita (näytteet D). Tämän vainajan ikää tai sukupuolta ei ole pystytty määrittämään.[15]

Esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Lasse Pärssonin ja Anders Sahlbergin oikeudenkäynnissä mainitsemat esinelöydöt ovat kadonneet, on tyydyttävä vain Hallströmin kaivausten löytöihin. Ne ovat kolme kappaletta pronssisen miekan tai tikarin kahvasta, osia soljen kiinnitysneulasta ja sirpaleita koristellusta pronssilautasesta tai -kulhosta. Kahvan osaset on ajoitettu Monteliuksen pronssikauden toiselle periodille (1500−1300 eaa.). Soljen osasista ollaan hieman eri mieltä. Randsborg sijoittaisi ne toiselle periodille, mutta Goldhahn kolmannelle periodille. Lautasen sirpaleet jakaavat mielipiteet vieläkin suuremmalle aikavälille (1400−900 eaa.).[14]

Toinen hautarakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallströmin kaivauksissa haudan länsipuolelta löytyi kaksi rinnakkain seisovaa ja maahan upotettua paatta, joiden välimatka oli noin 0,65 metriä ja ne muodostivat 1,2 metriä pitkän tilan. Tämä on Hallströmin ja Nordénin mainitsema Prinssin hauta (ruots. Prinskammaren, prinsgraven). Paikalta löytyi yksinkertainen pronssikirves, mutta ei jäänteitä itse vainajista.[7][11]

Paadet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paasiarkun paadet on siirretty paikaltaan ja palautettu takaisin jo kolme kertaa historiansa aikana. Ensimmäisten piirrosten avulla niiden alkuperäinen järjestys on kuitenkin voitu palauttaa ennalleen. Paasissa olevia kuvioita on korostettu moneen otteeseen kalkilla tai maalilla. Tässä esityksessä paasilla on Harald Faith-Ellsin vuonna 1942 käyttämä numerointi [16], joka alkaa paasiarkun eteläpäästä ja kulkee oikeaa reunaa myöten pohjoispäähän ja josta se palaa toista reunaa takaisin eteläpäähän.[2][15]

Paasi nro 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faith-Ellsin dokumentaatiossa kuviot on sijoitettu nelikulmion sisälle, jonka yläreuna on piirretty kaksoisviivalla. Kuva-alan alareunassa sijaitsee tyylitelty venekuvio, joka muistuttaa muita pronssikauden kalliopiirroksien venekuvioita. Kuva-alan keskelle on piirretty kolmiomainen kuvio tai "keskieurooppalainen kultahattu", kuten sitä on kuvailtu. Kolmion molemmilla puolilla sijaitsevat keihäänkärjet tai miekat, ja niiden yläpuolella sijaitsevat kirveet, joiden terät osoittavat toisiaan. Kirveiden varret on piirretty käyriksi. Kirveitä on sanottu Skogstorp-tyyppisiksi. Paaden kuvioinnin yleisvaikutelma on heraldinen.[2]

Paasi hävisi 1790-luvulla, mutta Sjöberg löysi siitä vain alakappaleen vuonna 1815 vänrikki Anders Hjortin viinapannun muurauksesta. Myöhemmin se hävisi uudelleen eikä sitä ole vielä löydetty uudelleen.[2][16]

Paasi nro 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paaden oikeassa yläkulmassa on pinnastaan vahingoittunut alue, josta erkanee kaksi viivaa. Paaden kummallekin sivulle on piirretty pystyviivat, jotka rajaavt kuva-alaa ympäristöstään. Paaden alaosassa sijaitsee selkeä venekuvio, jonka keula osoittaa oikealle. Sen yläpuolella sijaitsevat viisi tasavälein sijoitettuja pystykuvioita. Ne muistuttavat muodoltaan ja kooltaan (22 cm) pronssikirveitä, joita käytettiin pronssikauden toisella periodilla. Kirveiden oikealla puolella on epäselväksi jäävä kuvion katkelma. Oikeassa reunassa sijaitsee pieni mutta selvä ihmiskuvio, jonka jalat osoittavat vasemmalle. Ihmisen suusta erkanee viiva, jonka voi tulkita soittimeksi. Laivan vasemmalla puolella on kaksi samankokoista ympyrää. Ympyröiden ja veneen yläpuolella on kaksi hatun näköistä kuviota. Hatun näköisiä kalliopiirroskuviota ei tunneta mistään muualta. "Hattujen" väliin on piirretty kolme nelijalkaista eläintä, jotka kulkevat peräkkäin oikealle ylös. Eläimet ovat voimakkaasti tyyliteltyjä eikä niiden lajia pysty tunnistamaan. Eläinten yläpuolella on kaksi rinnakkain piirrettyä Y-muotoista kuviota. Vasemmalla ylhäällä on outo kuvio, jota ei tunnisteta. Yläreunassa saattaa olla muitakin kuvioita, mutta paaden pinta on siitä kohtaa kulunut, eikä mitään tunnistettavaa erotu.[2]

Paasi nro 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuviot on kehystetty nelikulmiolla, joka on piirretty oikeaa reunaa lukunottamatta kaksoisviivoilla. Pääaiheena olevat neljä hevosta on erotettu vaakaviivoilla keskelle sijoitetusta ornamentista. Yläpuolella hevoset katsovat molemmat oikealle ja alapuolella ne katsovat toisiaan. Hevosten neljä jalkaa on piirretty aivan suoriksi eikä niillä ole korvia. Ornamentti koostuu keskellä olevasta vaakaviivasta, jonka ylä- ja alapuolen sik-sak-viivat ovat toistensa peilikuvia.[2]

Paasi nro 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuviot on kehystetty nelikulmiolla. Ylä- ja alapuolella on samanlaiset ornamentit. Ormamentissa sik-sak-viiva jää kahden kaksoisviivan väliin. Keskellä kuvaa on kaksi ympyrää, joiden sisälle on piirretty risti.[2]

Paasi hävisi 1790-luvulla ja vuonna 1815 Sjöborg löysi siitä kolme kappaletta vänrikki Anders Hjortin viinapannun muurauksesta. Kappaleista on koottu sementillä paasi, josta puuttuu keskiosa.[2]

Paasi nro 5[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä paasi on poikkeuksellisesti gneissiä, joka on kovempi kivilaji kuin hiekkakivi. Siksi siihen on ollut vaikeampaa tehdä kuvioita. Ne ovat ilmeisesti niin ohuesti hakattuja, että vain alareunan kuviot erottuvat vielä selvästi. Ne muodostavat katkelman ornamenttia, jossa kaksi kapeaa sik-sak-viivaa kulkevat rinnakkain kolmen vaakaviivan erottamina.[2]

Paasi nro 6[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuviot on sijoitettu yhdellä viivalla piirretyn nelikulmion sisälle, mutta alareunassa on käytetty kaksoisviivaa. Yksi vaakaviiva erottaa kuviosta kaksi osa-aluetta. Yläosaan on sijoitettu kaksi tyyliteltyä kirveenterää tai kirvestä muistuttavaa koristekuviota ja alaosassa on kaksi suurta ympyrää, joiden sisälle on piirretty ristikuviot.[2]

Paasi nro 7[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva-alue on kehystetty nelikulmiolla, jonka ylä- ja alareunat on piirretty kaksoisviivoilla ja sivut yksinkertaisilla viivoilla. Alimmaksi vasemmalle on piirretty ihminen toinen käsi kohotettuina ilmaan pään korkeudelle. Sillä on myös viivamainen miekka vyöllä. Ihmisen taakse on sijoitettu kahdeksan identtisesti muodostettua hahmoa, joita ei voi suoraan tunnistaa. Niillä vaikuttaisi olevan kaavut yllään. Keskialueella sijaitsee kolme nelijalkaista eläintä ja yksi tunnistamaton valasmainen eläin, jolla on kolme koukkumaista uloketta. Ulokkeiden vuoksi kuviota voidaan pitää esineenä, mutta sille ei ole esitetty tulkintaa, mikä se olisi. Eläimet ovat hännättömiä ja korvattomia. Eläinten yläpuolella sijaitsee oikealla ihmisen ohjastamat kahden hevosen rattaat. Rattaissa on kaksi pyörää ja pitkä aisa, joka ulottuu hevosten kaulalle asti. Hevoset on kytketty kaulastaan seipäällä yhteen ja niille on piirretty myös korvat. Kummastakin hevosesta on piirretty suitset ihmisen käteen, jolla on miekka vyöllä. Hevosten edessä, paaden vasemmassa yläkulmassa, kulkee neljä kädetöntä ihmishahmoa, joista osalla vaikuttaa olevan miekka vyöllä.[2]

Paasi nro 8[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen paasi on hajonnut ja sen löydetyt kappaleet on muurattu yhteen. Esillä on vain osa alkuperäisen paaden kuvioista, mutta pian löytyhetken jälkeen niistä tehtyy useita piirroksia. Kuviot on hakattu syvälle kiveen, joten piirroksissa kuvioista esitetyt tulkinnat ovat uskottavia. Muuratuista kappaleista erottuu yhdeksän arvoituksellista hahmoa, neljä ihmishahmoa, joista yksi soittaa käyrää torvea. Kuviot on sijoitettu yksiviivaiseen kehykseen. Oikeassa alakulmassa sijaitsee suuri solkimainen kuvio. Kun tarkastelee dokumentoinnissa tehtyjä piirroksia, täydentyy paaden kuvamaailma. Piirroksen yläreunassa on "kahvikupin" muotoinen kuvio. Sen alla, mutta muuten ylinnä, seisoo rivissä neljä ihmistä, joista kaksi soittavat torvea, yksi pitää kädessään esinettä ja neljäs nojaa U-kirjaimen muotoiseen "astiaan". "Astiassa" työskentelee kaksi ihmistä laitteen parissa, joka muodostuu seipäästä, kaaresta ja kahdesta pallon tai ympyrän muotoisesta esineestä. Keskimmäinen rivi esittää tapahtumaa, jonka keskiössä on "ruukku". Ruukun vasemmalla puolella seisoo neljä ja oikealla puolella viisi ihmishahmoa, joilla vaikuttaisi olevan kaavut yllään. Alimmalla rivillä toistuu kahdesti sama tilanne. Omega-kirjainta () muistuttavan kuvion edessä seisoo neljä ihmistä. Yhdellä heistä on miekka tai keppi kädessään, mutta loput kolme ovat kädettömiä.[2]

Paasi hävisi 1790-luvulla, mutta siitä löydettiin vuonna 1915 viisi kappaletta, kun Esperödsin myllyn muurauksia purettiin. Sjöborgin kuuleman tarinan mukaan, läheisessä myllyssä tarvittiin uusi myllykivi. Paasin toi paikalle mylläri Jonas Jonasson, mutta se ei kestänyt keskelle porattua reikää ja se hajosi osiin.[2][16]

Ajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaan hauta kuvattuna oviaukon suunnasta.

Kuninkaanhaudan ajoitus on aina ollut kiistelyn aiheena. Esineiden tyylit, paasien kuviot ja ihmisjäänteiden radiohiiliajoitukset kertovat hautaröykkiön pitkäaikaisesta käytöstä. Aiemmin suurta kannatusta sai kanta, että paasiarkusta löydetyt pronssiesineet ja paasiin hakatut kuviot kuuluivat Monteliuksen pronssikauden toiselle (1500–1300 eaa.) tai kolmannelle periodille (1300–1100 eaa.). Tätä ovat viimeksi kannattaneet Randsborg, Thrane ja Joakim Goldhahn. Kuitenkin esimerkiksi Kristian Kristiansen ja Tomas B. Larsson ovat katsoneet kuvioiden ajoittuvan pronssikauden ensimmäiselle periodille (1700–1500 eaa.) tai sen loppupuolelle, ja sitten on vielä Verlæckt, joka on sijoittanut löydöt pronssikauden neljännelle periodille. Myös hakkauksia viimeksi tutkineet Andreas Toreld ja Tommy Andersson kannattavat toisen periodin loppupuolta (1400–1300 eaa.).[2][12]

Ihmisjäänteet ajoitettiin vuonna 2009. Niiden ajoitukset antavat kuvioiden ajoituksiin verrattuna hieman poikkeavia tuloksia. Ajoitukset ovat (näytteet merkitty kuten edellä): A1 2850±50 BP, A2 2895±45 BP, B1 3085±45 BP, B2 2920±45 BP, C1 3055±55 BP, C2 2685±70 BP, C3 2920±45 BP ja D 3020±70 BP. Näytteiden perusteella vainajat on lisätty hautaan kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe kesti (B1, C1 ja D kalibroituina vuosina) 1400−1300 eaa., toinen vaihe (A1, A2, B2 ja C3) kesti 1200−1000 eaa. ja viimeinen vainaja (C2) noin 900−800 eaa.[15]

Keskustelussa toiset tutkijat arvioivat, milloin hautauksen paadet valmistettiin, toiset mitkä ovat löydettyjen esineiden aikakaudet ja kolmannet tutkijat arvioivat löydettyjen vainajien elinaikoja. Hautaröykkiö rakennettiin tai aloitettiin rakentamaan ennen vanhimpia löydettyjä vainajia. Hautaröykkiöön on haudattu pitkän ajan kuluessa useita vainajia ja vain osa vainajista on todennäköisesti löydetty. Koska hauta on ryöstetty, on valtaosa esineistä kadonneet ja ne vähäiset kappaleet, jotka löytyivät kaivauksissa, eivät anna edustavaa kuvaa hautaröykkiön toiminnasta.

Ängakåsenin kalmisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivalatomus Ängaåsenin kalmistoalueella.

Ängakåsenin kalmisto sijaitsee Kuninkaanhaudasta itään heti viereisen ojan toisella puolella. Se on rekisteröity kaksiosaisena muinaisjäännösalueena, jonka mitat ovat noin 350x200 metriä (länsiosa) ja 330x130 metriä (itäosa). Länsiosassa sijaitsee ainakin 12 hautausta, joista kaksi ovat kumpuhautoja (halkaisija 10 metriä) ja kymmenen röykkiöhautoja (halkaisijat 5 metriä). Röykkiöistä paljastui 1920−30-luvun kaivauksissa muutamia uurnahautauksia.[17]

Itäosassa sijaitsee noin 135 muinaisjäännöstä. Ojan varrella sijaitsee noin kahdenkymmenen myllyn jäännökset. Lisäksi on yksi kumpuhauta, joka sijaitsee itäosan keskellä. Se on halkaisijaltaan 7,5 metriä ja vain alle metrin korkea. Kummun keskellä sijaitsee paljaana oleva kivilatomus.[18]

Suurin näkyvä rakennelma on laivalatomus, joka on rakennettu itä-länsi-suuntaisena. Se on 68 metriä pitkä ja 8,5 metriä leveä. Se on muodostettu 30 pystyyn nostetuista kivestä tai suurista pyörökivistä.[18]

Toinen suuri kivirakennelma on pyöreä kivikehä, jonka halkaisija on 23 metriä. Ympyrän keskellä on 5 metriä leveä pyöreä kivilatomus. Latomuksen keskellä sijaitsee pystyyn nostettu kivi, joka on 2,1 metriä korkea ja 1,1 metriä leveä. Sitä kutsutaan nimellä Penningstenen.[18]

Huomattavin jäännöstyyppi on pyöreä kivilatomus, joita on löytynyt 130 kappaletta. Niiden halkaisija vaihtelee 2−6 metriin, mutta neljä niistä on halkaisijaltaan 8−10 metriä. Noin 30 kivilatomuksella sijaitsee keskellä kuoppa tai painauma.[18]

Kivirakennelmista kaksi on suorakulmaisia. Toisen mitat ovat 42,5x8 metriä ja toisen 45x12,5 metriä. Niitä on kutsuttu talon perusteiksi.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kivikin kuninkaanhauta Riksantikvarieämbetet. 20.6.2008. Swedish National Heritage Board. Viitattu 7.8.2015. (ruotsiksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Toreld, Andreas & Andersson, Tommy: Ny dokumentation av Kiviksgravens hällbilder. Fornvännen, 2015, 110. vsk, s. 10-26. Tukholma, Ruotsi: Riksantikvarieämbetet. ISSN 0015-7813. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 7.8.2015. (ruotsiksi)
  3. Klintberger Wändahl, Anna: Kiviksgraven, s.24, 2009
  4. a b c Goldhahn, Joakim: Handlare Holm på Kivik och riksantikvarie Curman i Stockholm – Om institutionaliseringen av kulturminnesvården under 1900-talets första hälft, s. 257−277. kirjasta "Att Återupptäcka Det Glömda". Lund, Ruotsi: Lundin yliopisto, 2012. Verkkoversio (Academia) (pdf) (viitattu 10.8.2015). (ruotsiksi)
  5. Haudan osoite
  6. a b c d Klintberger Wändahl, Anna: Kiviksgraven, s.7−11, 2009
  7. a b Riksantikvarieämbetet: Kiviksgraven – Sveriges största bronsåldersgrav (esite), 2009 (ruotsiksi)
  8. a b Klintberger Wändahl, Anna: Kiviksgraven, s.34, 2009
  9. a b Klintberger Wändahl, Anna: Kiviksgraven, s.11−18, 2009
  10. Goldhahn, Joakim: Bredarör on Kivik, s.360−361, 2009
  11. a b c Klintberger Wändahl, Anna: Kiviksgraven, s.5−7, 2009
  12. a b Goldhahn, Joakim: Bredarör i Kivik : nya analyser och dateringar av människoben. Fornvännen, 2005, 100. vsk, s. 97-100. Tukholma, Ruotsi: Riksantikvarieämbetet. ISSN 0015-7813. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 7.8.2015. (ruotsiksi)
  13. a b c Goldhahn, Joakim: Bredarör on Kivik, s.359, 2009
  14. a b Goldhahn, Joakim: Bredarör on Kivik, s.363−366, 2009
  15. a b c d e Goldhahn, Joakim: Bredarör on Kivik, s.366−370, 2009
  16. a b c d Goldhahn, Joakim: Förlorad, funnen och försvunnen – en notis om den alltjämt saknade häll nr 1 från Bredarör på Kivik. Fornvännen, 2009, 104. vsk, s. 169-176. Tukholma, Ruotsi: Riksantikvarieämbetet. ISSN 0015-7813. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 9.8.2015. (ruotsiksi)
  17. Ängakåsenin kalmisto (länsipuoli) Riksantikvarieämbetet. 27.6.2011. Swedish National Heritage Board. Viitattu 10.8.2015. (ruotsiksi)
  18. a b c d e Ängakåsenin kalmisto (itäpuoli) Riksantikvarieämbetet. 27.6.2011. Swedish National Heritage Board. Viitattu 7.8.2015. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kivikin kuninkaanhauta.