Kivesjärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kylää. Kylän nimenneestä järvestä katso Kivesjärvi (järvi).

Kivesjärven rautatieasema tammikuussa 2008.

Kivesjärvi on kylä ja rautatieasema Paltamossa samannimisen järven rannalla, valtatien 22 sekä Oulu–Kontiomäki-rautatien varrella. Asukkaita on noin 80. Kivesjärven kylä valittiin Vuoden kyläksi vuonna 1993.

Kivesjärvellä toimi 1990-luvun alkuun saakka Kivesvaaran laskettelukeskus. Kivesvaaralla on matkailutoimintaa nimellä Jättiläisenmaa, ja siihen liittyy edelleen vaaramaiseman ohella kivinäyttely.[1]

Kansalaistoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyläyhdistyksen ohella Kivesjärvellä toimii aktiivisesti Kivesjärven kehittämisyhdistys ry, jonka tavoitteena on matkailullisesti kehittää Kivesjärven kylää ja lähiympäristöä.

Kivesjärven rautatieasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivesjärven rautatieasema sijaitsee valtatien varressa kylän laitamilla. Nykyisin VR:n henkilöjunat eivät pysähdy Kivesjärvellä matkustajien ottoa tai jättöä varten. Kivesjärven liikennepaikka on miehittämätön junakohtauspaikka, jota ohjataan kaukokäytöllä Oulusta. Asemarakennus on nykyisin asumiskäytössä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Antti Kastén: Kivesvaaran huipulla sijaitseva Jättiläisenmaa on ihmeitä täynnä ajatusmatkalla.com. 2017. Viitattu 1.3.2019.