Kimmo Saares

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kimmo Saares (s. 27. tammikuuta 1961) on suomalainen pappi ja toimittaja. Hän on valmistunut teologian maisteriksi vuonna 1992.

Saares toimittaa ja juontaa Yle TV1 -kanavan esittämää Aamusydämellä-keskusteluohjelmaa yhdessä Hilla Blombergin kanssa. Saares on tehnyt Yleisradiolle myös muita televisio- ja radio-ohjelmia, kuten Kirkko näinä päivinä ja Tänään iltapäivällä,[1] sekä työskennellyt tuottaja-toimittajana Kotimaa-yhtiöissä. Papiksi Saares vihittiin vuonna 1994. Tässä ammatissa hän on keskittynyt paljolti diakoniatyöhön. Vuodesta 2011 Saares on työskennellyt Korson seurakunnassa virkaa tekevänä kirkkoherrana.

Saares asuu Helsingissä. Hän harrastaa urheilua ja puutarhanhoitoa.

Valikoituja televisio-ohjelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • TunneMies. 8-osainen asiaohjelma. 2009. Tuottaja, käsikirjoittaja ja toimittaja
  • Tosi tarina: Sinnittelijät. 2008. Tuottaja ja käsikirjoittaja
  • Aamusydämellä. 2007–. Asiaohjelma. Toimittaja-juontaja
  • Tosi asiaa – kun isoäiti Suomeen hiihti. 1994. Dokumentti. Käsikirjoittaja, toimittaja & ohjaaja

Valikoituja julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Innovatiivinen työote diakoniassa – Diakonian vuosikirja 2006. Toim. yhdessä Raili Suvirannan kanssa. 2006.
  • EU-etsijän rahoitusopas. 1999.
  • Terveyden portinvartijat: preventio ja asiantuntijavalta terveydenhuollon eettisenä ongelmana. Muut kirjoittajat: J-M Karjalainen, M. Lindqvist, P. Voutilainen. 1991.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tarkkola, Riitta: Adolf Turakainen 6/7: Tänään iltapäivällä -toimitus Yle Areena. 14.12.2011. Yleisradio. Viitattu 6.6.2017.