Kiintymys jälkeläisiin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiintymys jälkeläisiin
Περί της ἐις τα ἔγγονα φιλοστοργίας
Alkuperäisteos
Kirjailija Plutarkhos
Kieli muinaiskreikka
Genre filosofia
Julkaistu n. 120
Suomennos
Suomentaja Erkki Sironen, Sampo Vesterinen
Kustantaja Tammi
Julkaistu 2005
ISBN 951-31-3274-9
Sarja: Moralia
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kiintymys jälkeläisiin (m.kreik. Περί της ἐις τα ἔγγονα φιλοστοργίας, Peri tēs eis ta engona filostorgias, lat. De amore prolis) on Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan (kirja VI, 35) kuuluva tutkielma, joka käsittelee nimensä mukaisesti eläinten ja ihmisten kiintymystä omiin jälkeläisiinsä.

Plutarkhoksen teos on lyhyt essee, se sisältää vain viisi lukua. Teos on viimeistelemätön ja keskeneräinen, teksti katkeaa kesken. Teos on säilynyt nykyaikaan 13 keskiaikaisessa käsikirjoituksessa.[1]

Plutarkhos pyrkii osoittamaan, että kiintymys jälkeläisiin on ihmisillä suurempaa kuin eläimillä, ja että kiintymyksen perusta on biologiassa. Jotkut kyllä väittävät tätä vastaan, mutta Plutarkhoksen mielestä se johtuu vain siitä, että ihmisissä luonnon jäljet eivät ole enää yhtä selvästi näkyvillä.[2] Hän esittää ensin useita esimerkkejä eläinten maailmasta. Esimerkkeinä toimivat muun muassa kuningaskalastajat, pikkuhait, leijonat ja linnut (sellaisina kuin Homeros ne esittää), sekä peltopyy- ja kanaemot. Plutarkhoksen mukaan olisi häpeällistä, jos eläimillä rakkaus jälkeläisiä kohtaan ilmenisi näin luonnostaan, mutta ihmisillä ainoastaan hyötymismielessä, kuten erilaisten palkkioiden tavoitteluna. Plutarkhoksen näkemys on suunnattu muun muassa epikurolaisia vastaan.[3]

Ihmisen biologiasta Plutarkhos käyttää esimerkkinä maidon tuottamista. Hän kuvaa kuukautisia ja raskautta, ja sitä, kuinka ylimääräinen veri suuntautuu synnytyksen jälkeen naisen rintoihin muuttuen siellä maidoksi. Äiteihin on myös istutettu kiintymyksen ja huolenpidon vietti. Se ilmenee heti syntymän jälkeen siinäkin, että vaikka vastasyntynyt on veren tahrima ja ryönän peittämä, se ei häiritse äitiä.[4] Hän esittää myös historiallisen esimerkin: kukaan ei pakottanut ensimmäisenä synnyttäneitä naisia ja vastasyntyneen nähneitä miehiä kasvattamaan lapsia, mutta silti he tekivät niin, vaikka lasten kasvatus on vaivoja täynnä, eikä palkkiota tule pitkään aikaan.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sironen, Erkki: Jälkisanat teokseen Plutarkhos 2005, s. 184.
  2. Plutarkhos: Kiintymys jälkeläisiin 1.
  3. Plutarkhos: Kiintymys jälkeläisiin 2.
  4. Plutarkhos: Kiintymys jälkeläisiin 3.
  5. Plutarkhos: Kiintymys jälkeläisiin 4.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Plutarkhos: Kiintymys jälkeläisiin. Teoksessa Hellien tunteiden kirja. Suomentaneet ja selityksin varustaneet Erkki Sironen ja Sampo Vesterinen. Jälkisanat Erkki Sironen. Olympos-sarja. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3274-9.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Plutarch: On Affection for Offspring. Teoksessa Plutarch: Moralia. Volume VI. Loeb Classical Library 337. Can Virtue Be Taught? On Moral Virtue. On the Control of Anger. On Tranquility of Mind. On Brotherly Love. On Affection for Offspring. Whether Vice Be Sufficient to Cause Unhappiness. Whether Affections of the Soul are Worse than Those of the Body. Cambridge, MA: Harvard University Press. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]