Kielireskripti
Kielireskripti eli Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus Suomen kielen asettamisesta yhdenmoisiin oikeuksiin Ruotsin kielen kanssa kaikissa semmoisissa kohdissa, jotka wälittömästi koskevat maan nimen-omaan suomalaista wäestöä (AsK 26/1863) oli keisari Aleksanteri II:n antama säädös, joka kohensi suomen kielen asemaa Suomen suuriruhtinaskunnan valtionhallinnossa. Säädöksen mukaan suomenkielisiä asiakirjoja voitiin jättää virastoihin ja tuomioistuimiin välittömästi asetuksen voimaantulon jälkeen. Tämän lisäksi asetus velvoitti viranomaisia ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, jotta valtion elimet ja laitokset pystyisivät 20 vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta tuottamaan itse suomenkielisiä asiakirjoja. Kielireskripti säädettiin J. V. Snellmanin ehdotuksesta ja esittelystä 1. elokuuta 1863.[1] Keisari allekirjoitti sen Hämeen lääninhallituksen talossa Hämeenlinnassa.
Määräaikaa pidennettiin vielä toiset 20 vuotta, ja uudistus vietiin kokonaisuudessaan läpi vasta vuonna 1902. Samalla myös venäjän kieli sai ruotsin kanssa tasaveroisen aseman hallintokielenä Suomessa.[2]
Akseli Listo kirjoittaa, että vaikka vuoden 1863 kieliasetus kaikessa pääasiassa edelleen säilytti ruotsin kielen virallisen valta-aseman Suomessa, alkoivat tämän parannuksen hyvät hedelmät pian tulla näkyviin. Suomen kieltä alettiin nimittäin käyttää erilaisissa asiakirjoissa, kuten kiinteistöjen kauppa- ja vuokrakirjoissa, perunkirjoitus- ja jakokirjoissa, velkasitoumuksissa ynnä muissa, jotka siihen asti olivat tuomioistuimille ja virastoille kelvatakseen olleet ruotsiksi kirjoitettavat. Osaltaan tämä vaikutti kirjoitustaidon leviämiseen suomalaisen kansan keskuudessa.[3]
Suomenkielinen väestö, johon kuuluivat säädyistä papisto ja talonpojat sekä rahvas säätyjen ulkopuolella, tuli uudistuksen myötä ruotsin kielisten säätyjen, eli aatelin ja porvariston, kanssa tasa-arvoiseen asemaan kansalaisina suhteessa virkavaltaan. Kielireskripti tarkoitti suomalaisessa sääty-yhteiskunnassa pitkää askelta kohti demokratiaa, koska kansan enemmistöstä tehtiin täysivaltaisia kansalaisia, joilla oli mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Säätyvaltiopäivillä aateli ja porvaristo olivat usein papistoa ja talonpoikia vastaan.[2]
Edeltäviä säädöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1850 säädös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Kieliasetus (1850)
Vuonna 1850 annettiin niin sanottu kieli- eli sensuuriasetus,[4] joka kielsi suomen kielen käyttämisen kirjallisessa toimessa, paitsi uskonnollisten ja taloudellisten aiheiden käsittelyssä.[3]
Vuoden 1851 säädös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1851 annettu julistus[5] määräsi, että suomalaisseudulle virkamiehiksi pyrkivien tuli vuoden 1856 alusta osoittaa osaavansa suullisesti käyttää suomen kieltä.[6]
Vuoden 1858 säädös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kielireskriptiä edelsi vuonna 1858 annettu julistus,[7] jonka mukaan kirkonkokous- ja pitäjänkokouspöytäkirjat niissä maaseutuseurakunnissa, joissa suomen kieltä jumalanpalveluksissa jo käytettiin, oli kirjoitettava suomeksi.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kielimanifesti vuodelta 1900
- Kieliasetus vuodelta 1902
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Olavi Junnila: ”Autonomian rakentaminen ja kansallisen nousun aika”, Suomen historia 5, s. 151. Helsinki: Weilin + Göös, 1986. ISBN 951-35-2494-9.
- ↑ a b Engman, Max: Pitkät jäähyväiset. Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä vuoden 1809 jälkeen, s. 243. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-34880-2.
- ↑ a b c A. Listo: Kielikysymys. Teoksessa Yhteiskunnallinen käsikirja, s. 149. Helsinki: Kansanvalistusseura, 1910.
- ↑ Nådig Förordning till Censur-Öfver-styrelsen angående åtskilliga tillägg till författningarne om censuren i landet (8.4.1850).
- ↑ Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus Palvelusmiehiltä vaadittavasta Suomen kielen taidosta, ja Suomalaisten Translaattorien ottamisesta maalle (1.12.1851).
- ↑ Facta: 10-osainen tietosanakirja. 3. painos. Osa 4 (Ism–Liv). Helsinki: WSOY ja Tietosanakirja, 1974. ISBN 951-0-01484-2.
- ↑ Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus kirkon- ja pitäjänkokous-protokollain kirjoittamisesta Suomen kielellä (14.7.1858).