Kiele Sanchez

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiele Sanchez
Syntymäaika 13. lokakuuta 1976 (ikä 37)
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Aktiivisena 2000-
Ammatti näyttelijä
Puoliso Zach Helm

Kiele Sanchez (s. 13. lokakuuta 1976 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän näytteli toiseksi vanhinta Sorelli-sisarusta, Annea The WB:n draamassa Eri planeetalta. Hänet palkattiin näyttelemään ABC:n televisiosarjan Lost kolmannelle tuotantokaudelle Nikki Fernandezia. Sanchez näytteli ABC:n Football Wives -pilottijaksossa, mutta sarjan esittämistä ei jatkettu.

Biografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiele Sanchez syntyi Chicagossa, Illinoisissa. Hän on puertoricolaista ja ranskalaista alkuperää. Hänellä on kolme sisarusta. Hän aloitti näyttelemisen Glenbard North High Schoolissa Carol Streamissa, Illinoisissa, esiinnyttyään koulunäytelmässä nimeltä The Grapes of Wrath. Sanchezin toistuva esiintyminen auttoi häntä pääsemään esiintymispelostaan, josta hän kärsi siihen aikaan.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 Sanchez koe-esiintyi MTV:n Wanna Be a VJ-kilpailuun New Yorkissa. Hänet valittiin viiden finalistin joukkoon, mutta hän kuitenkaan voittanut kilpailua. Kuitenkin agentti, joka oli nähnyt Sanchezin MTV:llä, kiinnostui hänen edustamisestaan.

Kiele Sanchezin agentin kehotettua häntä muuttamaan Los Angelesiin hän koe-esiintyi ja sai roolin lyhytaikaisessa draamasarjassa That Was Then ja sitcom-sarjassa Married to the Kellys. Vuonna 2003 hän esiintyi komediaelokuvassa Stuck on You ja liittyi ABC:n sarjan Lost näyttelijäryhmään Nikki Fernandezina, mutta hahmo kuitenkin poistui sarjasta yhdentoista jakson jälkeen tämän ensiesiintymisestä. Sanchezilla on rooli ABC:n ohjelmassa Samantha Who?.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanchez on naimisissa käsikirjoittaja-ohjaajan Zach Helmin kanssa ja omistaa maltankoiran nimeltä Pooh Bear. Vapaa-ajallaan hän harrastaa pilatesta ja joogaa. Hän kärsii klaustrofobiasta, ja siksi hänellä olikin hankaluuksia näytellä Lostissa kohtausta, jossa hänet haudattiin.