Kevjumba

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kevjumba

Kevin Wu, tunnetummin Kevjumba, (s. 12. kesäkuuta 1990) (kiin. 吳凱文) on YouTuben kautta julkisuuteen noussut yhdysvaltalainen koomikko. Elokuussa 2011 hän oli YouTuben kahdeksanneksi tilatuin koomikko. Hän on opiskellut Kaliforniassa elokuva-alaa. Vuonna 2010 Kevin ja hänen isänsä osallistuivat Amazing Racen 17:lle tuotantokaudelle.

Youtube-suosio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wu sai inspiraatiota videoihinsa Dave Chappellen ja James Lau Wun stand up- komedioista. Yleisön puuttuessa hän päätti kuvata videonsa YouTubeen. Kun Kevinin "I Have To Deal With Stereotypes" -video päätyi Youtuben etusivulle, katsojien määrä alkoi nousta. Wu on tehnyt yhteistyötä Youtube-koomikko Christine Gambiton (HappySlip) kanssa ja he kuvasivat viisi videota yhdessä. Lisäksi hän on esiintynyt yhdessä muun muassa Nigahigan ja ChesterSeen kanssa. Wu valmistui Clements High Schoolista 2008.

Videossaan "Butthash Hero" Kevin esitteli isänsä YouTube-kanavallaan ensi kertaa. PapaJumba näyttäytyi sen jälkeen vielä muutamassa poikansa kuvaamassa videopätkässä, ja suosio katsojien keskuudessa kasvoi. Kunnollisen debyyttinsä Wun isä teki videossa "I Love My Dad" ja on siitä asti esiintynyt monissa videoissa yhdessä poikansa kanssa. Kesäkuussa 2010 KevJumballa oli yli miljoona tilaajaa, ja kanavan näyttökertoja oli kerääntynyt yli 25 miljoonaa. Videoita yhteensä oli katsottu noin 91,9 miljoonaa kertaa, ja CBS teki haastattelun nuoresta tähdestä. Kesäkuussa 2008 hän oli Youtuben tilatuin koomikko ja kolmanneksi tilatuin kaikista käyttäjistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]