Kelly Jonker

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Kelly Jonker vuonna 2015.
Kelly Jonker vuonna 2015.
Maa: Alankomaiden lippu Alankomaat
Naisten maahockey
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lontoo 2012
Hopeaa Hopeaa Rio de Janeiro 2016
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Den Haag 2014
Hopeaa Hopeaa Rosario 2010
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Amstelveen 2017
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2015
Pronssia Pronssia Boom 2013

Kelly Jonker (s. 23. toukokuuta 1990 Amstelveen) on alankomaalainen maahockeypelaaja ja olympiavoittaja. Hän oli mukana Alankomaiden olympiakultaa voittaneessa joukkueessa Lontoossa 2012. Hän saavutti olympiahopeaa Rio de Janeirossa 2016.[1][2]

Jonker pelasi Alankomaiden maajoukkueessa ensimmäisen maaottelunsa huhtikuussa 2008. Hän on huhtikuuhun 2018 mennessä pelannut 141 maaottelua ja tehnyt niissä 53 maalia. Hän on MM-kilpailuissa voittanut kultaa kotikisoissa Den Haagissa 2014 ja saavuttanut hopeaa Rosariossa 2010. Champions Trophyssa saavutuksina on hopeaa vuosina 2010 ja 2016 sekä pronssia vuonna 2012. EM-kilpailuissa hän on voittanut kultaa vuonna 2017 sekä saanut hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2013.[2]

Jonker edustaa vuonna 2018 seuratasolla Amsterdamia. Hän aloitti uransa Myrassa. Hän on pelipaikaltaan hyökkääjä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kelly Jonker Sports Reference LLC. Viitattu 26.4.2018. (englanniksi)
  2. a b c Kelly Jonker Koninklijke Nederlandse Hockeybond. Viitattu 26.4.2018. (hollanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.