Kefisofon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kefisofon
Κηφισοφῶν
Henkilötiedot
Syntynyt400-luku eaa.
Ammatti näyttelijä

Kefisofon (m.kreik. Κηφισοφῶν, Kēfisofōn, lat. Cephisophon; 400/300-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen, joka oli tragediakirjailija Euripideen ystävä tai orja. Hänen sanotaan paitsi toimineen päänäyttelijänä Euripideen tragedioissa, myös auttaneen neuvoillaan niiden kirjoittamisessa.[1][2]

Kefisofon liitetään perinteisesti aviorikosskandaaliin jonkun Euripideen vaimoista kanssa. Tämä on esitetty syyksi Euripideen väitetylle vihamielisyydelle naissukupuolta kohtaan.[1][2] Kertomusta on kuitenkin epäilty sillä perusteella, ettei Euripidesta muutoin pilkannut Aristofanes mainitse koko tapausta, ellei siihen sitten viitata komediassa Sammakot, niin kuin jotkut ovat ajatelleet.[2][3] On kuitenkin pidetty luultavana, että Aristofanes olisi huomioinut tapauksen näyttävämminkin, erityisesti Naistenjuhlassa ja Sammakoissa, mikäli se olisi ollut tosi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lefkowitz, Mary R.: The Lives of the Greek Poets, s. 96–97. A. & C. Black, 2012. ISBN 9781780930893. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d Smith, William: ”Cephisophon”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Aristofanes: Sammakot 1044.