Kauppakeskus Kaisa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kauppakeskuksen Kaisaniemenkadun puoleinen sisäänkäynti kesällä 2006.

Kauppakeskus Kaisa oli Helsingin Kaisaniemenkadun varrella sijainnut kauppakeskus. Se toimi konkurssin tehneen Pukevan vanhan tavaratalon tiloissa, kunnes se lopetettiin purkutöiden aloittamiseksi helmikuussa 2010. Kauppakeskuksen ja parkkiluolan tilalle rakennettiin Helsingin yliopiston uusi kirjastorakennus, Kaisa-talo. Kirjasto muutti uusiin tiloihin vuonna 2012.[1]

Kauppakeskuksesta oli yhteys Kaisaniemen metroasemalle ja sen suurimpia liikkeitä olivat Kodin Ykkönen ja K-Market Kaisa.

Kauppakeskuksen rakennus rakennettiin kahdessa vaiheessa Pukevan tavarataloksi: Kaisaniemenkatu 5 vuonna 1973 ja Vuorikatu 7 vuonna 1984[2]. Molemmat osat suunnitteli arkkitehti Toivo Korhonen. Paikalta purettiin 1970 Martti Välikankaan suunnittelema 1928 valmistunut punatiilinen asuintalo ja 1980-luvun alussa Väinö Leinon suunnittelema 1911 valmistunut jugend-talo. Kauppaneuvos Ruben Jaarin perustama vaatekauppaan erikoistunut Pukeva (alun perin Kappa-Keskus) toimi Kaisaniemenkatu 5:ssä perustamisestaan 1930-luvulla aina 1990-luvun laman aikana tapahtuneeseen konkurssiinsa asti. Pukevan talossa ei alun perin ollut lainkaan varsinaista julkisivua, ainoastaan rakennuksen korkuinen alumiinisäleikkö, johon kiinnitettiin mainoksia. Tavaratalon konkurssin jälkeen Eläke-Sampo osti kiinteistön ja arkkitehti Martti Parpala suunnitteli sille 1990-luvun puolivälissä uuden, yhtenäisen julkisivun. Kokonaisuuteen kuului myös Fabianinkadulla korttelin vastakkaisella puolella ollut pysäköintitalo.[3] Se valmistui myös 1973.[4] Kaikki kolme rakennusta purettiin vuonna 2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anne Viljamaa: Kaisa-talon kirjasto avaa ovensa Oma kaupunki, Helsingin Sanomat. Viitattu 4.9.2012.
  2. Kaisaniemenkatu 5 – Vuorikatu 7 Korttelit.fi. Viitattu 9.9.2012.
  3. Antti Manninen: Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä, s. 36. Helsingin Sanomat, Helsinki 2004.
  4. Fabianinkatu 30 Korttelit.fi. Viitattu 9.9.2012.

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.