Katja Novitskova

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katja Novitskova, 2017.

Katja Novitskova (s. 1984 Tallinna) on virolainen taiteilija, joka asuu ja työskentelee Amsterdamissa ja Berliinissä. Novitskova on osallistunut ryhmänäyttelyihin vuodesta 2009 alkaen ja pitänyt yksityisnäyttelyitä eri maissa vuodesta 2012. Lisäksi hän on toiminut useiden näyttelyiden kuraattorina. Novitskova edustaa Viroa Venetsian biennaalissa vuonna 2017.[1][2]

Taidetta internetistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novitskova hyödyntää teoksissaan verkosta löydettyä kuvamateriaalia, muun muassa kuvia kasveista, eläimistä ja taivaankappaleista. Teoksissa kuvat saavat usein litteän veistoksen muodon. Alumiinille pohjustetut ja muotoon leikatut kuvasuurennokset seisovat vapaasti lattialla.[1][3][4] Novitskova hyödyntää teoksissaan myös videokuvaa sekä erilaisia valmisesineitä, joita hän muokkaa lisäämällä niihin osia.[1]

Novitskova on kiinnostunut ihmisen havaintokyvyn rajoista sekä uusista kuvantamismenetelmistä, jotka tavoittavat paljaalle ihmissilmälle näkymättömiä asioita. Monet teoksista esittävätkin aiheita, joiden taltioimiseen tarvitaan mikroskooppeja, lämpökameroita tai avaruusluotaimia.[4][5]

Novitskovan taideprojekti Post Internet Survival Guide 2010 oli mukana vakiinnuttamassa post-internet-taiteen käsitettä. Projekti toteutui kirjan, installaation sekä tapahtuma- ja näyttelysarjan muodossa vuosina 2010–2011.[6][3]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novitskova opiskeli semiotiikkaa ja kulttuurintutkimusta Tarton yliopistossa, missä hän suoritti BA-tutkinnon vuosina 2003–2006. Hän jatkoi opintojaan Tarton taidekorkeakoulun mediataiteen osastolla ja suoritti maisterintutkinnon digitaalisesta mediasta Lyypekin yliopistossa Saksassa 2007. Vuosina 2008–2010 hän opiskeli graafista suunnittelua amsterdamilaisessa Sandberg Instituutissa.[2]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novitskovan installaatio Dawn Mission on esillä Kiasman Ars17-näyttelyssä.[7] Vuonna 2011 Novitskova kuratoi näyttelyn turkulaiseen B-galleriaan. Hän oli myös yksi näyttelyn taiteilijoista.[2][8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Katja Novitskova aktnz.com. Kraupa-Tuskany Zeidler. Viitattu 30.4.2017. (englanniksi)
  2. a b c CV katjanovi.net. Viitattu 30.4.2017.
  3. a b Kreuger, Anders & Haq, Nav: Don't you know who I am?: Art after identity politics, s. 44–45. Museum van Hedendaagse Kunst Antwerpen, 2014. 910824766. ISBN 9789072828491. Teoksen verkkoversio.
  4. a b Katja Novitskova - ARS17 Kiasma ARS17 guide. Viitattu 30.4.2017.
  5. Katja Novitskovan haastattelu Kiasma. Viitattu 30.4.2017.
  6. POST INTERNET SURVIVAL GUIDE 2010 katjanovi.net. Viitattu 30.4.2017.
  7. Kiasma - ARS17-taiteilijat www.kiasma.fi. Viitattu 30.4.2017.
  8. SO REAL katjanovi.net. Viitattu 30.4.2017.