Karhupuisto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karhupuisto, Helsinki

Karhupuisto (ruots. Björnparken) sijaitsee Helsingissä, Kallion kaupunginosassa. 1900-luvun alkupuolella puisto tunnettiin nimellä Agricolanpuisto. Karhupuisto on saanut nimensä siellä sijaitsevan, kuvanveistäjä Jussi Mäntysen veistoksen Mesikämmen muurahaispesällä mukaan. Puiston pohjoiskulmassa oleva veistos kuvaa Suomen kansalliseläintä karhua. Veistoksessa karhu on niska köyryssä polkemassa muurahaispesää. Punagraniittinen teos paljastettiin vuonna 1931.

Puiston kesäinen kohokohta on suuri ja värikäs kukkaistutus. Karhupuiston kummit huolehtivat kaupungin puisto-osaston kanssa puiston kukkaistutuksista, nurmesta sekä lehmuksista. Puiston eteläkulmassa on suurehko hiekkakenttä, jossa voi pelata muun muassa petankkia. Karhupuisto tunnetaankin muun muassa Valtio-opillisen petankkiklubin kotikenttänä. Puistossa järjestetään myös tapahtumia.

Karhupuistossa sijaitsee kaksi tyyppikioskia. Puisessa lippakioskissa toimii nykyisin kesäkahvila. Toinen rakennus on moderni teräsrakenteinen grillikioski.

Karhupuisto on kolmion muotoinen. Puiston länsilaidalla Viidennellä Linjalla on raitiolinjapysäkki (linjat 3 ja 9), itälaidalla Fleminginkadulla bussipysäkki (51) ja taksiasema. Puiston vieressä Fleminginkadun toisella puolella sijaitsee Kallion kirjasto. Puisto rajoittuu pohjoisessa Agricolankatuun. Myös paloasema on lähellä.

Puiston aiemmat, vuonna 1901 käyttöön otetut ja vuonna 1928 virallistetut nimet olivat Agricolan puistikko – Agricolaskvären. Nimiksi vaihdettiin Karhupuisto – Björnparken vuonna 1956. Nimenmuutoksella pyrittiin välttämään sekaantumista Eirassa sijaitsevaan Agricolan kirkkoon ja sen vieressä olevaan puistoon (nykyisin Tehtaanpuisto).[1]

Karhupuisto mainitaan useissa Sir Elwoodin hiljaisten värien lauluissa. Karhupuisto esiintyy myös useasti televisiossa YLE:n draama-sarjassa Kotikatu. Laulaja Aarne Tenkanen levytti vuonna 1996 kappaleen "Karhupuiston boogie woogie".

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mäkinen, Anne: Kioski, kipari, kiska, snagari: Helsingin kioskeja 1800- ja 1900-luvulla. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo, 2003. ISBN 952-473-045-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Olavi Terho ym. (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 107. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970, Helsinki.