Kalle Kuusinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalle Kuusinen 75-vuotiaana vuonna 1965.

Kalle Juho Petter Kuusinen (25. marraskuuta 1889 Sortavala22. marraskuuta 1980 Espoo) oli suomalainen kauppaneuvos, suurlahjoittaja ja vaatetusalalla toimineen Kuusinen Oy:n perustaja.

Kalle Kuusisen vanhemmat olivat räätälimestari, kauppias ja elokuvateatterin omistaja Juho Kuusinen (aik. Gröhn) ja ompelijatar Anna Kristina Kotilainen.

Kuusinen päätti ryhtyä kauppiaaksi jo käydessään oppikoulua Sortavalassa ja Joensuussa. Hän sairastui 18-vuotiaana tuberkuloosiin ja joutui Takaharjun parantolaan. Päästyään parantolasta Kuusinen kävi kauppakoulun ja teki sitten vuoden kestäneen opintomatkan Saksaan. Hän työskenteli sitten isänsä liikkeessä mutta joutui myös vielä viettämään aikoja parantolassa.

Oman Vaatetuskauppa Kalle Kuusinen -nimisen liikkeensä Kuusineen perusti isänsä tuella Käkisalmeen 1915. Liike alkoikin menestyä koska Kuusinen harjoitti runsaasti mainontaa ja hän kiinnitti huomiota myös asiakkaiden neuvomiseen. Kuusinen alkoi myös itse valmistaa vaatteita. Vuonna 1918 Kuusinen muutti Helsinkiin ja perusti sinne Kuusinen Oy:n joka erikoistui räätäleille myytäviin miesten pukukankaisiin. Kuusinen järjesti asiakkainaan olleille räätäleille leikkuukursseja ja jakoi myös matka-apurahoja. Vuonna 1928 Helsinkiin perustettu Vaatturien ammattikoulu syntyi Kuusisen järjestämien vaatturipäivien pohjalta. Kuusisen liike pyrki myös edistämään pukeutumiskulttuuria eurooppalaisten esikuvien perusteella.

Kuusinen sai kauppaneuvoksen arvon 1936 ja hänestä tuli kauppatieteen kunniatohtori 1971. Kuusinen johti liikettään vuoteen 1940 saakka, ja uudesta 1949–1952 ja toimi sen jälkeen yhtiön johtokunnan puheenjohtajana vuoteen 1960 saakka. Eino Hirvonen oli toimitusjohtajana 1940–1948 ja 1953–1960. Kalle Kuusisen poika kauppaneuvos Reijo K. Kuusinen (1924–2008) oli liikkeen johdossa vuodesta 1960 alkaen.[1]

Kuusinen Oy:n tytäryhtiöitä olivat Tampereella pukutehdas Pukumestarit Oy ja Suinulassa Sartor Oy, joka valmisti paitoja ja ulkoiluasuja.[1]

Kalle Kuusinen oli Bulgarian pääkonsuli 1937–1943. Kuusisella oli aluksi liikkeitä ympäri Suomea mutta 1970-luvulla toiminta keskitettiin Helsinkiin.

Reijo Kuusinen myi yhtiön osake-enemmistön 1985 ja yhtiön pääomistajaksi tuli liikemies Rauli Auran omistama Kuusenjuuri Oy. Keväällä 1987 yhtiön osakkaana ollut kiinteistösijoittaja Matti Nurmi myi osakkeensa muun muassa Suomen Kommunistisen puolueen sijoitusyhtiölle Sijoituslinkki Oy:lle. Kuusinen Oy:n nimeksi muuttui 1989 Corum Oy ja yhtiön vähittäiskauppatoiminta myytiin samana vuonna SOK:lle. Vuonna 1993 sekä Corum Oy että Kuusenjuuri Oy tekivät konkurssin tappiollisten kiinteistösijoitusten vuoksi. SOK puolestaan myi entisen Kuusisen myymälätoiminnot 2002 Tex Moda -ketjulle.

Kalle Kuusinen tuki taloudellisesti muun muassa Suomalaisuuden Liittoa, Liikesivistysrahastoa sekä 1939 perustettua Suomen Kulttuurirahastoa. Hän oli Kulttuurirahaston hallintoneuvoston puheenjohtaja.

Kalle Kuusinen oli naimisissa 1919–1958 Aino Esteri Lindroosin (1897–1958) kanssa. Heillä oli kolme lasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 5, p. 10

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Viherjuuti, Kuusinen Oy 1919–1945 (1945)