Kalkitus
Kalkitus tarkoittaa viljelymaan parannusta kalkin avulla. Se saa siis kasvit kasvamaan paremmin.[1] Suomen maaperä on normaalisti hapanta, mutta happamuus vaihtelee maalajeittain.[2] Kun kasvit ottavat maasta ravinteita, maa happamoituu lisää, ja sen jälkeen siitä on vielä vaikeampi saada ravinteita irti. Jotkut kasvit tarvitsevat kalkkia enemmän, jotkut taas viihtyvät happamammassa maassa. [3] Myös kostea ilmasto, hapan laskeuma, maan runsas muokkaus, lannoitetyppi ja rannikkoseuduilla sulfaattimaat lisäävät kalkitustarvetta.[2]
Kalkkia myydään sekä jauheena että rakeisena. Kalkituksessa voi käyttää jotakin seuraavista aineista:
- kalkkikivijauhe
- dolomiittikalkki, sisältää myös magnesiumia
- merileväkalkki, sisältää kivennäisaineita paljon, nostaa nopeasti pH:ta
- puuntuhka, tämäkin nostaa nopeasti pH:ta
- luujauho [4]
Kalkitus pitäisi suorittaa 3–4 viikkoa ennen lannoitusta, että kalkki ehtisi imeytyä eikä tulisi ongelmia esimerkiksi lannoitteiden typen kanssa. Kalkituksen voi periaatteessa tehdä mihin aikaan vuodesta tahansa.[5] Sen voi suorittaa keväällä lumiseen aikaan, mutta syksykin on hyvä aika. Kalkki imeytyy parhaiten kosteaan maahan,ja mieluiten levitys kannattaa siis suorittaa juuri ennen sadetta.[3] Jos kalkin sekoittaa maan sekaan, se vaikuttaa nopeammin. Olemassa oleville istutuksille voi kuitenkin levittää kalkin maan pinnalle. Jos kalkitusta ei ole tehty pitkään aikaan, kyseessä on peruskalkitus, jolla happamuutta poistetaan ja nostetaan pH halutulle tasolle. Ylläpitokalkituksella puolestaan säilytetään happamuus sopivalla tasolla.[6] Ylläpitokalkitus tulisi suorittaa 3-5 vuoden välein.[4]
Kalkituksen tarve riippuu siis maan pH-arvosta. pH:n voi mitata itse, tai tutkimuksen voi teettää. Hiekka- ja hietamaille dolomiittikalkkia voi antaa perustamisvaiheessa 30–50 kg aarille. Ylläpitokalkituksena voi laittaa 5–10 kg dolomiittikalkkia tai ämpärillisen tuhkaa aarille.[4] Viljelymailla keskimääräinen kalkintarve on 400 kg hehtaarille vuodessa, mutta luku voi vaihdella paljon: esimerkiksi voimaperäisessä säiliörehuviljelyssä kulutus voi olla jopa yli 700 kg.[2]
Esimerkiksi seuraavat kasvit viihtyvät happamassa maassa eivätkä kaipaa kalkitusta: pensasmustikka, angervot, alppiruusut, havupuut ja kanervat.[3] Viljelykasveista peruna tarvitsee hapahkon maan (pH 6). Myös vadelma, herukat, omena- ja päärynäpuut viihtyvät sellaisessa. Kuitenkin useimmat puut, pensaat ja vihannekset viihtyvät neutraalissa maassa. Emäksisessä maassa (pH yli 7) viihtyvät esimerkiksi luumu- ja kirsikkapuut, karviainen sekä jotkut sipuli- ja salaattilajikkeet.[5]
Kalkituksen voi tehdä myös koneellisesti[7]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kalkitus on tie suurempiin satoihin. - Farmit.net, luettu 12.11.2006
- ↑ a b c Kalkitustarpeen aiheuttajat - Farmit.net, luettu 12.11.2006
- ↑ a b c Kalkitus - Nicehouse.fi, luettu 12.11.2006
- ↑ a b c Pentti Alanko, Taina Koivunen, Elina Regårdh ja Meeri Saario: Suomalainen piha ja puutarha, s. 250-251. Gummerus 2002.
- ↑ a b Carin Swanström (toim.): Suuri puutarhakirja, s. 44-45. WSOY 2000.
- ↑ Maan kalkitseminen, Kekkilä, luettu 12.11.2006
- ↑ Handbok svefol.net