Kaledonian kanava
Kaledonian kanava (engl. Caledonian Canal) on Skotlannissa sijaitseva kanava, joka johtaa Skotlannin itärannikolta Invernessistä länsirannikolle Corpachiin lähelle Fort Williamia. Se rakennettiin 1800-luvun alkupuolella insinööri Thomas Telfordin johdolla, joka johti samaan aikaan myös Götan kanavan rakennustöitä Ruotsissa.
Reitti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaledonian kanava on noin 97 kilometrin pituinen ja kulkee koillis–lounais-suunnassa. Vain kolmasosa sen pituudesta on keinotekoista kanavaa, muun osan siitä muodostavat järvet Loch Dochfour, Loch Ness, Loch Oich ja Loch Lochy.[1] Kanava ja järvet sijaitsevat Skotlannin poikki kulkevassa Great Glenin eli Glen Moren laaksossa. Kanavassa on 29 sulkua, joista kahdeksan liittyy välittömästi toisiinsa muodostaen Banaviessa sijaitsevan Neptunuksen portaikon (engl. Neptune’s Staircase). Lisäksi kanavassa on neljä akveduktia, ja sen yli johtaa kymmenen siltaa.
Kanavan rakentaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kanava rakennettiin, jotta saatiin parannettua Skotlannin ylämaiden vaikeaa työllisyystilannetta. Alueen talouselämä oli lamassa, koska merkittävä osa ylämaan väestöstä oli menettänyt maansa ja tulonsa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa suurmaanomistajien suorittamien karkotusten vuoksi. Tämän vuoksi monet olivat paenneet Skotlannin alamaille tai Kanadaan.[2] Kanavan tarkoituksena oli myös tarjota puisille purjelaivoille turvallisempi reitti Skotlannin koillis- ja luoteisrannikoiden välille, jottei niiden tarvinnut kiertää Skotlannin pohjoiskärjen ympäri Cape Wrathin ja Pentlandin vuonon kautta.[3]
Ensimmäisen suunnitelman kanavaksi laati James Watt vuonna 1783, mutta vasta Caledonian Canal Commission ryhtyi toimiin saadakseen sen rakennetuksi.[2] Vuonna 1803 Britannian parlamentti sääti kanavan rakentamisesta erityisen lain,[4] ja insinööri Thomas Telford nimitettiin kartoittamaan kanava-alue, suunnittelemaan se ja johtamaan rakennustöitä. Suunnitteluvaiheen alussa oli mukana myös William Jessop, ja molemmat valvoivat rakennustöitä, kunnes Jessop kuoli vuonna 1814. Rakennustöiden arveltiin kestävän seitsemän vuotta ja maksavan 474 000 puntaa, mutta molemmat arviot osoittautuivat aivan liian pieniksi.
Kanavan syrjäisen sijainnin vuoksi rakennustyöt aloitettiin samaan aikaan sen molemmista päistä, ja myöhemmin kanavan jo valmistuneita osuuksia hyödynnettiin tarvittavien materiaalien kuljettamiseksi sen keskiosaan. Corpachissa lähellä Fort Williamia ensimmäinen sulku rakennettiin kalliolle, mutta kanavan toisessa päässä merenrantaan suunnitellun sulun kohdalla pohjassa oli liejua 17 metrin syvyyteen saakka. Liejun päälle kasattiin kiviainesta, ja sen annettiin asettua paikalle kuuden kuukauden ajan ennen kuin rakentaminen voitiin aloittaa. Maaperä, jonka poikki kanava kaivettiin, oli vaihtelevaa, ja lisää vaikeuksia kohdattiin rakennettaessa sulkuja, jotka tuolloin olivat lajissaan maailman suurimpia. Myös työvoiman saannissa oli vaikeuksia ja poissaoloja esiintyi paljon varsinkin syksyisin perunannoston aikana ja sen jälkeen. Tämän vuoksi Telford palkkasi töihin irlantilaisia kanavatyöläisiä, mitä arvosteltiin paljon, koska projektin yhtenä tarkoituksena oli juuri helpottaa työttömyyttä Skotlannin ylämailla. Kanava valmistui vuonna 1822, 17 vuotta suunnitellusta aikataulusta jäljessä, ja maksoi 910 000 puntaa. Sitä rakentamassa oli ollut 3 000 paikallista asukasta.[5]
Kustannusten säästämiseksi kanava rakennettiin vain 4,6 metrin syvyiseksi alkujaan suunnitellun 6,1 metrin sijasta. Rakennustöiden kestäessä oli kuitenkin alettu rakentaa entistä suurempia laivoja ja myös rautarunkoisia höyrylaivoja, joista monet olivat liian suuria mahtuakseen kulkemaan kanavassa. Myöskään sotalaivasto ei tarvinnut kanavaa enää sen jälkeen, kun Napoleon oli voitettu Waterloossa vuonna 1815 ja kanavan rakentamiseen vaikuttanut, merenkulkuun kohdistunut uhka oli väistynyt.[2]
Kanava käytössä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käytetyissä materiaaleissa ilmeni ennen pitkää heikkouksia, ja osa Corpachin kaksoissulusta romahti vuonna 1843. Kanava suljettiin korjaustöitä varten, ja samalla sitä syvennettiin 5,5 metrin syvyiseksi. Töitä johti Telfordin seuraaja James Walker. Ne valmistuivat vuonna 1847, mutta kanavasta ei tullut niin vilkasliikenteistä kuin oli odotettu. Kaupallisesti hanke ei vaikuttanutkaan menestykselliseltä, mutta kanavan seudun maisemat tekivät siitä myöhemmin huomattavan matkailunähtävyyden. Kuningatar Viktoria matkusti sen läpi vuonna 1873, ja matkan osakseen saama julkisuus houkutteli paljon entistä enemmän ihmisiä vierailemaan seudulle, ja monet halusivat myös matkustaa kanavalla. Myöskään rautateiden rakentaminen Fort Williamiin, Fort Augustukseen ja Invernessiin ei haitannut kanavaa paljon, sillä junien aikataulut suunniteltiin niin, että niistä voitiin sopivasti siirtyä kanavalla liikennöineisiin höyrylaivoihin.
Tavaraliikenne kanavalla vilkastui ensimmäisen maailmansodan aikana, sillä miinojen rakentamiseen tarvittavia komponentteja laivattiin kanavan kautta Invernessistä Amerikkaan, ja kalastusalukset käyttivät sitä, jottei niiden tarvinnut kiertää Skotlannin pohjoiskärjen kautta. Kanava siirrettiin vuonna 1920 kulkulaitosministeriön ja vuonna 1962 British Waterwaysin omistukseen. Siihen tehtiin parannuksia, ja sulut automatisoitiin vuosien 1964 ja 1969 välillä. Vuoden 1990 aikoihin kanava oli selvästi korjauksen tarpeessa, sulkujen seinät olivat pullistuneet, ja arvioitiin, että sen kunnostaminen maksaisi 60 miljoonaa puntaa. Kun valtiolta ei tähän ollut saatavissa määrärahoja, British Waterways laati kunnostussuunnitelman, ja vuosien 1995 ja 2005 välillä osa kanavasta kuivatettiin joka talvi. Sulkujen kaksiosaisten seinien puoliskot kiinnitettiin toisiinsa ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla tangoilla, ja sulkujen rakenteita vahvistettiin yli 5 000 tonnilla saumauslaastia. Kaikki sulkuportit vaihdettiin uusiin, minkä tuloksena kanavan rakenteet olivat todennäköisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin.[2]
Kanava on nykyisin suojeltu historiallinen muistomerkki, ja siellä käy joka vuosi yli puoli miljoonaa vierailijaa. British Waterways, joka on yhdessä Highland Councilin ja Skotlannin metsäkomission kanssa laatinut suunnitelman Great Glenin alueen kehittämiseksi, toivoi tämän lukumäärän kasvavan yli miljoonaan vuoteen 2012 mennessä.[2] Kanavalla kulkee risteilylaivoja, ja sen rantoja pitkin kulkee pyöräteitä.
-
Dochgarrochin sulku Kaledonian kanavassa alemman sulkuportin ollessa auki. -
Sulkuja Kaledonian kanavassa Fort Augustuksen alueella -
Loch Lochy, jonka kautta Kaledonian kanava kulkee -
Gairlochyn alempi sulkuportti -
Corpachin sulku kanavan länsipäässä -
Purjevene Kaledonian kanavassa lähestyy Mallaigin rautatiesiltaa Loch Linnhen puolelta -
Lord of the Glens poistuu Corpachin sulusta
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Waterscape - Caledonian Canal Waterscape. Viitattu 24.9.2013.
- ↑ a b c d e David Hayward: The Caledonian Canal. British Waterways, 2007. ISBN 978-0-9556339-2-8
- ↑ Hugh McKnight: The Shell Book of Inland Waterways. David and Charles, 1958. ISBN 978-0-7153-8239-4
- ↑ Joseph Priestley: Historical Account of the Navigable Rivers, Canals, and Railways of Great Britain. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Jane Cumberlidge: Inland Waterways of Great Britain, 8. painos. Imray Laurie Norie and Wilson, 2009. ISBN 978-1-84623-010-3
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaledonian kanava Wikimedia Commonsissa
