Kakolanmäki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alkuaikojen Kakolanmäki
Näkymä Kakolanmäelle Linnankadulta

Kakolanmäki on Turun keskusta-alueella sijaitseva mäki. Se on yksi Turun seitsemästä kukkulasta. Mäellä toimi vuoteen 2007 saakka Turun vankilan keskusvankila.

Mäen korkeus on 42 metriä merenpinnan yläpuolella.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kakolanmäki oli 1500-luvulta 1800-luvulle paljaaksi hakattu ja kivikkoinen kukkula. Carl Ludvig Engelin asemakaavassa mäki jätettiin rakentamattomaksi. Vuonna 1858 valmistui vankilarakennus mäen laelle ja 1850-luvun lopussa vankilan ja Kakolanmäen vieressä kulkevan Linnankadun välinen alue istutettiin puistoksi.

Vankila muutti mäeltä syksyllä 2007 Turun Saramäkeen, jolloin Kakolanmäki ja sillä sijaitsevat vankilan kiinteistöt vapautuivat kaupungin käyttöön. Vankilakäytöstä vapautuvalle alueelle on suunniteltu rakennettavaksi sekä asuntoja että liiketiloja. Alueen kaavoitus perustuu suurelta osin arkkitehti Pekka Helinin Linnavuori-nimiseen suunnitelmaan.[2] Kakolanmäen rinteeseen rakennetaan myös Fölikulaari -niminen köysirata eli funikulaari.[3]

Kakolanmäkeen valmistui vuonna 2008 Kakolan jätevedenpuhdistamo. Puhdistamo on rakennettu kallion sisälle. Se puhdistaa 300 000 asukkaan jätevedet ja on Suomen kolmanneksi suurin jätevedenpuhdistamo.[4] Jätevedenpuhdistamon rakentaminen, louhiminen ja varustaminen siirtoviemäreineen maksoi 128 miljoonaa euroa.[5]

Museovirasto on määritellyt Kakolanmäen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Knuuti, Heikki; Merenkylä, Liisa; Nordling, Seija ja Soilamo, Arto: ”Erilaisia pikkutietoja Turusta”, Kotikaupunkini Suomen Turku, s. 165. Keuruu: Otava, 1989. ISBN 951-1-07684-1.
  2. Kakolanmäelle luvassa asuntoja 1 500:lle. Turun Sanomat, 13. lokakuuta 2005. Artikkelin verkkoversio.
  3. Fölikulaari valmis vuonna 2017. Turun sanomat, 17.11.2015. Artikkelin verkkoversio.
  4. Högmander, Jutta: Turkulaiset eivät purnaa, vaikka Kakolan jätevedenpuhdistamo on ihan keskustassa 14.12.2009. Aamulehti. Viitattu 2.4.2010.
  5. Kakolan jätevedenpuhdistamon toiminta on alkanut hyvin 28.1.2010. YLE. Viitattu 2.4.2010.
  6. Kakolanmäki Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]