Jääkärivero

Jääkärivero oli Ruotsin vallan aikana 1778–1786 Pohjois-Karjalaa puolustavan jääkärijoukon ylläpitämiseksi paikallisilta asukkailta valtiolle kannettu vero. Sitä kerättiin Ilomantsin, Kesälahden, Kiteen, Liperin, Pielisjärven ja Tohmajärven pitäjistä. Verolla oli tarkoitus ylläpitää värvätty jääkäriosasto, mutta sen tuotto ei riittänyt tähän. Kerätyt varat käytettiin 1788 perustettaessa Karjalan maanpuolustusväki -niminen joukko-osasto, jota alettiin pian kutsua Karjalan jääkärijoukoksi.

Taustaa

Käkisalmen läänin erikoisaseman vuoksi Karjalassa ei koko Ruotsin vallan aikana toimeenpantu ruotujakolaitosta. Ruotsin hallituksella oli omat vakiintuneet epäluulonsa karjalaisten uskollisuutta kohtaan, eivätkä nämä epäluulot täysin hävinneet vielä 1700-luvullakaan. Rahvas oli luvannut sodan uhatessa puolustaa valtakunnan rajoja, mutta tällaista vapaaehtoista maanpuolustusta ei pidetty riittävänä. Vuonna 1721 tehdyn Uudenkaupungin rauhan jälkeen alettiin pohtia alueen puolustusta, sillä sen puolustusväkenä oli vain pieni rajavartio ja muutama tullimies.

Vapaaehtoisjoukkojen ja pestatun varaväen sijaan Pohjois-Karjalan sotalaitos haluttiin vakinaistaa. Alueen asukkaat lupasivat ruotujakolaitoksen toimeenpanolta välttyäkseen maksaa määrätyn summan jääkärijoukon ylläpitämiseksi. Liperin rahvas suostui maksamaan 5 hopeatalaria rahaa ja 8 kappaa viljaa jokaiselta veroruplalta. Ilomantsin, Kesälahden, Kiteen ja Tohmajärven pitäjät kappeleineen olivat valmiit maksamaan 4 hopeatalaria ja 12 kappaa viljaa jokaiselta veroruplalta. Köyhä Pielisjärvi maksaisi 4 hopeatalaria ja 4 kappaa joka veroruplalta. Jääkäriveron vuosittainen kertymä oli siten 27 128 kuparitalaria 16 äyriä rahaa ja 531 tynnyriä 23 kappaa viljaa.

Sotajoukon perustamiseksi tehty esitys olisi vaatinut melkoisen summan valtion varoja. Siksi Tukholmassa ollut sota-asiain valmistelukunta ei puoltanut esitystä, vaan jätti sen lepäämään. Veronkanto aloitettiin 1778, mutta jääkärijoukon perustaminen viipyi. Karjalan rahvas pyysikin vapautusta koko jääkäriverosta. Hallituksen mukaan veron tuotto olisi riittänyt vain 200 jääkärin ylläpitoon, mikä ei mitenkään riittänyt maakunnan puolustamiseen. Koska valtiollakaan ei ollut osoittaa asiaan lisävaroja, hallitus keräsi jääkäriverolla varoja niin kauan, kunnes tarvittava summa saataisiin kokoon. Maaherra huolehti siitä, että kerätty vilja myytiin ja tulot koottiin rahastoon.

Karjalan jääkärijoukko

Jääkäriveron maksamisen asemesta rahvasta suostuteltiin 1788 harjoittelemaan sotataitoja alueensa puolustamiseksi. Kruunu ja asukkaat sopivat, että rahvas vapautettaisiin jo vuoden 1787 jääkäriverosta, jos he suostuisivat harjoituksiin. Jokaisen tilan, jolla oli rupla tai enemmän veroja, tuli lähettää yksi mies harjoituksiin. Kaksi pienempää tilaa lähettäisi yhden miehen, yhtenä vuonna toiselta tilalta, toisena vuonna toiselta tilalta. Kaikkien 16–40-vuotiaiden loisten tuli osallistua vuosittain kesä- ja heinäkuussa pidettyihin harjoituksiin. Kruunu antoi kaikki sotatarpeet, mutta rahvas kustansi jäänharmaasta sarasta valmistetut puvut.

Kruunu maksoi harjoituksiin osallistuneille kaksi äyriä päivässä. Rahvaan ei tarvinnut maksaa upseerien puustellien ylläpitoa ja upseerien palkatkin maksoi kruunu yksinään. Kruunu lupasi maksaa sota-aikana sotamiehille samaa palkkaa kuin maan muukin sotaväki sai. Myös rälssitilojen omistajat lähettivät miehiä harjoituksiin samalla tavoin kuin rahvaskin. He kuitenkin maksoivat itse harjoitusten aikaiset päivärahat miehilleen.

Kruunu ja rahvas pääsivät näin sopimukseen maanpuolustusjoukoista ja tarvittavista harjoituksista. Julistus Karjalan maanpuolustusväen asettamisesta on päivätty 7. huhtikuuta 1788.

Lähteet

• A. R. Cederberg: Karjalan jääkärijoukon asettaminen v. 1788. Teoksessa Historiallinen arkisto 34, Suomen historiallinen seura 1925