Jussi Pylkkänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jussi Pylkkänen (s. 1963 Helsinki)[1] on suomalais-brittiläinen Christie's-huutokauppakamarin johtaja ja tunnettu kansainvälisten arvotaidehuutokauppojen meklari.[2]

Pylkkänen syntyi Helsingissä, mutta muutti perheineen pian Lontooseen, kun hänen isänsä sai paikan siellä toimivassa metallipörssissä. Hän sanoo kiinnostuneensa taiteesta isoisänsä Olavi Veistäjän ansiosta, joka toimi Aamulehden kulttuuriosaston päällikkönä.[3] Pylkkänen opiskeli King's College Schoolissa Wimbledonissa[4] ja englantilaista kirjallisuutta Oxfordin yliopistossa. Hän on toiminut vuodesta 1986 alkaen huutokauppakamari Christie'sillä. Vuoden kestäneen arvotaidekurssin jälkeen hän aloitti Old Masters and Modern Print -osaston asiantuntijana ja eteni sitten impressionistisen osaston johtajaksi. Vuodesta 2005 hän on toiminut yrityksen Euroopan ja Lähi-idän johtajana, mutta samalla jatkaa vuonna 1997 aloittamaansa työtä Christie'sin tärkeimpien Lontoon ja New Yorkin huutokauppojen meklarina.

Pylkkäsen sanotaan olevan kansainvälisen taidekaupan eniten myyvä meklari.[2][1] Marraskuussa 2013 hän huutokauppasi New Yorkissa yhtenä iltana ennätyksellisten 691 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta sodanjälkeistä taidetta, mikä löi aiemman ennätyksen noin 200 miljoonalla.[5] Illan aikana syntyi toinenkin ennätys, kun Francis Baconin triptyykistä Three Studies of Lucian Freud maksettiin enemmän kuin mistään taideteoksesta aiemmin, 142,4 miljoonaa dollaria.[2] Toukokuussa 2022 Andy Warholin maalauksesta Shot Sage Blue Marilyn tuli kallein 1900-luvulla tehty taideteos, kun se myytiin Pylkkäsen meklaroimana noin 185 miljoonalla eurolla[6].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 1,000 London's most influential people 2009, Art & Design: Jussi Pylkkänen, 45 The London Evening Standard 1.10.2008. Viitattu 9.4.2014.
  2. a b c Marko Erola: Vasarataiteen supertähti, Jussi Pylkkänen kauppaa maailman kalleimmat taideteokset. Talouselämä, 7/2014, s. 53–55.
  3. Tyyne Pennanen: Jussi Pylkkänen wields the gavel at Christie’s, Helsingin Sanomat international edition 23.2.2010. Viitattu 9.4.2014.
  4. Old King's Club Newsletter, heinäkuu 2015, sivu 24
  5. The Christie’s Auctioneer Jussi Pylkkanen on Working the Room, The New York Times Sunday Magazine 5.1.2014, sivu MM10. Viitattu 9.4.2014.
  6. Andy Warhol's Marilyn portrait sold for a record $195 million Le Monde. 10.5.2022. Viitattu 10.5.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]