Neito tornissa
Neito tornissa (ruots. Jungfrun i tornet) on Jean Sibeliuksen ainoa valmistunut oopperasävellys. Yksinäytöksisen oopperan libreton on kirjoittanut Rafael Hertzberg. Ensi-ilta oli 7. marraskuuta 1896.[1]
Sibelius ja ooppera[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tutustuttuaan Richard Wagnerin oopperoihin Sibelius alkoi haaveilla Kalevala-aiheisesta oopperatetralogiasta Nibelungin sormuksen esikuvan mukaan. Hän matkusti Bayreuthin musiikkijuhlille kuuntelemaan Parsifalia ja Lohengrinia. Myöhemmin Veneen luomisen sävellysprosessi ajautui umpikujaan. Näistä musiikkiaiheista kuitenkin syntyi orkesteriteos Lemminkäinen, joka käsittää neljä legendaa orkesterille.
Neito tornissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Filharmoninen orkesteri tilasi arpajaisjuhliinsa oopperan tietäen Sibeliuksen oopperansävellystoiveista. Oopperan kesto on hiukan yli puoli tuntia.[1] Sibeliukselle se oli vain välityö, eikä hän panostanut siihen erityisemmin.
Pian ensi-illan jälkeen Sibelius kielsi oopperan esitykset, kunnes olisi saanut korjatuksi sitä paremmaksi. Korjaaminen jäi kuitenkin tekemättä.[1] Nykyisin oopperasta esitetään lähinnä konserttiversiota.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vouti rakastuu neitoon, joka on rakastunut sulhoon. Vouti sulkee neidon torniin, kun ei saa vastarakkautta. Kylän väki luulee, että neidon siveys on mennyttä, ja paheksuu häntä. Sulho etsii rakastaan ja huomaa neidon olevan vankina tornissa. Vouti ja sulho ryhtyvät taistelemaan, kunnes linnanrouva keskeyttää taistelun ja vouti vangitaan. Neito ja sulho saavat toisensa.[1]
Kantaesitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Louis Sparren lavastamassa kantaesityksessä lauloivat sopraano Ida Flodin neitona ja Abraham Ojanperä voutina. Esityksen johti Sibelius. Loppuunmyytyjä esityksiä oli yhteensä kolme.[1][2]
Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oskar Merikanto kirjoitti Neito tornissa -oopperasta Päivälehdessä 10. marraskuuta 1896:
» Se, mikä orkesterin tehtäwään, sen wäririkkauteen tulee, on mestarillista, mitä soolo-osiin ja kööreihin tulee, paikoitellen erittäin kaunista... Tässäkin teoksessa on orkesterillä wähä wäliä mitä herttaisimpia kohtia, mitä maukkaampia paloja, warsinkin kun puupuhaltimet silloin tällöin pujahuttelevat 'ehta suomalaisia' liwerryksiään. Kauniimpia kohtia orkesterin tehtäwässä on kewätköörin säestäminen, köörin, joka yksinään on pieni mestariteos.[3]»
Neito tornissa -alkusoitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kapellimestari Tuomas Hannikainen tutki Sibeliuksen käsikirjoitusta ja totesi 2010-luvun lopulla, että partituurin lyhennelmämerkintöjen perusteella oopperasta voidaan esittää noin 11 minuuttia pitkä orkesterikappale, joka perustuu oopperan aiheisiin. Orkesterikappale on nimetty Neito tornissa -alkusoitoksi, ja sen oletetaan saaneen kantaesityksensä Turussa 7. huhtikuuta 1900 säveltäjän johtamana. Sävellystä ei tiedetä esitetyn vuoden 1900 jälkeen.[4]
Neito tornissa -alkusoitto on erotettava oopperan omasta alkusoitosta, joka kestää noin kolme minuuttia ja sisältää lauluosuuksia.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Jungfrun i tornet (Neito tornissa), yksinäytöksinen ooppera Sibelius.fi. Viitattu 23.5.2009.
- ↑ Sibelius 150: Neitsyt tornissa -oopperan orkesteriversion ensiesitys soi radiossa. Yle 6.1.2015, viitattu 29.4.2018
- ↑ Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1982, s. 394. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06482-7.
- ↑ Tiikkaja, Samuli: Sibeliukselta löytyi tuntematon teos. Helsingin Sanomat, 23.7.2019, s. B 1–2. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 23.7.2019.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Granberg, Jan: Sibelius kamp med operan. Hufvudstadsbladet, 4.1.2015, s. 18–19.
- Hannikainen, Tuomas: Neito tornissa – Sibelius näyttämöllä. Diss. EST-julkaisusarja, 40. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018. ISSN 1237-4229. ISBN 978-952-329-102-7. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Tawaststjerna, Erik: Jean Sibelius II, s. 89–120. Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta tekijän kanssa yhteistyössä suomentanut Tuomas Anhava. Helsinki: Otava, 1967.
| ||||||||||
