Juliette Gréco
| Juliette Gréco | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 7. helmikuuta 1927 Montpellier, Ranska |
| Kuollut | 23. syyskuuta 2020 (93 vuotta) |
| Ammatti | laulaja, näyttelijä |
| Muusikko | |
| Laulukielet | ranska |
| Aktiivisena | 1946–2016 |
| Tyylilajit | chanson |
| Levy-yhtiöt | Universal Music Group, Gérard Meys, Philips Records ja Barclay Records |
| Aiheesta muualla | |
| www.juliettegreco.fr | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Juliette Gréco (7. helmikuuta 1927 Montpellier, Ranska – 23. syyskuuta 2020[1]) oli ranskalainen chanson-laulaja ja näyttelijä. Hän oli toisen maailmansodan jälkeisessä Ranskassa vaikuttaneiden boheemien taiteilijajoukkojen tähti.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juliette Gréco syntyi Montpellier’ssa korsikalaiselle isälle ja äidille, joka oli aktiivisena Ranskan vastarintaliikkeessä Hérault’n departementissa Etelä-Ranskassa. Grécon isovanhemmat hänen äitinsä puolelta kasvattivat hänet. Gréco itse liittyi vastarintaliikkeeseen ja joutui 16-vuotiaana siskonsa kanssa Gestapon kiinniottamaksi.[2] Gréco oli vangittuna Fresnesin vankilassa useiden kuukausien ajan. Päästyään vapaaksi hän käveli 12 kilometriä takaisin Pariisiin.[2]
Gréco muutti sodan jälkeen Pariisin Saint-Germain-des-Prés’n kaupunginosaan, missä hän esiintyi kahviloissa sekä luki runoutta. Valokuvaajat Robert Doisneau ja Henri Cartier-Bresson ikuistivat hänet valokuvissaan.[3] Monet Saint-Germain-des-Prés’n älyköt, kuten Jean-Paul Sartre ja Boris Vian, pitivät häntä muusanaan.[4] Greco rakastui Miles Davisiin tämän käydessä Pariisissa vuonna 1949 ja he melkein menivät naimisiin.[5]
Gréco nousi tunnetuksi kabaree-esiintyjäksi, kun hän piti vuonna 1954 Olympia-teatterissa sarjan esiintymisiä. Hänen elokuvauransa oli alkanut jo kuusi vuotta aiemmin.[6] Gréco näytteli urallansa muun muassa Jean Cocteaun elokuvassa Orfeus (1950), elokuvassa Ja aurinko nousee (1957), Jacques Brelin elokuvassa Le Far West, Peilikuvadraamassa ja John Hustonin elokuvassa Taivaan juuret.[3] Grécosta ei tullut ikinä suurta elokuvatähteä, mutta hänet tunnettiin ympäri Eurooppaa erityisesti ranskalaisesta televisiosarjasta Louvren kummitus (1965), joka menestyi ympäri maanosaa.[6]
Grécon ura kesti yli 50 vuotta, ja hän joutui lopettamaan uransa vuonna 2016 halvauskohtauksen jälkeen.[1]
Gréco konsertoi Suomessa useita kertoja, muun muassa 77-vuotiaana keväällä 2004.[7]
Kuuluisia lauluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ”Je suis comme je suis” (Mä oon mikä oon)
- ”Les Dames de la poste”
- ”Déshabillez-moi”
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Ranskalaislaulaja Juliette Gréco on kuollut Helsingin Sanomat. 23.9.2020. Viitattu 23.9.2020.
- ↑ a b Poirier, Agnès: Juliette Gréco: 'We were very naughty' the Guardian. 17.2.2014. Viitattu 5.7.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Janet W. Lee: Legendary French Singer Juliette Gréco Dies at 93 The Variety. 23.9.2020. Variety Media, LLC. Viitattu 24.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Juliette Gréco Biography RFI Music. Arkistoitu 15.4.2012. Viitattu 11.5.2012. (englanniksi)
- ↑ 'Sartre asked Miles why we weren't married. He said he loved me too much to make me unhappy' 2006. Gueardian. Viitattu 11.5.2012.
- ↑ a b Juliette Gréco, face of chic postwar Paris, dies aged 93 The Guardian. 23.9.2020. Guardian News & Media Limited. Viitattu 24.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Juliette Gréco vierailulle Suomeen Kaleva. Viitattu 11.5.2012.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||||||
