Jukka Hytti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Hyde Hytti (s. 1. syyskuuta 1961 Lauritsala)[1] on helsinkiläinen teatterituottaja ja ohjaaja, joka on kansainvälisen Baltic Circle -teatteriverkoston ja -festivaalin perustajajäsen ja Q-teatterin jäsen. Hän on toiminut myös opettajana teatterialan oppilaitoksissa ja kulttuurituottajakoulutuksessa.[2]

Hytti kirjoitti ylioppilaaksi lappeenrantalaisesta Kesämäen lukiosta vuonna 1980. Hän valmistui nuoriso-ohjaajaksi Mikkelin Paukkulasta vuonna 1984 ja työskenteli Helsingin poikakodissa, kunnes teatteri vei mukanaan. Hytti kävi teatteriohjaajakurssin Voionmaan opistossa vuonna 1988. 1990-luvun alussa hän liittyi Q-teatteriin.[1]

Hytti on julkaissut Teatterituottajan oppaan sekä toimittanut yhdessä näyttelijä Jussi Lehtosen kanssa kirjan Kolme kerettiläistä - liettualaista nykydraamaa, jossa on Liettuan teatterihistoriaa ja nykytilaa luotaavien artikkelien lisäksi myös kolme liettualaista näytelmää Jussi Lehtosen kääntäminä.

Koulutukseltaan Jukka Hyde Hytti on kulttuurituottaja YAMK (HUMAK 2013). Johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) Hytti suoritti 2015.lähde? Vuodesta 2012 alkaen Hytti on työskennellyt Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) kansainvälisten asioiden päällikkönä. [3]

Kirjalliset julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijänä
  • Joulubileet, 1996, Näyttelijä (apulaisgalleristi), järjestäjä
  • Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma, 1995, Näyttelijä (1. poliisi), järjestäjä, rekvisitööri
  • Back to the USSR / Takaisin Ryssiin, 1992, Näyttelijä (kylähullu), stunt man (pyöräilevä Matsonska), rekvisitööri, lavastus, järjestäjä
  • Kalevala – Uusi aika, 2013, Näyttelijä (tulkki)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kukkola, Liisa: Tuottaja haluaa kuulla teatterilavalta väitteitä Etelä-Saimaan artikkelitietokanta. 16.11.2003. Lappeenrannan maakuntakirjasto. Arkistoitu 28.8.2016. Viitattu 24.4.2016.
  2. Suurikuu.fi[vanhentunut linkki]
  3. Tinfon yhteystiedot.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.