Juhani Aataminpoika

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 15. maaliskuuta 2018 kello 13.02 käyttäjän Lentokonefani (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juhani Aataminpoika eli Kerpeikkari (31. heinäkuuta 1826, Vesivehmaa – syyskuussa 1854, Viaporin linnoitus) oli mahdollisesti Suomen historian pahin murhamies. Hän surmasi vuonna 1849 loka- ja marraskuun aikana 12 ihmistä Etelä-Suomessa. Juhani Aataminpoikaa on joskus luonnehdittu ensimmäiseksi Suomen historian tuntemaksi sarjamurhaajaksi.

Elämänvaiheet

Juhani Aataminpoika lähti kotoaan 15-vuotiaana, kierteli renkinä ja teki samalla erilaisia pikkurikoksia. Lokakuussa 1849 häntä oltiin viemässä Hämeenlinnan vankilasta Hauhon syyskäräjille hevosvarkaudesta syytettynä, kun hän karkasi Hauholla saattajiltaan ja aloitti henkirikostensa sarjan. Lammilla hän surmasi Helisevän torpan isännän ja emännän yhdessä Kustaa Kratula -nimisen miehen kanssa. Täältä hän jatkoi matkaansa kotiinsa Heinolan pitäjän Joenniemelle, jossa hän riitautui isäpuolensa Alexander Bohmin kanssa ja surmasi hänet, oman äitinsä ja pariskunnan metsään paenneet lapset.

Joenniemeltä Juhani Aataminpoika lähti kohti Saimaan kanavatyömaata ja surmasi matkan varrella lisää tapaamiaan ihmisiä. Erään miehen hän tappoi saadakseen tältä papintodistuksen työnhakua varten.

Marraskuun alussa Juhani Aataminpoika oli palannut Lammille, josta käsin hän lähti ystävänsä Antti Suikon kanssa ryöstöretkelle kohteenaan Hattelmalan kylässä sijaitseva Tyryn torppa. Miehet pahoinpitelivät talonväen ja ryöstivät heidän rahansa. Torpan vanha emäntä kuoli vammoihinsa, mutta muu perhe säilyi hengissä.

Pian tämän jälkeen, 20. marraskuuta, Juhani Aataminpoika otettiin kiinni Palsan myllyllä lähellä Lammin ja Padasjoen rajaa. Kiinniottoa seuranneen oikeudenkäynnin päätteeksi Viipurin hovioikeus langetti hänelle kuolemanrangaistuksen. Tuomio pysyi senaatin oikeusosastossa, mutta keisari lievensi sitä niin, että Juhani Aataminpoika sai 40 paria raippoja sekä elinkautisen vankeusrangaistuksen. Hänet passitettiin tammikuussa 1853 Viaporin linnoitukseen ja pidettiin siellä seinään kahlittuna vankina kuolemaansa saakka 1854.

Juhani Aataminpojan kansanomainen lisänimi Kerpeikkari tulee ruotsin kielen teloittajaa tarkoittavasta sanasta skarprättare. Hän oli omana aikanaan kuuluisa, mutta hänen tekonsa unohtuivat pitkäksi ajaksi, eikä hän saavuttanut samanlaista kuuluisuutta kuin esimerkiksi Matti Haapoja. 2000-luvulla hän on kuitenkin noussut tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi.

Elokuva

Juhani Aataminpojan tarinasta on suunnitteilla elokuva. Käsikirjoituksen on tehnyt Kari Hietalahti, ja elokuvan ohjaa Peter Franzén. Jos elokuvan rahoitus järjestyy, sitä aletaan kuvata syksyllä 2017.[1]

Lähteet

Viitteet

  1. Veli-Pekka Lehtonen: Elokuva vireillä Suomen ainoasta sarjamurhaajasta. Helsingin Sanomat, 1.11.2016, s. B 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.11.2016.

Kirjallisuutta

  • Jarmo Haapalainen: Kaksitoista murhaa viidessä viikossa, Heinolan "pedolla" Suomen ennätys. Heinola: Verbi, 2007. ISBN 978-952-99946-0-1.
  • Teemu Keskisarja: Suomen ainoa sarjamurhaaja. Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus. Jyväskylä: Atena, 2008. ISBN 978-951-796-538-5.

Aiheesta muualla