Jordan (yhtiö)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jordan-hammasharjoja keskellä

Jordan (Jordan AS) on norjalainen, vuonna 1837 perustettu, nykyisin erityisesti suuhygieniatuotteita valmistava perheyritys. Yhtiö valmistaa myös tarvikkeita siivoukseen (astianpesuharjoja, rättejä, käsineet, jne.) ja maalaamiseen (pensseleitä, rullia, raapimia jne.). [1][2] Yritys kuuluu maailman kymmenen suurimman hammasharjavalmistajan joukkoon.

Yritys aloitti hammasharjojen valmistamisen vuonna 1927. Vuodesta 1960 lähtien tuotteita vietiin myös ulkomaille. Yrityksen päämarkkina-alue on Pohjoismaat, Britannia ja Hollanti. Nykyisin yhtiö kertoo valmistavansa vuosittain noin 10 miljoonaa hammasharjaa, joista 80 % menee vientiin. Vuonna 2003 hammasharjatuotanto siirrettiin Englantiin.[1] Tuotantoa on laajennettu ja siirretty myös halvemman tuotannon maihin Aasiaan, esimerkiksi Intiaan, Kiinaan ja Malesiaan.[2]

Vuonna 2004 yhtiön liikevaihto oli noin miljardi Norjan kruunua ja yhtiöllä oli palveluksessaan 900 henkeä, joista 185 työskenteli Norjassa.[2]

Suomessa Jordanin tuotteita edustaa Cederroth.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tietoa meistä 19.11.2013. jordan.fi. Viitattu 22.4.2014.
  2. a b c Jordan AS 19.11.2013. Store norske leksikon (2005-2007), snl.no. Viitattu 23.4.2014. (norjaksi)