Joni Mikkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joni Mikkonen lyömässä kaudella 2008.

Joni Mikkonen (s. 13. kesäkuuta 1986) on suomalainen lentopalloilija, joka pelaa kaudella 2012–2013 Saimaa Volleyssa, Mestaruusliigassa. Mikkonen on pelannut ammattilaiskauden ulkomailla Saksan Bundesliigassa kaudella 2010–2011. Hän on voittanut urallaan Suomen mestaruuden vuonna 2012 ja SM-pronssia vuonna 2009 sekä Suomen Cupin hopeaa vuonna 2008.[1]

Mikkonen voitti Mestaruusliigan pistepörssin ja tehotilaston kaudella 2012–13. Lisäksi hän teki kauden aikana eniten hyökkäyspisteitä.[2]

Nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikkonen aloitti lentopallon viisivuotiaana Viialan Pyryssä (nykyinen A-Volley), josta hän siirtyi alkuoppien jälkeen Lauttakylän Lujaan. Lauttakylän Lujan kasvatteja ovat Mikkosen lisäksi muun muassa Mikko Oivanen ja Matti Oivanen. Nuorukainen kulki nuorissa menestyksestä toiseen vaikka joukkueet vaihtuivatkin useaan otteeseen. Lauttakylän Lujassa Mikkonen voitti muun muassa C-poikien SM-kultaa ja pronssia. Myöhemmin hän voitti B-poikien SM-kultaa Lujassa. Lauttakylän Lujan jälkeen Mikkonen siirtyi Isku- Volleyn A-junioreihin ja sen jälkeen Lapin Narvipalloon jossa hän voitti A-poikien SM-hopeaa ja pelasi samalla miesten kolmossarjassa Viialan A-volleyssa. Kaudella 2006 Mikkonen oli voittamassa A-pojissa SM-kultaa A-Volleyssa ja pelasi samalla ykkössarjaa Valkeakosken Isku-Veikkojen väreissä.

Mikkonen kuului myös aiemmin nuorten maajoukkueeseen ja hän pelasi ensimmäisen maaottelunsa nuorissa jo 13-vuotiaana.

SM-liiga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallon SM-liigassa Mikkonen pelasi ensimmäisen kautensa kaudella 2006–2007. Isku-Volleyssa SM-liigassa pelannut Mikkonen pelasi kauden aikana kehityspelaajasopimuksella, joka mahdollisti hänen pelaamisensa sekä SM-liigassa että myös 1-sarjassa. Lentopallon 1-sarjassa hän pelasi tutussa Valkeakosken Isku-Veikoissa. Valkeakoskella Mikkonen oli joukkueensa tärkein lenkki läpi kauden. Isku-Veikkojen kanssa hän huipensi kautensa SM-liigakarsinnoissa, joista seura nousi kaikkien hämmästykseksi SM-liigaan. Tampereen Isku-Volleyssa Mikkonen oli myös tärkeä palanen joukkuetta ja lopulta Isku-Volleyn joukkue sijoittui neljännelle sijalle SM-liigassa. Sijoitus oli pienoinen pettymys kuitenkin joukkueelle, sillä tavoitteeksi oli asetettu mestaruus. Mikkonen nousi 2007 kevään kohunimeksi pelattuaan kevään ratkaisuhetkillä sekä Isku-Volleyn, että myös Isku-Veikkojen riveissä. Liiganousu toteutui, mutta SM-mitali ei.

Toisella kaudellaan SM-liigassa Mikkonen pelasi alkukauden Isku-Veikoissa, mutta vaihtoi pudotuspelien tullessa takaisin Isku-Volleyhin. Hän oli Isku-Volleyn tärkein pelaaja pudotuspeleissä, ja johdatti joukkueen lopulta neljänneksi. Kauden jälkeen hän kirjoitti joukkueen kanssa kolmivuotisen jatkosopimuksen. Mikkonen voitti kaudella 2009–2010 Iskussa SM-pronssia. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi Saksan Bundesliigan Moerserin riveihin. Kaudeksi 2011–2012 Mikkonen siirtyi Mestaruusliigan Vammalan Lentopallon riveihin.[3] VaLePassa hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 2012.

Kaudeksi 2012–2013 Mikkonen siirtyi SaVon riveihin jättäen VaLePan.

Kohupelaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 2006–2007 ratkaisupeleissä Mikkonen pelasi Isku-Volleyn mukana Suomen mestaruudesta kun hän samalla myös pelasi Valkeakosken Isku-Veikkojen mukana SM-liigan nousukarsinnoissa. Lopulta Isku-Volley ei saavuttanut mestaruutta eikä mitalia, mutta Valkeakosken Isku-Veikot nousi Lentopallon SM-liigaan.

Joni Mikkonen pelihommissa kaudella 2008–2009.

Mikkonen aiheutti kohua vuonna 2007 alkukesän aikaan. Hän ei käynyt kertaakaan Tampereen Isku-Volleyn harjoituksissa voimassa olevasta sopimuksesta huolimatta. Mikkonen jätti harjoitukset väliin ilmoittamatta kenellekään mitään. Isku-Volleyn manageri Juhani Vesanen kertoi lehdistölle että Mikkonen oli soittanut hänelle ja kertonut halukkuutensa sopimuksensa purkamiseen. Samalla kävi ilmi, että Mikkonen haluaa pelata 2007–2008 kaudella SM-liigaan nousseen Valkeakosken Isku-Veikkojen riveissä. Lopulta Isku-Volley päätti antaa periksi ja teki Isku-Veikkojen kanssa lainasopimuksen Mikkosesta. Mikkosen piti aluksi pelata Isku-Veikoissa 2007 vuoden loppuun asti, eli kauden puoleen väliin asti, mutta Isku-Volley antoi Mikkosen kuitenkin jäädä Valkeakoskelle runkosarjan loppuun asti.

Mikkosen siirtyminen runkosarjan päätyttyä Isku-Volleyhin nosti jälleen kohua. Suomen Lentopalloliitto oli ilmoittanut Isku-Veikoille Mikkosen lainan loppuvan runkosarjan päätyttyä. Isku-Veikot eivät olleet asiasta tietoisia, ja menettivät kenties parhaan pelaajansa pois kauden tärkeimmistä peleistä. Isku-Veikot joutuivat karsimaan liigapaikastaan ilman Mikkosta, kun taas Mikkonen pelasi SM-mitalista Isku-Volleyssa.

Joni Mikkonen kaudella 2007–2008

Kevään 2012 SM-finaaleissa Mikkonen joutui jo avausottelussa jättämään kentän varhain johtuen sydänvaivoista. Mikkoselta otettiin kesken ottelun sydänfilmi ambulanssissa.[4] Mitään hälyttävää ei kuitenkaan löytynyt. Lopulta hakkuri ei pelannut otteluakaan finaalisarjassa sydänvaivojensa alkamisen jälkeen. VaLePa voitti kuitenkin mestaruuden.[5]

Kaudeksi 2012–2013 Mikkonen siirtyi Saimaa Volleyhin. Siirtyminen hallitsevasta Suomen mestarista liigassa totutusti tyvipäähän juuttuneeseen SaVoon oli monen mielestä merkki Mikkosen uran hiipumisesta. Lopulta Mikkonen pelasi tilastollisesti uransa parhaimman kauden voittaen Mestaruusliigan pistepörssin ja tehotilaston ja tehden eniten hyökkäyspisteitä koko liigassa. Hän pelasi kauden 19.3 pisteen keskiarvolla. Lisäksi SaVo selvisi seurahistoriansa ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin Mikkosen johdolla.[6]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mestaruusliigan piste- ja tehopörssin voitto 2013
  • SM-kultaa 2012
  • SM-pronssia 2009
  • Suomen cupin hopea 2008
  • 2. sija ässäsyöttötilastoissa 2009 (SM-liiga)
  • 4. sija SM-liigassa 2007, 2008, 2010 (SM-liiga)
  • Nousu Lentopallon SM-liigaan 2007
  • Alle 22-vuotiaiden SM-kultaa 2008
  • Alle 22-vuotiaiden SM-turnauksen paras syöttäjä 2007
  • Alle 22-vuotiaiden SM-turnauksen joukkueensa paras pelaaja 2007
  • Viisi nuorten SM-mitalia

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2004-2005 Valkeakosken Isku-Veikot (1-sarja)

2005-2006 Valkeakosken Isku-Veikot (1-sarja)

2006-2007 Tampereen Isku-Volley (SM-liiga) & Valkeakosken Isku-Veikot (1-sarja)

2007-2008 Valkeakosken Isku-Veikot (SM-liiga), Tampereen Isku-Volley

2008-10 Tampereen Isku-Volley (SM-liiga)

2010-11 Moerser, Saksan Bundesliiga

2011-12 Vammalan Lentopallo (Mestaruusliiga)

2012-14 Saimaa Volley (Mestaruusliiga)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]