Johanna II (Napoli)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johanna II, Anton Boysin maalaus 1500-luvulta.

Johanna II (ital. Giovanna; 25. kesäkuuta 1371 Napoli2. helmikuuta 1435 Napoli)[1][2] oli Napolin kuningaskunnan hallitsija vuosina 1414–1435. Hän oli Anjou-suvun viimeinen hallitsija.

Suku ja ensimmäinen avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johanna II:n vanhemmat, kuningas Kaarle III ja kuningatar Margareeta, olivat serkkuja. Kaarle III julistautui myös Unkarin hallitsijaksi, mutta hänet murhattiin Unkarin valtataistelun yhteydessä vuonna 1386, jolloin Napolin kuninkaaksi tuli Johannan nuorempi veli Ladislaus.[3][4] Johanna nai vuonna 1401 Habsburg-sukuisen Itävallan herttua Vilhelmin, joka oli herttua Leopold III:n poika.[5] Vilhelm kuitenkin kuoli vuonna 1406, eikä heille syntynyt lapsia.[1][2]

Napolin hallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johanna II kohosi Napolin valtaistuimelle Ladislauksen kuoltua lapsettomana vuonna 1414.[1][2] Johannan valtakautta leimasivat juonittelut, hänen vaihtuvat rakastajansa ja kruununperimykseen liittynyt valtataistelu.[1] Johanna nimitti aluksi suurkamariherraksi rakastajansa Pandolfello Alopon, joka syrjäytti Ladislauksen lähipiiriin kuuluneen kondottieerin Muzio Attendolo Sforzan vallan keskuksesta.[1]

Heinäkuussa 1415 Johanna nai ranskalaisen La Marchen kreivin Jaakko II de Bourbonin, jolle ei annettu kuninkaan arvoa.[1][2] Tämä järjesti pian kilpailijansa Alopon teloitetuksi, anasti vallan kuningattarelta ja jakoi tärkeitä virkoja ranskalaisille sukulaisilleen.[1][2] Jaakon teloitettua myös ranskalaisvastaisen opposition johtajan eräät aateliset nousivat kapinaan häntä vastaan.[1] Hänet vangittiin vuonna 1416[6] ja pakotettiin lähtemään maasta vuonna 1419[7]. Hän kuoli vuonna 1438 fransiskaanimunkkina.[8] Johannan toinenkin avioliitto oli lapseton, joten perillisen löytämisestä tuli tärkeä kysymys.[2]

Napolin joukot oli karkotettu Roomasta Ladislauksen kuoltua, mutta vuonna 1416 Johanna II lähetti Muzio Attendolo Sforzan valtaamaan kaupungin takaisin kilpailevalta kondottieerilta Braccio da Montonelta. Seuraavana vuonna paaviksi valittu Martinus V liittoutui Johannan kanssa, jolloin Johanna palautti Rooman paavin haltuun.[9] Johanna oli nimittänyt Sforzan Napolin suurkonnetaabeliksi, mutta tämä jäi pian suursenesalkiksi nimitetyn Johannan uuden rakastajan ja suosikin Giovanni Caracciolon varjoon.[1][9] Sforza alkoi tukea kilpailevaa kruununtavoittelijaa, Anjoun herttua Ludvig III:ta,[9] jonka paavi Martinus V kruunasi Napolin kuninkaaksi vuonna 1419.[10]

Johanna tarvitsi liittolaisen Ludvig III:ta vastaan, joten hän kutsui vuonna 1421 avukseen Aragonian kuninkaan Alfonso V:n ja adoptoi tämän kruununperijäkseen,[1] mitä myös Caracciolo oli suositellut. Johannan ja Ludvig III:n välinen sota keskeytyi hauraaseen rauhaan vuonna 1422.[9] Alfonso V alkoi kuitenkin toimia omavaltaisesti. Kun Johanna ja Caracciolo kutsuivat Sforzan takaisin Napoliin, Alfonso vangitsi vuonna 1423 Caracciolon ja piiritti Johannan Castel Capuanon linnaan. Sforza pelasti Johannan,[1] ja he pakenivat yhdessä Aversaan.[9] Alfonsosta tarpeekseen saanut Johanna peruutti samana vuonna tämän adoption ja adoptoikin perillisekseen Ludvig III:n, josta tuli nyt hänen liittolaisensa Alfonsoa vastaan.[1] Alfonso palasi Aragoniaan, mutta hänen armeijansa valtasi uudelleen Napolin kaupungin ja sota kruununperimyksestä jatkui.[9]

Joukko aatelisia murhasi elokuussa 1432 Caracciolon, joka oli kääntynyt Johannaa vastaan.[1][9] Johanna peruutti Ludvig III:n adoption huhtikuussa 1433 mutta palautti sen voimaan jo saman vuoden kesäkuussa.[1] Taranton ruhtinas Giannantonio Orsini del Balzo puolestaan nostatti kapinan Apuliassa.[9] Ludvig III kuoli lapsettomana marraskuussa 1434 ollessaan kukistamassa tätä kapinaa, joten Johanna tunnusti perillisekseen Ludvigin nuoremman veljen René I:n. Renéstä tuli Napolin kuningas Johannan kuoltua kolmisen kuukautta myöhemmin.[1][9] Anjoun hallitsijasuku sammui Johannan kuollessa.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Joan II (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 22.10.2023.
  2. a b c d e f Joanna II of Naples (1374–1435) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 29.10.2023.
  3. Margaret of Naples (fl. late 1300s) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 29.10.2023.
  4. Charles III (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 29.10.2023.
  5. Martin Mutschlechner: William: Marry in haste, repent at leisure (englanniksi) The World of the Habsburgs. Viitattu 29.10.2023.
  6. Joanna II (englanniksi) The Columbia Encyclopedia, Encyclopedia.com. Viitattu 29.10.2023.
  7. Giovanna II d'Angio (italiaksi) Dizionario di Storia (2010), Treccani. Viitattu 29.10.2023.
  8. a b Nordisk familjebok (1910), s. 21 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 29.10.2023.
  9. a b c d e f g h i Giovanna II di Durazzo (englanniksi) The Oxford Dictionary of the Renaissance (2003), Oxford Reference. Viitattu 29.10.2023.
  10. Louis III (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 22.10.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]